Naiset - miten haluaisitte, että teitä pyydettäisiin treffeille?
Eli, kuvittele mielessäsi seuraavanlainen tilanne: Mies on kiinnostunut naisesta, mutta ei tiedä onko kiinnostus molemminpuolista. Miehellä ja naisella ei myöskään ole sellaista toistuvaa kanssakäymistä keskenään, että voisi luontevasti ajan kanssa tunnustella mahdollista kiinnostusta. Mies haluaisi tutustua naiseen paremmin, mutta kysyä asiaa mahdollisimman nätisti siten, että naisen on helppo kieltäytyä, jos kiinnostusta ei ole. Niin, että jäisi mahdollisimman vähän kiusaantuneisuutta henkilöiden välille, vaikka ainahan sitä jonkin verran jää.
Minkälainen repliikki tai palopuhe kuulostaisi sinusta mukavalta?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kivannäköinen, sopivasti treenattu, komeilla kasvonpiirteillä siunattu ja sellainen myskiltä tuoksuva alfa, niin ihan sama miten pyydät. Nainen lähtee kanssasi, vaikka kysyisit häntä mukaan heittelemään pennin kolikkoa lähimmäksi seinää. Mutta jos taas olet iskävatsainen, löysänaamainen, hieman halitoosilta haiskahtava keltahammas, niin vaikka kysyisit naiselta ranskaksi, punaisia ruusuja hänelle ojentaen, että lähdetkö kanssani Pariisiin illalliselle yksityiskoneella, minun piikkiini, niin vastaus on että "emmä tiäksä pääse, ko mul on just taloyhtiön saunavuoro." Vaikket siis edes ehtinyt erittelemään, että mitä päivää olisit ehdottanut.
Onhan tuossa varmaan totuutta siemeneksi asti, mutta useimmat miehet eivät kuulu kumpaankaan ääripäähän, vaan siihen välille.
Voihan sitä silti miettiä, että miten siitä saisi mahdollisimman positiivisen kokemuksen aikaiseksi, vaikka sillä kertaa ei tärppäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi tuossa tilanteessa, että mies pyytää minua treffeille. Aloituksessa kuvataan, ettei toistuvaa kanssakäymistä ole, eikä tilanteita missä mies pääsisi tutustumaan. Eli mikä on edes hänen perusteensa treffipyynnölle?
Peruste olisi halu tutustua toiseen ihmiseen. Välillä se kiinnostus syntyy melko vähäisenkin tuntemisen perusteella. Jotkut ihmiset säteilevät ympärilleen sellaista auraa, että tuohon ihmiseen olisi kiva tutustua. Koskee varmaankin sekä miehiä että naisia.
Kyllä, mutta kun en itse ole tuollainen ihminen, että kiinnostuisin tutustumaan toiseen käytännössä nollatiedoilla, en myöskään koe sitä mukavaksi toiselta osapuolelta. Eikö parinmuodostuksessa kuitenkin ole ideana hakea itselleen sopivaa kumppania? Minulle sopiva kumppani ei ole sellainen joka kiinnostuu ulkonäön ta
Ymmärrettävää sinänsä, vaikka itse en samalla tavalla ajattelekaan. Eihän sitä kuitenkaan toisten ajatuksia pysty tietämään, niin siksi pitää kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi tuossa tilanteessa, että mies pyytää minua treffeille. Aloituksessa kuvataan, ettei toistuvaa kanssakäymistä ole, eikä tilanteita missä mies pääsisi tutustumaan. Eli mikä on edes hänen perusteensa treffipyynnölle?
Peruste olisi halu tutustua toiseen ihmiseen. Välillä se kiinnostus syntyy melko vähäisenkin tuntemisen perusteella. Jotkut ihmiset säteilevät ympärilleen sellaista auraa, että tuohon ihmiseen olisi kiva tutustua. Koskee varmaankin sekä miehiä että naisia.
Kyllä, mutta kun en itse ole tuollainen ihminen, että kiinnostuisin tutustumaan toiseen käytännössä nollatiedoilla, en myöskään koe sitä mukavaksi toiselta osapuolelta. Eikö parinmuodostuksessa kuitenkin ole ideana hakea itselleen sopivaa kumppania? Minulle sopiva kumppani ei ole sellainen joka kiinnostuu ulkonäön ta
Samaa mieltä tästä. Ahdistava ajatus, että joku pyytää käytännössä tuntematonta ihmistä treffeille. Tulee heti sellaiset vibat, että onko joku stalkkeri?
