Mikä sinut yllätti vanhemmuudessa? -peukutusketju

Se, kun toiset vanhemmat kuvittelevat, että jos lapsesi jotenkin töpeksii, että asia johtuisi kasvatuksen puutteesta. Ei käsitetä, että jo ihan pienikin lapsi voi tehdä täysin päinvastaisesti, kuin mitä vanhempi on sanonut. Vaikka olisin sen sata kertaa kieltänyt taaperoa heittämästä hiekkaa hiekkalaatikolla, niin hän saattaa silti niin joskus tehdä. Tai jos jollakin on teini, joka töpeksii vaikka vetämällä kännit, niin syytetään asiasta kielteisesti teinien dokaamiseen suhtautuvia vanhempia, vaikka teini itse on tuon ratkaisun tehnyt ja vanhemmilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Lasten vertailu. Tämä alkoi jo vauva-aikana. Osalla on ihan hirveä tarve päästä vertailemaan lasten kehitystä. Kauhulla jo odotan kouluikää, kun tulee joku Irmeli pätemään lapsensa koulumenestyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Imettäminen tuo myös mukanaan koko joukon tunteita. Olen ylpeä siitä, että pystyn tarjoamaan hänelle kaiken tarvitsemansa. Välillä tunnen huolta ja epävarmuutta, riittääkö maito vai saako hän tarpeeksi, mutta jokainen tyytyväinen ilme hänen kasvoillaan rauhoittaa minut. Tämä on meidän matkamme, ja jokainen päivä tuo mukanaan uusia haasteita ja ilon aiheita.

En tiennytkään että AI pystyy tekstin tuottamisen lisäksi myös imettämään.

Suurimman osan aikaa vituttaa ja väsyttää. 

Se, että pieni lapseni joutui kiusaamisen kohteeksi. Lapsesta ja perheestämme puhuttiin pahaa, lasta ei tervehditty ja lapsi suljettiin leikkien ulkopuolelle. Kiusaajina eivät olleet toiset lapset, vaan joukko äitejä. 

Miten piittaamattomia osa vanhemmista saattaa olla. Nämä vanhemmat eivät ollenkaan katso lapsensa perään esim. leikkipuistossa ja jopa suuttuvat, jos joku toinen ei vahtinut heidän lastaan ja lapselle sattui jotakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.

Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.

ja mitä sitten? Miksi pitäisikään tajuta? En minä sitäkään tiedä, millaista on elää esimerkiksi asianajajana. Tai millaista elämä on asuessa vaikkapa Indonesiassa.

Koska se on vahvin tunne jonka ih

Kuolemanpelko on vahvin tunne. Moni tekee sen tunteen ohjaamana lapsia ja moni uhraa sen tunteen edessä jopa omat lapsensa silloin kun on pakko valita.

Vierailija kirjoitti:

Miten huonot sosiaaliset taidot monilla vanhemmilla on. Kun ollaan jossain vanhempaintapaamisessa, niin ei yhtään osata keskustella toisten kanssa. Tai jos toinen tulee sinulle juttelemaan, että moikka, olen tuon Oliverin äiti ja teidän Leo onkin Oliverin kanssa samassa ryhmässä, niin tuijotetaan vaan hoomoilaisena tai sanotaan korkeintaan joo. Tai jos se Oliverin äiti yrittää keskustella, niin ei vastailla kunnolla eikä varsinkaan kysytä vastavuoroisesti mitään.

Ei kaikkia kiinnosta jutella niitä näitä vain antaaksen mukavan ihmisen vaikutelman lähes vieraalle ihmiselle, johon tuskin törmää muualla kuin niissä vanhempaintapaamisissa. Voi olla myös hitaasti lämpiävää sorttia. Melkoista määritellä sosiaaliset taidot huonoksi, jos ei ole heti hanakasti juttelemassa.

Kuvittelin saavani äitikavereita ja tukiverkkoja lapsen synnyttyä. Vauvakerhosta niitä ei löytynyt. Äidit tulivat sinne kaveriensa kanssa, eivätkä olleet kiinnostuneita tutustumaan uusiin ihmisiin. Päiväkodin kautta ei ole löytynyt mitään yhteyttä toisiin vanhempiin, emme saaneet päiväkodissa aloittaessa muiden vanhempien yhteystietoja eikä ainuttakaan vanhempainiltaa koko vuoden aikana ole ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Minut yllätti se, miten vähän apua on saatavissa hätätilanteen sattuessa.

