Onko huono asia, jos nainen ei ole lainkaan kunnianhimoinen??

Täällä yksi. Olen akateemisesti koulutettu, työuraa takana parikymmentä vuotta.

Sain sen verran ison perinnön, ettei vaan huvita enää nousta aamulla töihin. Elämä on mukavaa näin mieheni kanssa. Lapset lentäneet jo pesästä.

Kosmoksen mittakaavassa kenenkään työpanoksella ei ole merkitystä.

On sulla sopivasti kunnianhimoa kun se näkyy harrastusten parissa, mulla sama enkä muuta kaipaakkaan.

Yleensä nainen on kuollut siinä tilanteessa.

Ei tarvitse olla. Vaimo on valmistunut maisteriksi synnyinmaassaan ja toisen kerran Suomessa. Silti hän haluaa tehdä pienipalkkaisia hanttihommia ja vielä osapäiväisenä. Sinulle asia on aivan yhdentekevä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla. Vaimo on valmistunut maisteriksi synnyinmaassaan ja toisen kerran Suomessa. Silti hän haluaa tehdä pienipalkkaisia hanttihommia ja vielä osapäiväisenä. Sinulle asia on aivan yhdentekevä.

Siis minulle tietysti. Hassu typo. 😂

Ei naisilla monesti ole sellaista kilpailunhalua ja statuksenkaipuuta, moni toki on hyvin kiinnostunut jostain asiasta/työstään ja tykkää kehittää itseään. Mutta kunnianhimo on väärä sana sille.

Itse olen sen verran kunnianhimoinen, että tuntuisi oudolta, jos rinnalla olisi joku "ihan sama" -nainen. No, eipä tässä tietysi ole rinnalla minkäänlaista naista, että ehkä se on se ja sama mitä asiasta ajattelen...

Iän myötä on kuitenkin tullut opittua, ettei kunnianhimon toteutumista edistä niinkään mikään tarkka suunnitelmallisuus ja kova puurtaminen - ennemmin pitää korppikotkan lailla silmämuna kovana kytätä sopivia tilaisuuksia, joiden kimppuun syöksyä hyeenalauman tavoin. Jälkikäteen viisastellen tuli varmaankin hylättyä monia potentiaalisia iskun paikkoja, koska ne eivät mukamas sopineet "Suunnitelmaan".

Ei minua ainakaan häiritse toisten kunnianhimottomuus. Itsekin olen sellainen, jonkinlainen Aku Ankka. Jokseenkin ainoa tavoitteeni on saada sen verran sijoituksia kasaan, että voin lopettaa elämäni tuhlaamisen työmaalla. Paljon mieluummin tuhlaan elämäni kotisohvalla.

Päivääkään en ole tehnyt töitä,joten olet nainen minun makuuni,eletään ja ollaan kuin vapaat sielut.

Kunhan on ku*himoinen..

Minulla ei ole kunnianhimoa eikä se minua haittaa, muiden mielipiteet ei kiinnosta. Työ on vaan työtä, en halua edetä tai tehdä uraa, en halua vastuuta sen enempää kuin on pakko. En varsinaisesti harrasta mitään, en haaveile hienoista taloista, autoista tai matkoista. Tykkään vaan elää yksinkertaista, rauhallista elämää.

Vois ne ihmiset olla vähemmänkin kunnianhimoisia. Sokeita niistä tulee, kun aina pitää saada suurempaa, enemmän, lisää tai kaikkea tätä. Tai keksiä mielikuvituksella muiden elämästä, pitää kiinni, mielistellä, tykätä väkisin, pyrkiä tavoittelemaan suosiota, huomiota jne. Mutta hauskaa ei saa pitää, kielletään mieluummin kaikki ihmisyys ja pyristellään kohti helvettiä porukalla. Tosi mielenkiintoinen sairaussalkkariyhteiskunta. Eipä ihme, kun alkaa kaivata pientä mökkiä kaukana ihmisistä. Ihanne lausahdukseni viheroikeistovasemmistosekamelskapuolueessa olisi, älkää pitäkö kiinni, tervehtikää jos on asiaa, ja vittuilkaa suoraan eikä huutelua puun takana partiossa. 

Kunnianhimo on kaksipiippuinen juttu. Ja itse ainakin koen, että kun on lapsia jotka niin tarvitsevia en jaksa sitä kunnianhimo juoksua ja pinnistelyä ja ponnistelua. Elämässä on muutakin tärkeää kuten ihmiset. Yleensä hyvin kunnianhimoinen ihminen on jollain tapaa todella rasittava ja pikkumainen. Etsii koko ajan ja miettii koko ajan miten joku asia hyödyttää ja kehittää häntä. Kenestä hyötyy eniten jne. Kaikki on vain yhtä ponnahduslautana kohti suurempia titteleitä ....

