Muita YT-neuvotteluiden uuvuttamia?
Koko oma työurani on sisältänyt YT-kierroksia toisen perään. Nykyisessä työpaikassa olen viidettä vuotta ja vaikka onneksi selvisin viimeisimmästä kierroksesta, olen kroonisen stressaantunut ja uupunut tilanteeseen. Työt eivät ole vähentyneet vaikka porukkaa on laitettu pihalle isolla kädellä ja koko muu elämä tuntuu pyörivän täysin työn ympärillä.
Pahimpana on jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta pitkällä tähtäimellä. Työn pitäisi olla itsestäänselvyys eikä etuoikeus ahkeralle työntekijälle, mutta etenkin tällä hetkellä monet kilpailee niistä harvoista muutamista töistä mitä on enää jäljellä. Kuitenkin laskut juoksee kokoajan ja se ettei tiedä mistä sitä saa tulevaisuudessa tuo elämään todella ison epävarmuustekijän joka melkeinpä lamauttaa.
Kommentit (4)
Kyllä YT:t uuvuttavat niitäkin, jotka jäävät vielä töihin. Ainakin meillä oli muutosneuvotteluiden jälkeen aika stressaavaan, kun porukka väheni ja oli töitä, joille sitten etsittiin tekijää. Lisäksi meillä oli niitä, joille ehdotettiin muutosta toimenkuvaan (ja jopa sitten palkkoja olisi alennettu) ja osa ei vaan sitten suostunut ottamaan sitä vastaan, vaan lähtivät vapaaehtoisesti. Nämä lähtijät olivat sellaisia, joilla oli aika tärkeäkin rooli ja sitten kun vaan häipyivät saman tien, niin aikamoinen aukko jäi siihen. Ilmeisesti joku taho kuvitteli, että ihmiset suostuvat moiseen. Sitten oli vielä niitä jotka ottivat tuon muutoksen vastaan, mutta ovat edelleenkin siitä aika katkeria ja ymmärrän heitä erittäin hyvin.
Oli valtava helpotus kun tule ne potkut yt-neuvotteluissa sen 3-4 vuoden löysässä hirressä roikkumisen päätteeksi.
Vuosi ansiosidonnaisella tämän jälkeen oli paras vuosi elämässä, oli aikaa ja varaa tehdä ihan mitä ikinä halusin, vietin siis vuoden aivan täydellistä lomaa.
Sitten sai toisen työpaikan, toki palkka on noin 3-4 kertaa aiempaa pienempi kun ei voi nähdä untakaan oman alan hommista ja ansiosidonnainenkin oli melkein 2 kertaa suurempi kuin nykyinen palkka, mutta sellasita se on, nyt on onneksi täysin stressitön työ vaikka pieni palkka onkin ja muulla ei väliä enää olekaan.
Meilläkin YT: t väh. 2 vuoden välein ja olen ollut ainakin 7:ssä mukana ja aina selvinnyt, mutta seuraavissa olen varmasti lähdössä, sellainen fiilis kun porukka vähentynyt ja olen työkavereista se "heikoin".. En ota stressiä siltikään, olen henkisesti ja taloudellisesti varautunut lähtöön, olen elänyt koko työurani ajan säästäväisesti, joten pärjään kyllä! Eri asia, jos olisin tuhlannut aina palkkani, mutta aina laittanut väh puolet nettotuloista säästöön.