Asumme satojen kilometrien päässä isovanhemmista. Minä sairastuin vaikeasti lapsen täyttäessä 1 v. Mies oli todella lujilla töiden, lapsen hoitamisen ja sairaan vaimon kanssa. Tilanne kesti 1,5 vuotta. Mitään apua ei saatu, vaikka tilanteestamme tiedettiin niin neuvolassa kuin läheisten taholtakin.

Mitä apua olisi pitänyt saada? Haitteko esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua? Sait varmaankin sairauspäivärahaa? Mieshän tuossa on ikäänkuin väliaikaisesti yksinhuoltajan asemassa, kun toinen vanhempi ei tienaa eikä pysty varmaan paljon muuhunkaan. Sinänsä yksinhuoltaja tai vaikeasti sairastunut yksineläjä ei muutenkaan saa yhteiskunnalta juuri muuta apua kuin sen toimeentulon, jos pystyy jotenkin huolehtimaan itsestään kotona. Lasun kautta olisitte ehkä saaneet jotain apua.

Kuinka ärsyttäviä toisten lasten vanhemmat voi olla. Pahimpia on yleensä ne vanhempainilloissa, vanhempainyhdistyksissä ja lasten harrastuksissa pyörivät pätijät. 

Kuinka paljon vihasin alkuaikoja. En tuntenut vauvaani kohtaan lähes mitään kun hän syntyi eikä asia muuttunut kun hän kasvoi. Siinä vasta 5 vuoden kieppeillä vasta syttyi äidinrakkauteni häntä kohtaan.

Miten paljon sosioekonominen asema näkyy vanhemmuudessa. Kärjistäen, mutta perheiden elintavoissa, ajanviettotavoissa ja arvoissa on todella suuria eroja eri taustoista tulevien perheiden suhteen. Aika tavallista myös on, että jokainen pitää sitä omaa sosioekonomista lokeroa "oikeana" ja ne muissa lokeroissa olevat elävät lapsiarkea jotenkin "väärin". 

Lika barn leka bäst pätee tässäkin asiassa.

Mut ylitti eniten vanhemmuudesta se että iik, onks noi oikeesti mun lapsii, pitääks mun ihan oikeesti pitää näistä älyvapaista penikoista huolta. 

Se kuinka lapsen synnyttäjä voi olla niin sairas, että eron jälkeen käyttää lasta aseena isää vastaan ja yrittää vieraannuttaa heidät, ja samaan aikaan käsi ojossa jatkuvasti vaatimassa lisää elareita, vaikka levittelee valheita että isä on mielisairas juoppo.

Miten paljon on vanhempia, jotka käyttäytyvät esimerkiksi päiväkotiryhmän/koululuokan vanhempien keskuudessa seuraavasti:

-ei tervehditä kaikkia/puhuta ihmisille, jotka juttelevat sinulle

-ollaan jyrkästi jotain tiettyä mieltä ja tuomitaan eri tavoin ajattelevat

-juorutaan toisten lapsista/perheistä tietämättä edes, pitävätkö juorut paikkaansa

-muodostetaan isomman porukan sisälle sisäpiiri, johon kaikilla ei ole asiaa

-naureskellaan erilaisille ihmisille ja jopa lapsia saatetaan pilkata

Minua lapsena lohdutettiin, että sitten aikuiset osaa käyttäytyä aikoinaan fiksummin kuin lapset. Enpä enää sanoisi noin...

Yllätti että mitään maagista täyttymystä tai mitään muutakaan elämää suurempaa ei vanhemmuuteen liittynyt.

Olin vauvakuumepäissäni niellyt kaiken valheellisen markkinoinnin.

Se, että synnytyksestä ei todellakaan toivu aina ihan hetkessä ja osa vaurioista jää pysyviksi, vaikka niitä terveydenhuollossa pidetään ihan normaaleina asioina.

Nimimerkillä olen normaalipainoinen ja virtsa on valunut synnytyksen jälkeen pitkin reisiä, kun käyn pissalla. Lapsi on jo 4 v eli toipumista ei enää tule tapahtumaan.

Että ei se vastasyntynyt olekaan käärö joka nukkuu ja syö. Sellaisia olin hoitanut ja oma olikin kaikkea muuta. 

Että ei se vastasyntynyt olekaan käärö joka nukkuu ja syö. Sellaisia olin hoitanut ja oma olikin kaikkea muuta.