Itse en ole tippaakaan kunnianhimoinen.Elämä on hyvää näin. 

Teen tunnollisesti työssä parhaani mutta olen tyytyväinen nykyiseen työnkuvaan. Jos tavoittelisin korkeammalle, toisi se myös vastuuta ja stressiä - mitä en halua yhtään lisää,  en edes vaikka palkka nousisi.

Haluan elää mahdollisimman stressitöntä ja huoletonta elämää. En myöskään harrasta mitään tavoitteellista. Liikun ylläpitääkseni terveyttä, mutta en tavoittele sillä esim parempaa vartaloa.

Naiselle kunnianhimottomuus ei ole ongelma. Miehelle taas on koska naiset janoavat suhteisiin kunnianhimoisen ja statusta omaavan miehen kanssa, toisin sanoen haluavat menestyvän ja karismaattisen miehen.

Mulla ei ole kunnianhimoa. Toivoisin, että olisi. Se olisi sisäinen voima, joka potkisi eteenpäin. Tosin kunnianhimoisimmat ihmiset ovat kaikista epämiellyttävimpiä, koska ne keinoja kaihtamatta jyräävät ja astuvat siinä mennessään toisten varpaille.

Minun kunnianhimoni kohdistui lasten kasvattamiseen ja siitä olen kunniaa saanutkin! Vasta kun nuorempi täytti 15, siirryin 6- tuntisesta 8-tuntiseen työpäivään, aloitin uudelleen ranskan työväenopistoa vastaavassa iltaoppilaitoksessa, aloitin uudelleen salilla käymisen ja otin eron miehestä, josta oli tullut eräänlainen perässä vedettävä reki. Rahanhimo oli vienyt hänet lähes konkurssin partaalle - ja sitä toisten syyttelyä ja vetämättömyyttä, kaikesta valittamista en enää jaksanut. 

Ei yhtään huono asia, me kaikki eletään omaa elämää. Jos on tyytyväinen omaansa niin mitä sitä lähteä väkisin muuttamaan vain, koska se nähdään ns. sinä oikeana asiana tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimo on kaksipiippuinen juttu. Ja itse ainakin koen, että kun on lapsia jotka niin tarvitsevia en jaksa sitä kunnianhimo juoksua ja pinnistelyä ja ponnistelua. Elämässä on muutakin tärkeää kuten ihmiset. Yleensä hyvin kunnianhimoinen ihminen on jollain tapaa todella rasittava ja pikkumainen. Etsii koko ajan ja miettii koko ajan miten joku asia hyödyttää ja kehittää häntä. Kenestä hyötyy eniten jne. Kaikki on vain yhtä ponnahduslautana kohti suurempia titteleitä ....

Veljeni on myyntipäällikkö ja muistan kuinka hän sanoi, että verkostoituminen on tärkeää, mutta ihmiset eivät ole välineitä. Ihmisiä ei saa hyväksikäyttää.

Onhan se tietyllä tavalla normista poikkeava aberrantti asenne, sillä yleensä henkilö haluaa menestyä elämässään. Se ei ole kuitenkaan synonyymi rikkauden havittelulle. Menestymistä voi määrittää monella eri tavalla. Kaupan kassatyöntekijälle se voi olla vaikka sitä, että pääsee jossain kohdin perehdyttämään uusia työntekijöitä tai vaikka saa sen verran statusta, että pystyy vaikuttamaan siihen mitä työvuoroja haluaa tehdä. Toki hyvin usein menestyminen sisältää työstä saatavan kompensaation, koska raha on arvon mitta. Kukapa ei haluaisi esimerkiksi majoittua välimeren lomallaan asteen verran siistimmässä hotellissa tai ostaa mieluummin filee kalapuikkoja Rainbow-puikkojen sijaan? Menestystä ei tulisi ajatella dikotomisesti niin, että on joko menestynyt tai ei-menestynyt. Harmaalla on tässäkin tapauksessa 50 sävyä. Jos menestymisen tahto puuttuu täysin, on henkilön ambitio keskittyä askeettisuuteen itsessään. Toisin sanoen henkilö saa tyydytystä siitä, että hänellä nimenomaan ei ole talvella lämmitä toppatakkia tai rahaa ostaa haluamaansa ruokaa kaupasta. Tällainen osin linkolalainen ajatusmalli on tietysti mahdollinen, mutta sanoisin sen olevan isossa kuvassa epätyypillinen.