1-2vuotiaat kärsivät päiväkodissa :/

työskennellyt sijaisena yli 20 päiväkodissa Helsingissä ja nykyään teen harvakseltaan sijaisuuksia ryhmiksessä nyk. asuinkunnassani, ja voin sanoa, että riippuu aivan täysin lapsesta, sopeutuuko päivähoitoon vai ei. Olin juuri töissä paikassa, jossa on 2 alle 2-vuotiasta, ja eilisen päivän aikana toinen heistä itki kerran, kun kaatui ulkona ja oli kova väsy.

Ei ole yleistä että lapset itkeskelevät koko päivää vanhemman ikäväänsä. Alkuun ehkä pienemmät, mutta lähes poikkeuksetta itkut loppuvat muutaman viikon kuluttua viimeistään. En ole pienten ryhmässä töissä vaan teen perhetyötä päiväkodeissa, ja kun käyn vanhempien kanssa tutustumassa yllärinä pienten ryhmässä (siis niin että vain ilmestymme ovelle aivan ilmoittamatta ja seuraamme toimintaa), tilanne on aina hyvin rauhallinen, henkilökunta ammattitaitoista, ystävällistä ja puhuvat lapsille kauniisti. Syliä riittä jokaiselle joka haluaa ja muutenkin lapsia hellitään. Kaikki vanhemmat ovat olleet todella positiivisesti yllättyneitä ryhmien toimintaan, mielikuva on juuri ap:n esimerkin kaltainen mutta totuus onkin vähän toinen. Hyvä niin.

Mun kotihoidettu 2-vuotias kolhii usein itsensä, kaikki mielipahat ilmaistaan myös itkulla.

Itkemätön taapero olisi aika outo tapaus...

mitä on tuo perhetyö päiväkodissa? mitä pitää sisällä?

kahden viikon tutustumisjakson siinä päiväkodissa, jossa heitä hoidetaan. Ensin siis silloin, kun aloittivat siellä ja toisen kerran pienemmän kanssa, kun oli ollut 2,5 kk kesälomalla.



Kummaltakaan kaksiviikkoiselta en muista kenenkään lapsen itkeskelleen kaiken aikaa. Yksi tyttö tuli samoin pitkältä lomalta takaisin, ilman tottutelua pamahti seitsemän tunnin hoitopäiviin, ja hän vietti kaksi päivää kitisemässä hoitajan sylissä.



Muuten siellä oli rauhallinen, hyvä tunnelma ja kaikista lapsista välitettiin.



Pk-seudulla tämäkin.

kuuluu kaksivuotiaan uhmaitkuja jatkuvasti. Ihan kotihoidossa on.



Mutta enpä silti alle kolmevuotiasta itse haluaisi päiväkotiin laittaa, vaikka siis itsekin siellä työskentelen.

Jossain syliä ja empaattisuutta löytyy paremmin kuin toisaalla, jossain henkilökunta antaa pienten itkeä ikäväänsä ihan yksin pihalla lohduttamatta.



Kokemukseni mukaan monet taaperot, nämäkin jotka ovat tottuneet jo päiväkotiarkeen, puhuvat lakkaamatta siitä kuinka äitiä on ikävä ja kuinka äiti tulee iltapäivällä hakemaan. Se tuntuu olevan läsnäoleva tunne koko päivän ajan ja vaikuttavan taustalla. Siitä huolimatta että henkilökunta hellii ja on läsnä. No, tuohan on asia mikä vaikuttaa lapsiin eri tavoin, eikä kait ole itsestäänselvyys, että ikävän tunne vaurioittaa lkapsen tasapainoista kehitystä. Hyvä että lapsi tunnistaa ikäväntunteen ja henkilökunnalla pitäisi olla resursseja auttaa lasta sen käsittelyssä ja sietämisessä.

olen juuri viime aikoina miettinyt, että hän varmaan pärjäisi ihan hyvin päiväkodissa. Esim. neuvolakäynnillä kiinnostuu muista lapsista ja menee leikkipaikalle ihmettelemään heitä. Myös vanhempien sukulaislasten seurassa menee joukon jatkona touhukkaasti.



Meillä on kuitenkin mahdollisuus pitää hänet kotihoidossa niin, että teen osa-aikaisesti töitä, jolloin meillä on hoitaja kotona. Tutun hoitajan kanssa hänellä menee oikein hyvin. Välillä aamun lähtöitkutkin jäävät väliin, kun on kiire leikkiä.



