Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hoitajat, lääkärit jne ei itke töissä.
K
30.11.2024 |
Olen ollut töissä eri paikoissa sairaaloissa noin 10 vuotta, pienten lasten kanssa nähnyt herkistymisiä hoitohenkilökunnalta mutta ei aikuisten ihmisten kohtalot niinkään liikuta ketään. Eihän työtä pystyisi tekemään jos ei ottaisi ammattiroolia päälle. Jos ampparissa henkilökunta aina itkisi kun jollain vähän vakampi sairaskohtaus niin johan sitä olisi hoidon tarpeessa itse pian. Joku Suvi taas kertoo iltalehdessä kuinka siirtokuljetuksessa toinen ensihoitaja itki ja toinen herkisteli muuten vaan, ei vaan vaikuta uskottavalta, päinvastoin. Voiko olla kun ihmisellä on kriisi päällä niin hän jotenkin kuvittelee että se henkilökohtainen kriisi on merkityksellinen myös tuntemattomille? Toki uskon että on sanottu että sinä selviät, kuuluu työnkuvaan. Itse artikkelia en liitä, näitä ollut viime aikoina useampia joissa ihan normaaleissa hoitotilanteissa henkilökunta vollottaa ainakin potilaan mielestä.
Kommentit (21)
Tottakai itkee. Heti kun ollaan paikassa missä potilas ei näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se itku usein tulee, mutta odotan että potilas on oven toisella puolella.
Radiologilla oli selvästi vedet silmissä, kun hän jutteli kanssani syöpädiagnoosista. Itselläni valui silmät koko tutkimuksen ajan, joten se varmaan vaikutti lääkäriinkin.
No onhan se todellisuus aika tylyä. Naiselta lanne murtunut ja lääkäri kotiuttamassa seuraavana päivänä, hoitajan pyynnöstä näin ei tapahdu. Kuukauden kuluttua kuollut. Itse en kestäisi näin ihmisiä halveeravalla alalla.
Kyllä joskus itketään, ihmisiä kun ollaan, mutta sille on oma aikansa. Tilanne hoidetaan ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ammattilaiset empatiasta itke.
Ne itkee kun ei tehdä kuten uusi tulokas tekisi, joutuvat tekeen kuten ylemmältä sanotaan. Sehän käy luonnon päälle, heitä ei käsketä.
Vaikka hommissa olis märät korvantaustat.
Vielä kamalampaa on jos potilaana(asiakkaana) on asiantuntija. Se vaatii pitkän kokemuksen ja vahvan aseman että se asiakas on nyt ihan oikeassa.
Joo, ei tätä hommaa pystyisi tekemään, jos joka potilaan puolesta itkisi. Ja aikamoista ammattitaidottomuuttakin se olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ammattilaiset empatiasta itke.
Ne itkee kun ei tehdä kuten uusi tulokas tekisi, joutuvat tekeen kuten ylemmältä sanotaan. Sehän käy luonnon päälle, heitä ei käsketä.
Vaikka hommissa olis märät korvantaustat.
Vielä kamalampaa on jos potilaana(asiakkaana) on asiantuntija. Se vaatii pitkän kokemuksen ja vahvan aseman että se asiakas on nyt ihan oikeassa.
Ei se muuta vaadi kuin että asiantuntija-asiakas ottaa myös vastuun asiantuntemuksestaan.
Mä olin juuri ekassa sairaanhoitajaopiskelijan harjoittelussa vanhusten palvelukodissa. Kyllä se pisti ajattelemaan. Aika järkytys oli nähdä 40-kiloisia vanhuksia, jotka vaan makasivat vuoteessaan, liikunta- ja puhekyky oli menneet mm. Alzheimerin vuoksi. Ruokakin syötettiin osalle soseutettuna kun nieleminen oli vaikeaa eikä kädetkään enää liikkuneet. Raajat oli kangistuneet. En minä harjoittelussa tunteillut, mutta kyllä se kotona pisti miettimään ja kyyneleet tuli muutamaan otteeseen silmiin kun kotona kerroin millaiseen kuntoon ihminen voi mennä. Lähinnä mietti tuota kohtaloa ja ettei niin ikinä kävisi läheisille. Kyllä oli ajattelemaan pistävä harjoittelu ja voisi sanoa, että henkisesti aika rankka, mutta paljon antava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei tätä hommaa pystyisi tekemään, jos joka potilaan puolesta itkisi. Ja aikamoista ammattitaidottomuuttakin se olisi.
