Te, joilla on syrjäytynyt aikuinen lapsi!

Hyväksyn tilanteen ja olen iloinen siitä, ettei aikuinen lapseni käytä päihteitä eikä tupakoi.

.

Ei kaikki ole syrjäytyneitä. Vaikka elävät omaa elämäänsä. Se voi näyttää siltä helposti. Varsinkin jos joku on sinkku tai lapseton. On erilaisia ihmisiä ja kaikilla rajoitteensa, sekä vahvuutensa. Joillekin tulee myöhemmin se mitä tekee. Otetaan rauhallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki ole syrjäytyneitä. Vaikka elävät omaa elämäänsä. Se voi näyttää siltä helposti. Varsinkin jos joku on sinkku tai lapseton. On erilaisia ihmisiä ja kaikilla rajoitteensa, sekä vahvuutensa. Joillekin tulee myöhemmin se mitä tekee. Otetaan rauhallisesti.

Jos elää tuilla, ei tee mitään muuta kuin möllöttää neljän seinän sisällä, niin kyllä minusta se syrjäytymisen kriteerit täyttää.

.

Onhan se surullista, kun on kaunis ihminen ja älykäs. Ainoastaan elämänhalu puuttuu. Olen järjestämässä tässä tukea ja koitan auttaa löytämään sen kiinnostumisen elämään. 

Jos on huumeittenkäyttäjä nuori, kuten mulla, otin etäisyyttä kun 10v samaa valittaa että kaikki asiansa aina muiden vika ym muut suunsoitot. Kun ei voi elää heidän puolestaan. Haluaisin että pärjää itse omassa elämässä, kun käy kolmeakymmentä jo.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyn tilanteen ja olen iloinen siitä, ettei aikuinen lapseni käytä päihteitä eikä tupakoi.

Aina kun jossain kuolee nuoria auto-onnettomuudessa tai puukottavat/ pahoinpitelevät toisiaan ym. Olen tyytyväinen että oma nuoreni möllöttää huoneessaan turvassa. Ei voi joutua mihinkään kun ei ikinä käy missään eikä tunne ketään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on huumeittenkäyttäjä nuori, kuten mulla, otin etäisyyttä kun 10v samaa valittaa että kaikki asiansa aina muiden vika ym muut suunsoitot. Kun ei voi elää heidän puolestaan. Haluaisin että pärjää itse omassa elämässä, kun käy kolmeakymmentä jo.

Meillä oli myös tuota, mutta lopetin sen heti alkuunsa ja sanoin, että KAIKKI 18 ikävuoden jälkeen on sinun vika. Sanoin sen joka kerta kun alkoi mussutus. Tuntuu menneen läpi, kun oikeasti yrittää eroon aineista, on hakenut itsensä hoitoon ja hankki edunvalvojan. Asiaa helpottanut myös se, että kaikki kaverit teki tempun, että olikin hankkinut ammatin ja perheen sekä työn ja lapseni havahtui siihen, että hän oli ainoa kenelle ei ollut annettu memoa siitä, että tässä piti myös aikuistua kaiken sekoilun sivussa. Joten yksin jäi ja alkaa olla liian vanha nuorison seuraan.

Jaa...vaikka en ole vanhempi koen olevani syrjäytynyt. Käyn kyllä töissä ja on pari harrastustakin, mutta en ole koskaan tuntenut kuuluvani tähän sairaaseen yhteiskuntaan. Syrjäytyminen alkoi koulukiusaamisesta ja näin päälle kolmekymppisenä se vaikuttaa vieläkin. Toivon että jonain päivänä löydän merkitystä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Jaa...vaikka en ole vanhempi koen olevani syrjäytynyt. Käyn kyllä töissä ja on pari harrastustakin, mutta en ole koskaan tuntenut kuuluvani tähän sairaaseen yhteiskuntaan. Syrjäytyminen alkoi koulukiusaamisesta ja näin päälle kolmekymppisenä se vaikuttaa vieläkin. Toivon että jonain päivänä löydän merkitystä elämääni.

Kirjoituksestasi tuli jotenkin surullinen olo. Toivottavasti löydät merkityksesi. Sitä kun ei kukaan muu voi sinulle antaa.

