Erosin miesystävästä, mikä avuksi ahdistukseen?

Jos sulla on tuollainen olo, et mitenkään:(

Otat kaljaa ja katsot pronoa.

Turvaverkosta tukea. Älä jää yksin. Kavereita, harrastuksia, vanhempien seuraa.

Olin samankaltaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten. Lopulta oli pakko sopia, koska aloin käydä niin kierroksilla, että sain ihan hetkessä sydämen laajentuman.

Kuinka pitkään olitte yhdessä, asuitteko samassa asunnossa?

Yksi tuttu rupesi käymään, jossain netin eroryhmässä. Erosi siis 5v seurustelusuhteesta, ei kihloja tai lapsia tai yhdessäasumista ollut

Mulla on nyt hieman yli 13 kuukautta kun näin exää viimeksi. Oli virhe enää sen jälkeen yrittää viestitellä ja puhua, puolin ja toisin. Toisaalta tiedänpä varmaksi etten olis enempää voinut tehdä, se ei ollut musta kiinni.

Mulla oli onneksi siinä pitkäaikainen miespuolinen ystävä joka kai toimi tuen lisäksi jonkinlaisena laastarina. Muista läheisistä ei ollut apua, kaikki vihasi miestä.

Auttaa jos pitää itsensä kiireisenä ja keskittyy itseensä. Liikunta tekee hyvää, itsensä hoitaminen ja muiden ihmisten seura. Ehkä joku uus harrastus, työpaikan tai kaupungin tai edes kämpän järjestyksen vaihto.

Tuota miestä aiemmin mulla oli eroissa ollut oma ns virallinen kuukauden parin "suruaika". Päätin, että tän verran aikaa mä sana käyttää surkutteluun, ikävään ja itkuun, sit se loppuu. Se toimi aiemmin. Kun tietäisi miten nyt.

Muille ehdokkaille kannattaa antaa mahdollisuus.

Uusi mies

Keskustelu ystävän tai sukulaisen kanssa saattaisi auttaa ja liikunta. Tee rentoutusharjoituksia ahdistukseen. Älä luovuta vielä,ajan kanssa olo helpottuu kyllä! Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä,ansaitset parempaa!

Mieti niitä suhteen ongelmia ja mitä pahaa se mies on sillä tehnyt. Lietso itsesi vihaan miestä kohtaan. Inhoa sitä. Et laita viestiä. Piste. Poista kaikki yhteystiedot kuvat ym  estä se jne. Pidä itsesi kiireisenä tekemällä kaikkea muuta 

Jos tuntuu, että pitää laittaa  viestiä, et tietenkään laita. Kirjoitat ne viestit itsellesi vihkoon ylös. Mitä miehelle sanoisit. Ja voit myös kuvitella, miten se reagoisi ja käyttäytyisi. Sehän ei ole sitä, mitä nyt ikävissäsi kuvittelet. Kirjoita myös kaikki ne huonot ja myrkylliset asiat ylös

Kärsimys ei lopu ikinä jos otat sen takaisin, muista se. Pääset kyllä yli vaikka nyt ei tunnu siltä. Sinun täytyy alkaa vahvistaa itseäsi nyt kaikin tavoin ettet enää ikinä hukkaa aikaasi jonkin typerän ja lapsellisen ääliön kanssa. HENGITÄ, kaikki muuttuu vielä paremmaksi, nyt on vaan tosi vaikeaa. Ole ylpeä itsestäsi että teit oikean teon, etkä jäänyt hakkaamaan päätä seinään. Tuo olo ei oikeasti kestä ikuisesti, nyt kun opettelet seisomaan omilla jaloillasi tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sinun täytyy tehdä se. Tulet vielä ihmettelemään mitä edes pelkäsit yksinolossa niin paljon. Tsemppiä, kaikki järjestyy. 💜 T. Saman läpikäynyt 10 vuotta sitten

Minulla tapahtui täysin sama heinäkuun alussa. Joka päivä teki mieli ottaa yhteyttä mieheen, mutta en ottanut, ja ehkä tuossa elokuun alussa alkoi tunteet helpottaa. Kunnes mies otti yhteyttä! Tähän pitää sitten varautua, jos oikeasti tiedät ettei mies tee sinulle hyvää. Tunteet otti takapakkia ja taas itkin hänen perään, vaikka pysyinkin lujana enkä suostunut enää näkemään miestä ja lopetin viestittelyn parin päivän päästä. Sitten sen jälkeen aloin jopa halveksimaan miestä kun sain asioihin etäisyyttä ja näin kaiken selvemmin, ja aloin unohtaa hänet. Kunnes.... Pari päivää sitten mies taaas laittoi viestin jossa kertoi kaipaavansa, mutta onneksi tällä kertaa olin entistä vahvempi ja torjuin hänet. Valehtelisin toki jos väittäisin etten ole nyt itkenyt miehen vuoksi muutamana iltana, vaikka olenkin aivan varma etten häntä enää koskaan huoli. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitkään olitte yhdessä, asuitteko samassa asunnossa?

2 vuotta, ei asuttu yhdessä.

Nyt fiksuja tekoja ja päätöksiä, fiksuhan sinä olet kun pystyit irrottautumaan. Kaikki kuvat, yhteystiedot, someyhteydet poistoon, sitä ennen tyyppi estoon. Aika auttaa mutta se auttaa vain jos et hölmöile tuskissasi mitään.

Miten voit nyt? Onko olo helpottanut?

Se ahdistus poistuu kun annat surun tulla, ja sen mukana sen itkun.

Eron aikana on ihan normaalia itkeä ja surea sitä, ettei sitä tulevaisuutta mistä haaveili tule.

Anna itsellesi siis lupa surra ja itkeä: Sitä, että ero tuli, sitä, ettei tulevaisuutta suhteella ollut.

Kyllä se siitä. 

Tule tyttö hakemaan isoa patukkaa! T: M65+

Teippaat kädet pöytään tai viet puhelimen ulkovajaan, mutta ET soita, ET viestitä. 

Minulla auttoi se, että joka ainoa päivä muistutin ääneen tosiasiat eksästä, ystävälle, joka jaksoi kuunnella. Näin en päässyt unohtamaan totuutta ja olisi muutenkin ollut noloa sitten ottaa itse yhteyttä. 

Onnittelut ratkaisusi johdosta <3 Kyllä se paranee ajan kanssa. Muista tehdä myös varjotyö eli itsesi kehittämistä niin, ettei noin tapahdu enää jatkossa. 

Suhteesta irtautuminen on harvoin mikään läpihuutojuttu eikä se suju kivuitta keneltäkään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on/off - suhteet ovat henkisesti kaikkein raskaimpia. Mitä useampaan kertaan eroa tekee, sitä tuskallisempi prosessista tulee.

Ap:n tilanteesta tulee kyllä ihan etsimättä mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi. Hänen lapsuudenkotinsa lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli luultavasti alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä sanutkaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.