Nainen, koska annat uuden kumppanin nuolla ensimmäistä kertaa? Ja pyydätkö tekemään niin?
Tilanne sellainen, että erosin pitkästä parisuhteesta, jossa ei ollut suuseksiä käytännössä juuri lainkaan. Minä nautin siitä kovasti, varsinkin antavana osapuolena, mutta en ehkä ole mikään mestari siinä koska harjoitusta on ollut niin vähän. Nyt on seksihommat aloiteltu uuden naisen kanssa, mutta vielä ei ole ollut suuseksiä. Haluaisin kovasti, mutta mietityttää että onko sen ehdottaminen yläpeukku vai alapeukku, koska nainen ei ole itsekään puhunut aiheesta mitään.
Kommentit (22)
Kahdeksan vuorokautta ja viisi tuntia on raja. Sitten alan hysteeriseksi, viimeistään.
Etene kokovartalopusuttelulla pikku hiljaa kohdetta päin, kyllä nainen pistää kioskin kiinni jos jostain kumman syystä se ei olisi okei. Mutta luultavasti pääset kyllä ihan maaliin asti ja sinut mahdollisesti jopa viedään sinne, jos hidastelet etenemistä sopivan kutkuttelevasti.
Voi sua, oletpa suloinen. Tietysti se on ihana asia ehdottaa, mut varaudu siihen ettei hän halua. Ja ole sit todella avoimin mielin ottamassa ohjausta vastaan, niin pääset lipomaan toistekin 🙂 Onnea ihanaan uuteen romanssiin!
Älä ehdota mitään. Sitten kun olet saanut naiselta pöksyt pois etenet vain huulilla rinnoilta navalle ja yhä alemmas.. Pidä huoll että nainen on voinut käydä pesulla ensin, koska moni ei halua antaa likaista pimppiään nuoltavaksi.
Häipykää täältä seksi palstalle. Kai osaatte lukea jos osaatte kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:

Tämä on seksipalstalla. Jos näkyy jollain toisella palstalla, niin on palstasoftan eikä kirjoittajien vika.
Minä en ainakaan hiivasta kusiränniä ala nuolemaan ennenkuin tiedän mitä sinne on tungettu
Kyllä mä harrastan suuseksiä ihan ekallakin kerralla kundin kanssa. En kylläkään koskaan pyydä suuseksiä, sillä se ei ole kivaa jos toinen ei nauti sen antamisesta. Mutta nykyisin en enää ota munaa suuhun ennen kuin mies on nuollut mua. Jatkossa en ehkä etene seksiin enää ollenkaan, ellei mies oma-aloitteisesti heti nuole. Näin voisi karsia heti alussa aika monta turhaa tyyppiä, sillä kokemuksen perusteella väittäisin että mielellään pillua nuolevat miehet ovat keskimäärin parempia sängyssä.
Annan nuolla ekalla seksikerralla. Jotenkin tönkköä kysyä naiselta saanko nuolla ja vielä tönkömpää jos naisen pitää tätä pyytää. Itse en pyydä, mutta en jatka kauaakaan tapailua jos mies ei itse nuole. Eli siis etene ylhäältä alaspäin, leikittele kielellä rinnoilla, vatsalla ja siitä alas. Kyllä nainen laittaa kädet eteen tms. ellei halua.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan hiivasta kusiränniä ala nuolemaan ennenkuin tiedän mitä sinne on tungettu
Pelkäätkö löytäväsi sieltä jäniksen?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä harrastan suuseksiä ihan ekallakin kerralla kundin kanssa. En kylläkään koskaan pyydä suuseksiä, sillä se ei ole kivaa jos toinen ei nauti sen antamisesta. Mutta nykyisin en enää ota munaa suuhun ennen kuin mies on nuollut mua. Jatkossa en ehkä etene seksiin enää ollenkaan, ellei mies oma-aloitteisesti heti nuole. Näin voisi karsia heti alussa aika monta turhaa tyyppiä, sillä kokemuksen perusteella väittäisin että mielellään pillua nuolevat miehet ovat keskimäärin parempia sängyssä.