Aina voi tukea, mutta ei pidä mennä sekaantumaan toisen elämään koska se on sen toisen elämä. 

Voi myös yritetää ajatella asioita tämän "syrjäytyneen" näkökulmasta ja sitä kautta ymmärtää häntä enemmän. 

Älkää menkö itse keksimään omia narratiivejanne siihen miksi tämä ihminen on "syrjäytynyt", ne ei todnäk pidä paikkaansa ollenkaan. 

Älkää juoruko hänen asioitaan koko suvullenne, se voi tehdä entistä vaikeampaa tämän ihmisen tulla ulos kuorestaan, kun te olette jo mustamaalannut hänet valmiiksi muille. 

Puhelimessa voi jutella muistakin asioista eikä vain udella toiselta miksi hän on "epänormaali". 

Kukaan ei oikeasti nauti siitä tilanteesta, vaikka täällä palstallakin moni laittaa sen näyttämään siltä että on ihan ok olla vaan syrjäytynyt. 

Älkää tehkö syrjäytyneen elämästä vaikeampaa kuin mitä se jo on. Kohdelkaa häntä normaalisti. Jos te hääräätte ja kohtelette tätä ihmistä kuin hullua, se käytös lisääntyy entisestään. 

Ei hirveämpää ole kohtaloa äidillä kuin kovia aineita piikittävä tuilla loisiva nuori. Hirvittävä häpeä ja syyllisyys kalvaa ja ne tuhannet valvotut yöt. Parhaani teimme pojan isän kanssa kasvatuksessa, mutta tässä on kiitos 18:sta vuodesta. Erittäin surullista. Helpottaako tämä koskaan. En usko. Joulut ja juhlapyhät pahimpia, kun muut kokoontuvat perhekunnan voimin juhlimaan, omani ei äitienpäivänä soita.

Vierailija kirjoitti:

Aina voi tukea, mutta ei pidä mennä sekaantumaan toisen elämään koska se on sen toisen elämä. 

Voi myös yritetää ajatella asioita tämän "syrjäytyneen" näkökulmasta ja sitä kautta ymmärtää häntä enemmän. 

Älkää menkö itse keksimään omia narratiivejanne siihen miksi tämä ihminen on "syrjäytynyt", ne ei todnäk pidä paikkaansa ollenkaan. 

Älkää juoruko hänen asioitaan koko suvullenne, se voi tehdä entistä vaikeampaa tämän ihmisen tulla ulos kuorestaan, kun te olette jo mustamaalannut hänet valmiiksi muille. 

Puhelimessa voi jutella muistakin asioista eikä vain udella toiselta miksi hän on "epänormaali". 

Kukaan ei oikeasti nauti siitä tilanteesta, vaikka täällä palstallakin moni laittaa sen näyttämään siltä että on ihan ok olla vaan syrjäytynyt. 

Älkää tehkö syrjäytyneen elämästä vaikeampaa kuin mitä se jo on. Kohdelkaa häntä normaa

minulla on syrjäytynyt poika. Ei hänen ympärillään edes voi häärätä. Tulee vain niin voimaton olo, kun toisella ei ole motivaatiota mihinkään.

No ole läsnä hänen elämässä. Tilanteita tulee ja menee. Hänellä on syy siihen miksi hän tuntee juuri nyt tuolla tavalla. Älä ainakaan hylkää häntä, tuet vain eteenpäin elämässä. Kaikella on aina tarkoitus. Rakkautta teille elämiinne!

Minulla on. Tekee 100-tuntista työviikkoa vaikka minä tarvitsisin seuraa. Lapset on tarpeeseen hankittu.

Vierailija kirjoitti:

No ole läsnä hänen elämässä. Tilanteita tulee ja menee. Hänellä on syy siihen miksi hän tuntee juuri nyt tuolla tavalla. Älä ainakaan hylkää häntä, tuet vain eteenpäin elämässä. Kaikella on aina tarkoitus. Rakkautta teille elämiinne!

Tämä on hyvin vaikeaa toteuutta. Hän ei halua ketään ihmistä elämäänsä. Ei ketään, ei edes vanhoja kavereita. Lyhyesti voi tavata, jos kutsuu lounaalle, mutta en pysty joka päivä kutsumaan. Tukea hän ei halua. Sanoo, ettei halua apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on huumeittenkäyttäjä nuori, kuten mulla, otin etäisyyttä kun 10v samaa valittaa että kaikki asiansa aina muiden vika ym muut suunsoitot. Kun ei voi elää heidän puolestaan. Haluaisin että pärjää itse omassa elämässä, kun käy kolmeakymmentä jo.