Olemme hakeneet hänelle päiväkotipaikkaa niin, että hän menisi päivikotiin ensi tai seuraavana syksynä.

Oli vielä kesäpäivystys, paikka ja hoitajat useille lapsille uusia. Aivan tyytyväisiä lapset olivat! Toki nyt joku joskus itki, mutta eiköhän se ole normaalia. Pienten puolellla siis tämä.

Ja ihmetyttää toden teolla ettei asiasta saisi puhua mitään. Ei ole todellakaan lapsen edun mukaista joutua noin pienenä oman onnensa nojaan isoon päiväkotiryhmään muiden tuupittavaksi. Surullista.

Aivan samaa mieltä kuin ap! Ja ihmetyttää toden teolla ettei asiasta saisi puhua mitään. Ei ole todellakaan lapsen edun mukaista joutua noin pienenä oman onnensa nojaan isoon päiväkotiryhmään muiden tuupittavaksi. Surullista.

mitään, jos on aivan päinvastaisia kokemuksia kuin ap:lla?

Osa itki enemmän osa vähemmän, nyt olen pph ja kaikki kolme minulla hoidossa ollutta taaperoa ovat joka aamu iloisina tulleet, tahtoivat heti aluksi hetkeksi syliin kyhnäämään ja hetken läheisyyttä tankattuaan lähtivät touhukkaina aamupalalle ja leikkimään. Eivät näyttäneet kärsivän tippaakaan päivänaikana vaikka toki harmi itkuja tulee aina pienillä päivän aikana.

Jos olet perhetyön ammattilainen tulisi sinun myös ymmärtää mitä alle kolmevuotias kaipaa silloin kun äitiä itkee ja myös ymmärtää mitä itkun loppuminen merkitsee. Merkitseekö se että äidin antama jatkuva tuki ja apu (joka ikätasoinen lapsen normaali tarve)todella toteutuu jollain muulla keinolla isossa lapsiryhmässä? Jos niin miten?



Vaihtuvat aikuiset ja kaikkien lasten erilaiset tarpeet, niihin vastaaminen ja niiden näkeminen isossa ryhmässä on melkoinen sekamelska pienen mielessä,jolla omat taidot vielä nollissa.



Taaperoikäisen intensiivinen uuvuttava suhde äitiin, tai äidin korvikkeeseen,puuttuu lähes tyystin "rauhallisessa" pienten ryhmässä.Tämä kertoo taaperoiden oikeiden tarpeiden näkymättömyydestä ja kyvyttömyydestä näihin vastata.Taaperot eriasteisesta vaan "ovat" ikään kuin hyllyllä odottamassa sitä oikeata mahdollisuutta merkitsevään suhteeseen ja siinä tapahtuvaa kehitystä. Kun äiti sitten hakee ei ole useinkaan helppoa löytää takaisin turvalliseen äiti-lapsisuhteeseen töiden jälkeen.Taaperot eläävät liian usein jatkuvaa arjen stressiä jossa eivät saa kehitykselleen riittävästi tukea mistään. Sitten ihmetellään kun kun asiat eivät koulussa suju.

siksi hoidankin omat kotona ja ryhdyn pph:ksi että saa joidenkin toistenkin lapset turvallisen hoitoympäristön.

Meillä lapsilla on hyvä olla eivätkä he itke usein. Ainoastaan jos sattuu tai kaveri ottaa lelun kädestä tms. Meillä lasten tunteet huomioidaan ja niihin vastataan.



Se mistä kuitenkin olen huolissani, on lasten päivän pituus! Useimmat meidän ryhmän lapset ovat hoidossa vähintään yhdeksän tuntia! Surkuttelemme kuinka vähän vanhemmat ehtivät nähdä lapsiaan päivän aikana. Ja noin pitkä päivä on todella rankka lapselle, vaikka ryhmässämme onkin hyvä olla. Lasten työpäivä on pidempi kuin meillä aikuisilla.

Meillä lapsilla on hyvä olla eivätkä he itke usein. Ainoastaan jos sattuu tai kaveri ottaa lelun kädestä tms. Meillä lasten tunteet huomioidaan ja niihin vastataan.