Ihanan syntistä antaa ekoilla treffeillä suuseksiä puolin ja toisin. Kiihottaa, kun nainen nauttii ja antautuu täysin. Silloin tekee mieli antaa kunnon kielisuudelmia myös pimpille. Siihen päälle kun saa työntää vielä paljaalla sisään ja nainen pyytää kiimaisena että enhän sitten laukea sisään. Sitten vasta seksi alkaa kunnolla, kun nainen saa orgasmin. M40

Minkäikäinen kumppanisi on jos se on jotenkin syntistä? Aika lapsellista tekstiä sulla muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä harrastan suuseksiä ihan ekallakin kerralla kundin kanssa. En kylläkään koskaan pyydä suuseksiä, sillä se ei ole kivaa jos toinen ei nauti sen antamisesta. Mutta nykyisin en enää ota munaa suuhun ennen kuin mies on nuollut mua. Jatkossa en ehkä etene seksiin enää ollenkaan, ellei mies oma-aloitteisesti heti nuole. Näin voisi karsia heti alussa aika monta turhaa tyyppiä, sillä kokemuksen perusteella väittäisin että mielellään pillua nuolevat miehet ovat keskimäärin parempia sängyssä.
Ihanan syntistä antaa ekoilla treffeillä suuseksiä puolin ja toisin. Kiihottaa, kun nainen nauttii ja antautuu täysin. Silloin tekee mieli antaa kunnon kielisuudelmia myös pimpille. Siihen päälle kun saa työntää vielä paljaalla sisään ja nainen pyytää kiimaisena että enhän sitten laukea sisään. Sitten vasta seksi alkaa kunnolla, kun nainen saa orgasmin. M40
Eli kumppanisi on joku paperilla täysi-ikäinen, mutta henkisesti pentu joka ei osaa ehkäisyään huolehtia kuntoon ja sinä vanha äijä (häneen verrattuna) panet paljaalla. Voisitko ehkä opastaa häntä hankkimaan e-pillerit vai miksi kerta toisensa jälkeen haluat vaarantaa hänen terveytensä ja tulevaisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Älä ehdota mitään. Sitten kun olet saanut naiselta pöksyt pois etenet vain huulilla rinnoilta navalle ja yhä alemmas.. Pidä huoll että nainen on voinut käydä pesulla ensin, koska moni ei halua antaa likaista pimppiään nuoltavaksi.
Mä kai oon itse niin hysteerinen, ettei todellakaan mikään yllätyspano kiinnosta. On pakko päästä suihkuun ensin, muuten mietin koko ajan, että oon likainen.
Ei housuja pois vaan ensin housujen päältä. Ensin suudellaan, samalla kädellä silittäen ensiksi joka paikasta, sitten suukoilla alaspäin vatsalle ja sieltä reisille ja koko ajan lähemmäs. Housujen päältä koskettelua samalla. Mä tykkään siitä, et upotetaan koko kasvot ja kumppani hengittelee hetken. Housujakin voi hiukan siirtää syrjään ja lipasta varovasti. Kyllä se nainen sit pyytää riisumaan ne housunsa, kun alkaa tuntua siltä, ettei enää kestä.
Eksjyysmii neiti, mutta saiskohan sitä tuota teitin alapiätä lähempöö vilikasta. Ja anteeksi samalla nöyrästi.
No, ei tarvii pyytää. Ihan luonnollisesti tuonne eksyvät...
Itse en edes harrasta seksiä uuden kumppanin kanssa ilman, että on keskusteltu seksistä ja mieltymyksistä. Ja yksi tärkeimpiä mieltymyksiäni on nimenomaan nuoleminen, enkä edes halua harrastaa seksiä ilman. Eli ihan kyllä ensimmäisestä kerrasta alkaen "annan" nuolla. Ja ilmaisen kyllä, että juuri siitä tykkään ja juuri sitä haluan, tarvittaessa sitten pyydän itse tilanteessa, vaikka oletankin kyllä, että käymämme keskustelun jälkeen mies tajuaa itse tarjota sitä.
N46
Eka kerrasta lähtien ja tietty joka kerta seksin yhteydessä haluan. Aika huono jos pitäisi itse pyytää, mutta pääasia että mies antaa. Miehet, jotka antavat oma-aloitteisesti suuseksiä ovat parhaita rakastajia, joita kiinnostaa myös naisen nautinto. En edes huolisi miestä, joka ei anna suuseksiä.
Reippaasti vaan koskettelemaan ja suukottelemaan naista (peseytymisen jälkeen).
Mä kyllä annan joskus yhden illan jutuissakin jos on kiva pimppi. M