Tämäkin. Ihan kaikissa ammateissa missä usein törmää elämän nurjaan puoleen (hoitaja, lääkäri, poliisi, tuomari jnejne) sille ikävyydelle kyllä kehittyy toleranssi. Niitä oppii sietämään ilman että ne suuremmalti liikuttaa. Silti kaikille tulee joskus joku normaalia pahempi tapaus, mikä saa syystä tai toisesta hanat auki.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin juuri ekassa sairaanhoitajaopiskelijan harjoittelussa vanhusten palvelukodissa. Kyllä se pisti ajattelemaan. Aika järkytys oli nähdä 40-kiloisia vanhuksia, jotka vaan makasivat vuoteessaan, liikunta- ja puhekyky oli menneet mm. Alzheimerin vuoksi. Ruokakin syötettiin osalle soseutettuna kun nieleminen oli vaikeaa eikä kädetkään enää liikkuneet. Raajat oli kangistuneet. En minä harjoittelussa tunteillut, mutta kyllä se kotona pisti miettimään ja kyyneleet tuli muutamaan otteeseen silmiin kun kotona kerroin millaiseen kuntoon ihminen voi mennä. Lähinnä mietti tuota kohtaloa ja ettei niin ikinä kävisi läheisille. Kyllä oli ajattelemaan pistävä harjoittelu ja voisi sanoa, että henkisesti aika rankka, mutta paljon antava.
Selitätkö, mikä mukamas tekee vanhustyöstä antoisaa? Itse en omasta työstäni ole mitään antoisaa löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itkenyt töissä väsymystäni ja ilkeän kollegan sanoja mutta en muiden nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen, nuoren äidin kuolema on itkettänyt ainakin minua. Kyllä hoitajakin voi näyttää joskus tunteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ammattilaiset empatiasta itke.
Ne itkee kun ei tehdä kuten uusi tulokas tekisi, joutuvat tekeen kuten ylemmältä sanotaan. Sehän käy luonnon päälle, heitä ei käsketä.
Vaikka hommissa olis märät korvantaustat.
Vielä kamalampaa on jos potilaana(asiakkaana) on asiantuntija. Se vaatii pitkän kokemuksen ja vahvan aseman että se asiakas on nyt ihan oikeassa.
Ei se muuta vaadi kuin että asiantuntija-asiakas ottaa myös vastuun asiantuntemuksestaan.
Mielenkiintoinen kysymys.
Kun ei se lääkäri mistään mitään vastuuta ota. Virheetkin haudataan hiljaisuudessa.
Ainoastaan suuren palkan perusteluksi kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen, nuoren äidin kuolema on itkettänyt ainakin minua. Kyllä hoitajakin voi näyttää joskus tunteensa.
Joo mutta ei pidä ruveta niiden omaisten kanssa itkemään. Siinä pitää seistä heidän tukenaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut töissä eri paikoissa sairaaloissa noin 10 vuotta, pienten lasten kanssa nähnyt herkistymisiä hoitohenkilökunnalta mutta ei aikuisten ihmisten kohtalot niinkään liikuta ketään. Eihän työtä pystyisi tekemään jos ei ottaisi ammattiroolia päälle.
Moni näkee edessään lastensa koulutuksen maksajan tai sairauden.
Harvat näkee edessään ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen, nuoren äidin kuolema on itkettänyt ainakin minua. Kyllä hoitajakin voi näyttää joskus tunteensa.
Kyllä. Vanhusten kuolema on luonnollinen tapahtuma, kuolema jokaisen meidän kohdattava,mutta nuorten kuolema saa joskus tälläisen konkarinkin kyynelehtimään.
Menetin keväällä äitini yhtäkkiä. Toki hän oli jo iäkäs, mutta kuolema tuli yllättäen eikä osaston hoitohenkilökuntakaan osannut sitä odottaa. Arvostin todella, kun sairaalasta soitti nuori mieshoitaja selvästi liikuttuneessa tilassa itsekin. Hän oli ollut äidin vierellä kun se tapahtui ja antanut riittävästi kipulääkettä.
Älkää pelätkö tunteiden näyttämistä omaisille. Ihmisiä me kaikki olemme.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen itkenyt toimistolla, kun ahdisti niin paljon kiusaaja-asiakas
Vanhusten kuolemia en itke. Vaikka olisi kuinka mukava asiakas, parempi heille päästä pois kivuistaan. Lämmöllä muistelen suurinta osaa, jotkut yritän unohtaa parhaani mukaan
Lasten kanssa en kyllä pystyisi työskentelemään, pienen kuolema tekisi ihan liian kipeää, vaikka olisi täysin tuntematon