Mikä sinut yllätti vanhemmuudessa? -peukutusketju

Tutkimus: Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia, kuin lapsettomat

Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia ja menestyneimpiä myös

Kuten tämäkin julkaisu todistaa:

Tutkimus:

Yes, Married Mothers Really Are Happier Than Unmarried and Childless Women

But children bring not only happiness. These sociologists report that women who are mothers tend to be better off financially than their childless peers.

https://dailycitizen.focusonthefamily.com/yes-married-mothers-really-ar…

Se, miten vanhemman väsymystä ja arjen kuormitusta vähätellään. Sellaista se nyt vaan vanhempana on / mitäs läksit kommentoidaan, jos joku vanhempi kertoo olevansa esimerkiksi vuosikausien valvomisen tai muiden haasteiden takia väsynyt. Kukaan ei ikinä kommentoisi samoin esimerkiksi omaishoitajille, joka kertoisi miten ei öisin valvovan puolison takia ole saanut vuosiin nukuttua kunnolla.

Mitään tukea ei tietenkään sille väsyneelle vanhemmalle anneta.

Minut yllätti se, miten vähän apua on saatavissa hätätilanteen sattuessa.

Asumme satojen kilometrien päässä isovanhemmista. Minä sairastuin vaikeasti lapsen täyttäessä 1 v. Mies oli todella lujilla töiden, lapsen hoitamisen ja sairaan vaimon kanssa. Tilanne kesti 1,5 vuotta. Mitään apua ei saatu, vaikka tilanteestamme tiedettiin niin neuvolassa kuin läheisten taholtakin.

Kuinka paljon piti olla tekemisissä koulun ja toisten vanhempien kanssa.

Rakkaus omaan lapseen on paljon suurempaa, kuin etukäteen kuvittelin. Ei sitä edes voi sanoin kuvailla. Tosin se rakkaus ei välttämättä syty heti, minullakin se kasvoi vauvavuoden aikana.

Plus siinä lapsiarjessa on paljon sellaista ihanaa, jota kukaan ulkopuolinen ei pääse näkemään. Se tunne, kun lapsi kömpii aamulla viereen, sanoo rakastavansa tai kun lapsi kikattaa sydämensä kyllyydestä, kun hänelle hassuttelee.

Siinä missä vaikka vieraiden lasten räkä ja muu ällöttää, niin oman lapsen kanssa ei tunnukaan yhtään samalta.

Lähes jatkuva huoli siitä, että lapsella on kaikki hyvin. 

Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.

Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.

Että vastasyntynyt lapsi vaan nukkui. Luulin, että huutaisi koko ajan, kuten elokuvissa, ym. 

Söi ja nukkui. 

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa...

 

Taustaa:

 

Tutkimus: Vanhemman rakkaus lapseen on muita rakkauden muotoja voimakkaampi

https://yle.fi/a/74-20107036

No nyt on tämäkin itsestäänselvyys tutkittu. Vapaaehtoisesti lapsettomien kommentteja odotellessa.

En ole jättänyt tätä kommenttia. T. Ap

Etukäteen kuvittelin, että minulla olisi yhteistä toisten vanhempien kanssa ja kun saan vauvan, niin saisin äitikavereita. Todellisuus oli omalla kohdallani tämä:

Vauvakerhossa näin muita äitejä, mutta he eivät halunneet tutustua. Syy oli se, että lapseni oli eri sukupuolta ja eri ikäinen kuin heidän lapsensa. Kun meillä on nämä 9-10 kk ikäiset tytöt, niin ei meillä sinun ja 3 kk poikavauvasi kanssa ole yhteistä. Anteeksi nyt vaan, mutta pienten lasten kohdalla se lapsen sukupuoli ei vaikuta tippaakaan siihen arkeen/lapsen leikkeihin. Ihan samoja juttuja ne vauvat/taaperot touhuaa. Äidit saattoivat olla aivan yhtä pinnallisia kuin aikana ennen lapsia eli osa suljettiin pois porukasta.

Kuinka vähän joihinkin asioihin voi omalla kasvatuksella vaikuttaa, esim. lapsen temperamentti tai nepsyys. 

 

Olin just se mun lapset ei ainakaan ikinä- tyyppi lapsettomana. Siis täysin ulapalla. 

