Naiset - miten haluaisitte, että teitä pyydettäisiin treffeille?
Eli, kuvittele mielessäsi seuraavanlainen tilanne: Mies on kiinnostunut naisesta, mutta ei tiedä onko kiinnostus molemminpuolista. Miehellä ja naisella ei myöskään ole sellaista toistuvaa kanssakäymistä keskenään, että voisi luontevasti ajan kanssa tunnustella mahdollista kiinnostusta. Mies haluaisi tutustua naiseen paremmin, mutta kysyä asiaa mahdollisimman nätisti siten, että naisen on helppo kieltäytyä, jos kiinnostusta ei ole. Niin, että jäisi mahdollisimman vähän kiusaantuneisuutta henkilöiden välille, vaikka ainahan sitä jonkin verran jää.
Minkälainen repliikki tai palopuhe kuulostaisi sinusta mukavalta?
Kommentit (117)
Jonkin aktiviteetin kepeä ehdottaminen, tyyliin:
Hei mua kiinnostaisi käydä kokeilemassa boulderointia, lähetkö mukaan kiipeileen joku päivä?
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Naisilla on oikeus olla rauhassa miehiltä. Oikeus tehdä töitä, opiskella, käydä kaupassa, kuntoilla yms. ilman, että siihen tulee joku mies häiritsemään.
Fair enough. Pitäisi vain osata tunnistaa naiset jotka eivät halua tulla noteeratuiksi näissä merkeissä.
Todella vaikea sanoa näiden tietojen pohjalta. Vaikuttaa paljon se millaista kanssakäymistä miehellä on ollut naisen kanssa aiemmin. Ehkä sen voisin yleisenä ohjeena sanoa että asiallisuudella pääsee jo pitkälle. Itse pidän myös rehellisyydestä, eli kertoo ihan suoraan olevansa kiinnostunut ja miksi ja haluavansa tutustua paremmin. Mutta tällaista en haluaisi kuulla ihmiseltä jonka kanssa en ole koskaan edes jutellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Naisilla on oikeus olla rauhassa miehiltä. Oikeus tehdä töitä, opiskella, käydä kaupassa, kuntoilla yms. ilman, että siihen tulee joku mies häiritsemään.
Fair enough. Pitäisi vain osata tunnistaa naiset jotka eivät halua tulla noteeratuiksi näissä merkeissä.
Ulkoisesti ovat sen näköisiä ettei miehet heitä lähestykään. Silmien pyörittely varmistaa asian.
Kiinnostaisi tietää, miksi mies on juuri minuun iskenyt silmänsä. Kerro se. Onko se ulkonäkö, joku luonteenpiirre, muu, mikä?
Ja sitten sano, että haluaisit viedä minut vaikka kaljalle/kahville/yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen joku ilta. Ja sano, että ymmärrät jos olen kiireinen, mutta halusit kuitenkin kysyä. Ja jos vastaus on ei tai emmätiedä, juttelisit vielä niitä näitä hetken verran, jotta jännitys lientyy, ja näkisin ettet saa raivokohtausta, ja sitten jättäisit minut rauhaan ihan kokonaan ja etsisit jonkun muun.
Ja ota huomioon, että moni mies suuttuu torjunnasta, joten nainen on oppinut kiertelemään eikä uskalla välttämättä sanoa suoraan ettei kiinnosta, joten mikä tahansa muu kuin ehdoton, iloinen kyllä tarkoittaa että ei.
Vierailija kirjoitti:
Olen varattu.
Vaikea uskoa tuon repliikin voimaan.
Ei varmaankaan koske enää minua, mutta olisi kyllä mielenkiintoista tietää seuraavaa kertaa ajatellen. :)
Kyllä voi pyytää vaikka kahville, lounaalle, leffaan tai johonkin aktiviteettiin. Nuorena lähdin aina kun joku tuttu mies pyysi, vaikka en ollut kiinnostunut kuin kaverina. Olisi ollut varmaan parempi kieltäytyä kuin antaa turhia toiveita. Toisaalta siinä oli sitten tilaisuus puhua asiasta suoraan ja tulikin puhuttua. En halunnut leikkiä kenenkään tunteilla. Olin vain kerran kovasti oikeasti kiinnostunut ja odotin pitkään miehen aloitetta. Miehen aloitteen ja yhteisen keskustelun jälkeen aloimme seurustella. Kyseessä on nykyinen mieheni, jonka kanssa olemme olleet jo vuosia yhdessä.
Näin kaksi viikkoa sitten Helsingissä kadulla tilanteen, jossa mies seurasi ensin kahta naista kadulla ja sitten kiihdytti heidän rinnalleen ja pyysi suoraan toista naista treffeille sanoen jotenkin niin, että hei, nimeni on se ja se ja näin sinut juuri äsken ja mielestäni olet todella kaunis, haluaisitko lähteä kanssani treffeille. Ja tämä nainen oli todella otettu, mielestäni vaihtoivat instaa tai numeroita kävelin siitä ohi niin en tiedä mitä tapahtui. Mutta oli todella kiva fiilis nähdä tuollaista :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varattu.