Meillä oli myös tuota, mutta lopetin sen heti alkuunsa ja sanoin, että KAIKKI 18 ikävuoden jälkeen on sinun vika. Sanoin sen joka kerta kun alkoi mussutus. Tuntuu menneen läpi, kun oikeasti yrittää eroon aineista, on hakenut itsensä hoitoon ja hankki edunvalvojan. Asiaa helpottanut myös se, että kaikki kaverit teki tempun, että olikin hankkinut ammatin ja perheen sekä työn ja lapseni havahtui siihen, että hän oli ainoa kenelle ei ollut annettu memoa siitä, että tässä piti myös aikuistua kaiken sekoilun sivussa. Joten yksin jäi ja alkaa olla liian vanha nuorison seuraan.

Juu. Kyllä. Ne perheessä elätyt traumat vaan jotenkin katoaa mystisesti kun täyttää 18. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on huumeittenkäyttäjä nuori, kuten mulla, otin etäisyyttä kun 10v samaa valittaa että kaikki asiansa aina muiden vika ym muut suunsoitot. Kun ei voi elää heidän puolestaan. Haluaisin että pärjää itse omassa elämässä, kun käy kolmeakymmentä jo.

Meillä oli myös tuota, mutta lopetin sen heti alkuunsa ja sanoin, että KAIKKI 18 ikävuoden jälkeen on sinun vika. Sanoin sen joka kerta kun alkoi mussutus. Tuntuu menneen läpi, kun oikeasti yrittää eroon aineista, on hakenut itsensä hoitoon ja hankki edunvalvojan. Asiaa helpottanut myös se, että kaikki kaverit teki tempun, että olikin hankkinut ammatin ja perheen sekä työn ja lapseni havahtui siihen, että hän oli ainoa kenelle ei ollut annettu memoa siitä, että tässä piti myös aikuistua kaiken sekoilun sivussa. Joten yksin jäi ja alkaa olla liian vanha nuorison seuraan.

Juu. Kyllä. Ne perheessä elätyt traumat vaan jotenkin katoaa mystisesti kun täyttää 18. 

 

meillä ne alkoi, kun lapsi täytti 18 v. Samana päivänä loppui koulunkäynti.

 

Luulin myös, että muutto omilleen ja oma kämppä lisää vastuuta. Ei lisännyt. Päinvastoin. 

 

Luulin, että pienillä tuloilla - tuilla - eläminen herättää kiinnostuksen työntekoon. Ei herättänyt. Ei käy parturissa eikä osta uusia vaatteita itse, ja ulkonäkö sen mukainen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei hirveämpää ole kohtaloa äidillä kuin kovia aineita piikittävä tuilla loisiva nuori. Hirvittävä häpeä ja syyllisyys kalvaa ja ne tuhannet valvotut yöt. Parhaani teimme pojan isän kanssa kasvatuksessa, mutta tässä on kiitos 18:sta vuodesta. Erittäin surullista. Helpottaako tämä koskaan. En usko. Joulut ja juhlapyhät pahimpia, kun muut kokoontuvat perhekunnan voimin juhlimaan, omani ei äitienpäivänä soita.

Se hysteerisyys äideillä imettää, kantoliinailla, ekovaippailla ja vaikka mitä, tehdä kaikki oikein. Se on naurettavaa yrittämistä kontrolloida lapsensa tulevaisuutta joka tulee iskemään päin näköä kun se vauva on 18v eikä anna pisaraakaan arvoa kaikelle mitä vanhemmat on tehneet. Eikä tämä äidin tabula rasa omaakaan kuvaa minkä vanhemmat siihen yritti piirtää, vaan siinä on piilossa kaikelta piirretty kuva mitä vanhemmat ei tunnista. Se toivottomuus kun tajuat että et ollut ikinä henkilö jolla valta päättää yhtään mistään. Lapsesi asioista päätti hänen viiteryhmänsä  lapset ja kulttuuri.