Vierailija kirjoitti:
Unohda. On mahdotonta iskeä nainen ellei nainen heti ensihetkellä osoita kiinnostusta miestä kohtaan. Ainoastaan silloin kannattaa toimia.
No tuo on sellainen rima jonka yli en pääsisi koskaan, ihan siitä syystä, että en minä erota kiinnostusta muusta ystävällisyydestä.
Ihmisellä, joka kyselee vauvapalstalta neuvoja ei ole kompetenssia pyytämään naisia kadulta treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä, joka kyselee vauvapalstalta neuvoja ei ole kompetenssia pyytämään naisia kadulta treffeille.
Vai niin. Onneksi täällä on kuitenkin kompetentteja ihmisiä antamaan neuvoja.
Mikä tahansa normaalin kohteliaisuuden piiriin mahtuva virke käy.
Avainasemassa on se, mitä tapahtuu, jos kieltäydyn. Toivon, että vastaustani kunnioitetaan. Ei inttämistä, haukkuja, jankkausta, seuraamista, stalkkaamista.
Kieltäydyn aina ystävällisesti. Olen suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kysy suoraan haluaako lähteä treffeille johonkin. Itse en ole koskaan käynyt treffeillä tai en mielestäni sillä ensin on tutustuttu ja käyty vaan syömässä. Olisi kiva kuulla sana:treffit. Tosin enää ei kiinnosta miehet eli en lähtisi kenenkään kanssa mihinkään. Olisin kuitenkin otettu jos joku suoraan kysyisi.
Treffeillä tutustutaan ja usein käydään myös syömässä. Olet ollut treffeillä.
ohis
Kun jutellaan jostain, niin odottaa hetkeä, että kummallakaan ei ole juttu kesken, ja sitten kysäisee että "Kiinnostaisko sua lähtee joku kerta mun kanssa treffeille vaikka [tähän se paikka minne haluat mennä]?"
Palopuheita ei kannata pitää ainakaan vielä treffipyyntövaiheessa. Päiväunissa ajatus kiihkeästä vuodatuksesta saattaa tuntua ihanalta. Tosielämässä se todennäköisesti tuntuisi vaivaannuttavalta, jos se tulee ihmiseltä, josta ei ole ehtinyt vielä itse kiinnostua. Kun ollaan vasta pyytämässä toista ulos, on yleensä parempi pitää sävy aika kepeänä. Silloin toiselle ei tule tunnetta, että häntä yritetään painostaa.
Ite tykkäisin jos mies kertoisi kivasta paikasta ja kysyisi saisiko viedä minut sinne.
Tärkeintä on, että ulkonäkö on kunnossa (pituus, lihaksikkuus). Muistetaan kuitenkin se, että nykyaikana vain komeiden miesten on suotavaa lähestyä naisia. Tavallisten miesten oudot lähestymisyritykset ovat creepyä ahdistelua.

Mites sitten tavallisten miesten ei-oudot lähestymisyritykset? Eiköhän ne vielä menettele suurelle osalle naisia.
'Moi! Mä oon Masa. Lähetäänkö nussii ja panee.'
Tämä on kohtelias.
1. Tervehtiä
2. Esittäytyä
3. Ilmoittaa selkeästi asian
4. Toistaa asian väärinymmärryksen välttämiseksi
Vierailija kirjoitti:
'Moi! Mä oon Masa. Lähetäänkö nussii ja panee.'
Tämä on kohtelias.
1. Tervehtiä
2. Esittäytyä
3. Ilmoittaa selkeästi asian
4. Toistaa asian väärinymmärryksen välttämiseksi
Ei kuulosta naisen mielipiteeltä. 🤔 Toisaalta, 2024.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kaksi viikkoa sitten Helsingissä kadulla tilanteen, jossa mies seurasi ensin kahta naista kadulla ja sitten kiihdytti heidän rinnalleen ja pyysi suoraan toista naista treffeille sanoen jotenkin niin, että hei, nimeni on se ja se ja näin sinut juuri äsken ja mielestäni olet todella kaunis, haluaisitko lähteä kanssani treffeille. Ja tämä nainen oli todella otettu, mielestäni vaihtoivat instaa tai numeroita kävelin siitä ohi niin en tiedä mitä tapahtui. Mutta oli todella kiva fiilis nähdä tuollaista :)
Ai no minusta olisi inhottavaa lähteä treffeille miehen kanssa, josta en tiedä yhtään mitään ja joka ei tiedä minusta yhtään mitään. En lähtisi treffeille, joiden ainoa peruste on "kauneus".