Vaikea uskoa tuon repliikin voimaan.
Eli mua ei voi pyytää treffeille.
Itse en kyllä haluaisi ihastukseni kanssa kaveri mielessä höpötellä, tai no miksi ei mutta asiat selväksi ensiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miksi mies on juuri minuun iskenyt silmänsä. Kerro se. Onko se ulkonäkö, joku luonteenpiirre, muu, mikä?
Ja sitten sano, että haluaisit viedä minut vaikka kaljalle/kahville/yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen joku ilta. Ja sano, että ymmärrät jos olen kiireinen, mutta halusit kuitenkin kysyä. Ja jos vastaus on ei tai emmätiedä, juttelisit vielä niitä näitä hetken verran, jotta jännitys lientyy, ja näkisin ettet saa raivokohtausta, ja sitten jättäisit minut rauhaan ihan kokonaan ja etsisit jonkun muun.
Ja ota huomioon, että moni mies suuttuu torjunnasta, joten nainen on oppinut kiertelemään eikä uskalla välttämättä sanoa suoraan ettei kiinnosta, joten mikä tahansa muu kuin ehdoton, iloinen kyllä tarkoittaa että ei.
Tuo on varmaankin hyvä vinkki, että kieltävän vastauksen jälkeen jää vielä vähän jotain kaskuja kertomaan, ettei jäisi sellaista kytevää kiusaantuneisuutta. Tietysti pitäisi osata välttää vaikutelmaa, että mies yrittää vielä epätoivoisesti lirkutella myönteistä vastausta. Nuorallatanssia kaikin puolin.
Ei tarvitse missään tapauksessa esittää mitään palopuheita tai muutenkaan esittää mitään. Asiallisuus, rehellisyys ja suoruus riittävät. Tai vähintään se asiallisuus, jos ei ihan heti halua avautua tunteistaan. Voi pyytää vaikka kahville, jossa on tarkoitus jutella ja tutustua paremmin. Älä kutsu naista heti ensimmäisellä kerralla kotiisi.
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikea sanoa näiden tietojen pohjalta. Vaikuttaa paljon se millaista kanssakäymistä miehellä on ollut naisen kanssa aiemmin. Ehkä sen voisin yleisenä ohjeena sanoa että asiallisuudella pääsee jo pitkälle. Itse pidän myös rehellisyydestä, eli kertoo ihan suoraan olevansa kiinnostunut ja miksi ja haluavansa tutustua paremmin.
Tätä kannatan.
Hei, olen kiinnostunut sinusta, lähtisitkö kanssani teelle/kahville/?
Tehdä selväksi kiinnostus. Tosin olen ujon sorttinen joten on melko todennäköistä että pelästyisin ja arkuuttani antaisin pakit.
Eikö voisi vaan yksinkertaisesti kysyä vaikka viestillä, et saisiko susta seuraa kävelylle/kahville/mihin vaan. Vaikea tuollaisesta olis hernettä nenuun vetää.
Suoraan on paras.
Hei, vaikutat kivalta, lähtisitkö kahville/syömään?
En ikinä lähtisi kenenkään tuntemattoman kanssa treffeille, joka tulee kadulla kysymään. Työkaverit ja tutut jotka ehdottelee on myös kiusallisia. Kyllä pitää olla jotain molemminpuolista silmäpeliä tai mukavaa juttelua ennen treffikutsua.
Jos ei ole mitään keskustelumahdollisuutta tai on epävarmuutta onko toinen kiinnostunut, niin jättäisin kysymättä. 99,99999% todennäköisyydellä nainen ei ole kiinnostunut ja kyseessä on joku miehen yksipuolinen päiväuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikea sanoa näiden tietojen pohjalta. Vaikuttaa paljon se millaista kanssakäymistä miehellä on ollut naisen kanssa aiemmin. Ehkä sen voisin yleisenä ohjeena sanoa että asiallisuudella pääsee jo pitkälle. Itse pidän myös rehellisyydestä, eli kertoo ihan suoraan olevansa kiinnostunut ja miksi ja haluavansa tutustua paremmin.
Tätä kannatan.
Hei, olen kiinnostunut sinusta, lähtisitkö kanssani teelle/kahville/?
Tehdä selväksi kiinnostus. Tosin olen ujon sorttinen joten on melko todennäköistä että pelästyisin ja arkuuttani antaisin pakit.
En kirjoittanut sitä aloitukseen kovin selvästi, mutta ajatukseni oli, että mies ja nainen vähän jo tuntevat toisiaan. Vaikuttaisiko se sinun pelästymiseesi? Minusta se on jo liian rohkeaa toimintaa täysin tuntematonta lähestyä näissä merkeissä, vaikka toisilta sellainenkin luonnistuu.
Olisiko parempi kirjoittaa oma puhelinnumeronsa jollekin lapulle, ojentaa se ja sanoa, että ei asiaa tarvitse päättää tältä seisomalta?
Lähdetkö kahville/lenkille/leffaan/teatteriin?