Isovanhemmat, jotka olivat haaveilleet lapsenlapsesta ja etukäteen vannoivat olevansa aktiivisia lapsenlapsen hoitamisessa. Todellisuus olikin sitä, että allergisen koliikkivauvan kanssa käskettiin pärjäillä ja hoitoapu ei kiinnostanut. Lapsemme on kohta 4 v ja isovanhemmat eivät ole koskaan ehdottaneet, että voisiko lapsi tulla heille yöksi tai viettäisivätkö isovanhemmat lapsenlapsen kanssa koko päivän niin, että pääsisimme vaikka miehen kanssa lähimpään isoon kaupunkiin syömään kaksistaan.

Ja kun joku kitisee niin kyllä, itse olemme lapsemme hoidosta vastuussa, mutta edes joskus olisi kiva viettää miehen kanssa kaksin aikaa kodin ulkopuolella.

Että 2 samanlaisen kasvatuksen saanutta lasta olivat niin erilaisia. 

Imettäminen tuo myös mukanaan koko joukon tunteita. Olen ylpeä siitä, että pystyn tarjoamaan hänelle kaiken tarvitsemansa. Välillä tunnen huolta ja epävarmuutta, riittääkö maito vai saako hän tarpeeksi, mutta jokainen tyytyväinen ilme hänen kasvoillaan rauhoittaa minut. Tämä on meidän matkamme, ja jokainen päivä tuo mukanaan uusia haasteita ja ilon aiheita.

Miten monet vanhemmat hehkuttavat oman lapsen varhaista kehitystä ääneen ja siinä sivussa mollaavat muita:

Meidän Taisto oppi reilusti alle 2-vuotiaana kuivaksi, miten tuo teidän Jaakoppi on vielä 3-vuotiaana vaipoissa?

Hulda lähti konttaamaan alle puolivuotiaana ja käveli jo 9 kk iässä. Onpas kumma, kun teidän Tilda vasta harjoittelee tuen varassa kävelyä 1 v 3 kk iässä.

Eetvartti sanoi ekat sanansa 8 kk iässä ja puhui jo lauseita reilun vuoden iässä. Miten ihmeessä teidän Kaaleppi osaa vasta pari sanaa, vaikka on kohta jo 2 v?

Meidän Annikki syö kaikkea mahdollista parsakaalista oliiveihin ja sushista greippiin. Miten teidän Kyllikille ei maistu tuoreet kasvikset ja hedelmät ollenkaan?

Jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa, mutta tämä tuntuu näillä vertailevilla vanhemmilla unohtuvan. Kaikki eivät voi olla ensimmäisiä ja jotkut nyt vain oppivat asiat myöhemmin.

Ehkä pieni asia, mutta ihmeen moni vanhempi on todella kiittämätön. Jos lapsi saa esimerkiksi lelun/vaatteita/petivaatteita, niin vanhempi ei osaa kiittää ollenkaan. Tätä näkee myös tavaroissa, jotka lapsi saa ilmaiseksi.

Annoin ystävän lapselle uusia, käyttämättömiä vaatteita (vaikka varavaatteiksi päiväkotiin). Luokkaa hattu, pari paitaa jne. Ystävä oli tästä nyreissään, kun vaatteet olivat seuraavaa kokoa eli niitä olisi pitänyt säilyttää vajaan vuoden verran kotona. Itse olisin ilolla ottanut vastaan, jos joku olisi antanut omalle lapselleni uusia vaatteita lahjaksi.

Lapsen ihana persoona. Toki uhmaikäisen kanssa on välillä rankkaa, mutta lapseni on silti mielestäni maailman hauskin tyyppi. En osannut etukäteen ajatella, kuinka ihana syntyvä lapseni voisikaan luonteeltaan olla. <3

Se kuinka vaativaa vanhemmuus on, vielä silloinkin kun lapset on kouluiässä. Ja huolet, ne tuppaa vaan kasvamaan lasten myötä. Teinin äitinä sitä alkaa kaipaamaan, että suurin murhe lapsen kanssa olisi jotkut huonot unet tai 2-veen uhma. 

Hymyilyttää, kun tuijotan vauvan kasvoja. Hänen pienet, sulavat piirteensä ja tyytyväinen ilmeensä saavat minut tuntemaan itseni täydelliseksi. Joka kerta, kun hän vie kätensä rintaansa vasten, sydämeni sykähtää. Olo on sellainen kuin olisin löytänyt itseni uudelleen, kuin vauva olisi minussa herättänyt jotain syvällä piilossa ollutta.