Minä olen lähtenyt. Mutta se herrasmies alkoikin heti viiden minuutin päästä tunkea iholle ja vaatteiden alle, ja oli tasan seksiä vailla. Oletan että lähestyi naisia tällä tavalla harva se päivä.
Toisaalta mietin, että miten itse pyytäisin kivan oloista miestä treffeille, jos tietäisin hänet oikeasti vain näöltä saati näkisin hänet nyt ensimmäistä kertaa. Kai etsisin tilaisuutta kysyä tai tarjota apua jollakin tilanteeseen sopivalla tavalla, ja katsoisin jatkuuko juttu sen jälkeen. Mietin tässä siis vaikkapa tuntemattoman kiinnostavan henkilön näkemistä kauppareissulla.
Vierailija kirjoitti: Minulle sopiva kumppani ei ole sellainen joka kiinnostuu ulkonäön tai vielä epämääräisemmän auran perusteella.
Olisihan se romanttinen ajatus, että joku näkisi toisen ja rakastuisi sillä siunaamalla. Mutta valitettavasti ei kovin realistista. Tuolla tavoin lähestyvät taitavat olla paatuneita naistenmiehiä, joille kaikki terveyskeskuksesta kenkäkauppaan on vain samanlaisia paikkoja joista hakea seksiä.
Jos taas olisi joku oikeasti ihastunut mies (tai miksei nainenkin), joka kertoisi katselleensa minua jo useamman kerran eikä vain aiemmin ole uskaltanut tulla juttelemaan, niin olisihan se liikuttavaa. Mutta hän olisi jo ehtinyt rakentaa ulkonäön perusteella ihan oman mielikuvansa siitä millainen ihminen minä olen. Sellaisesta alkaneet ihmissuhteet ovat tuhoontuomittuja, kun toinen on rakastunut johonkin ihan muuhun kuin mitä toinen oikeasti on.
1. Kysy olenko sinkku ( en ole)
2. Jos olisin niin voi kysyä haluaisinko lähteä joskus jonnekin juttelemaan vaikka kahvilaan, tarjoat kyllä kahvit tai teekupin

Minua on lähestytty pelkän ulkonäön perusteella monen monta kertaa enkä paljoa tykkää siitä, vaikka mies olisikin ihan mukavan oloinen. Olen hemmetin erikoinen persoona ja tiedän että persoona on minussa se asia joka on miehille useammin ongelma kuin ulkonäkö, joten on vähän liian suuri riski siihen että mies pettyy minuun. On myös vaikeaa itse kiinnostua miehestä, josta tiedän suunnilleen vain ulkonäön, enkä ole siksi koskaan lähtenyt näiden kanssa treffeille. Jos siinä lyhyessä hetkessä tapahtuisi jokin maaginen klikkaaminen, saattaisin harkita, mutta ei ole tapahtunut tähän mennessä.
Vierailija kirjoitti:
1. Kysy olenko sinkku ( en ole)
2. Jos olisin niin voi kysyä haluaisinko lähteä joskus jonnekin juttelemaan vaikka kahvilaan, tarjoat kyllä kahvit tai teekupin
Minusta keskustelu töksähtää luonnottomalla tavalla, jos toinen vastaa, ettei ole sinkku. No ehkä sharmantti mies osaa siihenkin jotain järkevää sanoa "Eipä tietenkään noin upea nainen ole sinkku. Hyvää päivänjatkoa!".
Mielestäni tuon sinkkuuden kyselyn voi skipata, koska kyllähän se suhdestatus tulee sitten ilmi treffipyyntöön vastatessa.
Unohda. On mahdotonta iskeä nainen ellei nainen heti ensihetkellä osoita kiinnostusta miestä kohtaan. Ainoastaan silloin kannattaa toimia.