Se mistä kuitenkin olen huolissani, on lasten päivän pituus! Useimmat meidän ryhmän lapset ovat hoidossa vähintään yhdeksän tuntia! Surkuttelemme kuinka vähän vanhemmat ehtivät nähdä lapsiaan päivän aikana. Ja noin pitkä päivä on todella rankka lapselle, vaikka ryhmässämme onkin hyvä olla. Lasten työpäivä on pidempi kuin meillä aikuisilla.

Jos lapsilla niin hyvä olla niin miksi väliä miten pitkä päivä?

Olen pahoillani jos sanomani tuntui noin epäselvältä.Pyrin siis tuomaan esille sen tosiasian että usein kun pienten lasten päiväkotihoidostqa puhtaan maalataan kauhukuvia kehityksellisistä ongelmista joita väitetään päiväkotihoidon aiheuttavan ja samaaikaisesti ylistetään päiväkotihoidon erinomaisuutta taaperoiden kohdalla.Kumpikaan näistä olettamuksista eipidä paikkaansa.

Ainoa tapa siis aidosti saada tilanteeseen muutosta on tiedon ja ymmärryksen lisääminen ja toivon mukaan tämän myötä päivähoidon laadun parantaminen kaikkkein pienimpien kohdalla erityisesti.

Minä siis olin tuo, joka kertoi tulleensa hylätyksi päiväkotiin 5 viikon ikäisenä. En mielestäni ylistänyt siinä päiväkodin erinomaisuutta kohdallani, mutta reagoin kommentoimani viestin jyrkkyyteen (kuten sinäkin).

Jokaisesta asiasta pyrin kuitenkin aina löytämään positiivisia puolia. Itse olen siinä mielessä ihan kiitollinenkin vanhemmilleni siitä valinnasta, jonka he tuolloin tekivät. Koska he kävivät töissä ja pystyivät maksamaan opintolainansa pois jne. heillä oli varaa tukea minua opiskeluaikanani. Nyt minun on mahdollista hoitaa lapseni kotona ilman, että se aiheuttaisi suuria taloudellisia vaikeuksia. En silti tuomitse niitä, jotka eivät kotihoitoon syystä tai toisesta päädy. Olen aidosti myös sitä mieltä, että joidenkin lasten on parempi olla jossain muualla kuin kotihoidossa.

mutta voin sanoa että oma 1,5-vuotiaani itkee kotona joka päivä TODELLA monta kertaa. Se on vauvasta saakka ollut hyvin itkuinen lapsi, aivan toista kuin isosiskonsa joka puolestaan on vauvasta asti ollut reipas ja sosiaalinen.



Oletan että suht sama ero näillä kahdella olisi päiväkodissakin.

Eihän se lasten itkemättömyys edes tarkoita sitä, että ovat parhaassa mahdollisessa paikassa.

Tietysti lapset tottuvat, onko heillä vaihtoehtoja ? Ensin yrittävät protestoide, että eivät haluaisi tarhaan jäädä, mutta pikkuhiljaa turtuvat ja tottuvat. Iso tarharyhmä ei silti ole taaperolle hyvä paikka ! Yksikään taapero ei taritse yhdeksän tunnin hoitopäivää ja yli kymmentä samanikäistä kaveria 5pv viikossa.

Onhan sitä nyt kaikenlaisia ihan hyviä asioita maailmassa joita ei silti ole tarkoitus tehdä suurinta osaa ajasta. Esim. musta on erittäin positiivista että isovanhemmat viettävät aikaa lasten kanssa, mutta silti ei ole sitä parempi mitä enemmän lapset ovat isovanhemmillaan. Tai vaikka juokseminen on hyvästä, mutta silti olisi huolestuttavaa jos juostaisiin 10 tuntia putkeen.

Meillä lapsilla on hyvä olla eivätkä he itke usein. Ainoastaan jos sattuu tai kaveri ottaa lelun kädestä tms. Meillä lasten tunteet huomioidaan ja niihin vastataan. Se mistä kuitenkin olen huolissani, on lasten päivän pituus! Useimmat meidän ryhmän lapset ovat hoidossa vähintään yhdeksän tuntia! Surkuttelemme kuinka vähän vanhemmat ehtivät nähdä lapsiaan päivän aikana. Ja noin pitkä päivä on todella rankka lapselle, vaikka ryhmässämme onkin hyvä olla. Lasten työpäivä on pidempi kuin meillä aikuisilla.

Jos lapsilla niin hyvä olla niin miksi väliä miten pitkä päivä?