Kauniita katujen ja teiden nimiä, ja kaupunginosien nimiä. Suvisaaristo on niin täyteen rakennettu. Kastehelmi, Kuunsilta jne.
Kaunis kadunnimi kertoo asuinalueesta paljon. Onko teillä mielessä kauniita asuinalueiden nimiä tai katujen nimiä, mutta jätetään rumat nimet sikseen. Osoitteella on merkitystä, asuuko henkilö romanttisella kadulla tai vaikka luontoa kuvaavalla tiellä.
Hillapolku, Aurinkokuja, Lehmuskuja tai Helsingissä Alvar Aallon katu ja mieluummin Kellokummuntie.
Kommentit (10)
Mestauskallio, Raahe. Ei kyllä kerro asukkaista mitään - toivon ainakin.
Bulevardi, Atlantinkatu ja Kuubankatu ja Jamaikankatu ovat aika tylsiä. Helsingissä.
Haltijankatu, Lehtoniementie, Kuunsilta, Järvihelmenkatu
Pullerinmäki hämeenlinnassa on hauska. Kukkopillinkuja oli myös Hämeenlinnassa. Hervannassa Tutkijankatu ja Insinöörinkatu. Hmmm.
Lutherinkatu, kunhan eivät poista sitä nimä.
Luontoon liittyvät nimet ovat Suomessa suosittuja. Ulkomailla on jokainen vähänkään tunnettu henkilö saanut oman kadun ja monesti moniosainen. Onneksi meillä on yhdyssanoja pääosin.
Kivistössä jalokiviin liittyviä.