Tuttava perheelle 4 henklöä riittää koko perheelle paketti pinaattilettuja ruuaksi!! En meinannut uskoa.
2 aikuista ja kaksi pientä lasta. Perhe saa yhden ruuan paketista lettuja. Itselleni ei riittäisi edes yksin. Syön paketin lettuja ja lihaperunasoselaatikon päälle kevyesti.
Kommentit (29)
Itsellä menee puolet yksin syödessä, kevyesti.
No ehkä heillä on lisäksi esimerkiksi perunaa tai salaattia. Onhan siinä paketissa varmaan 20 lettua. Itse söisin ehkä kuusi.
Niin riittää meilläkin vaikka lapset on isoja.
Kuinka paljon sä oikein syöt? :o mulla menee myös ehkä tuo neljännes paketista ja yksi paketti kestää kolmesta neljään ruokailua. Siihen lisäksi kaaliraaste yleensä niin ei mitään jakoa et menis enempää.
Niin riittää meilläkin, 2 aikuista ja 2 alakoululaista. Kaikki ei syö tolkuttomasti.
Meillä on 3 aikuista. Pinaattilettupaketista jää yleensä seuraavallekin kerralle. Ei kaikille, mutta yhdelle ainakin. Lisänä syödään kyllä perunaa tai ruokaisaa salaattia.
Perunasalaatti kylkeen, hyvin riittää neljälle (sekin).
No, pienet lapset. Pieni lapsi saattaa syödä kurkunpalan, yhden herneen, puolikkaan pienen pinaattiletun, kolmen puolukan verran tuorepuolukkasurvosta ja kulauksen maitoa, ja on täynnä.
Tuskin hekään pelkästään pinaattilettuja syövät, vaan on varmasti lisäksi esim. keitettyjä perunoita, vihanneksia/salaattia, puolukkasurvosta/hilloa. Eihän nuo pinaattiletut yksinään ole täysipainoinen ateria.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä menee puolet yksin syödessä, kevyesti.
ja olen hoikka nainen
Kuka tarjoaa pinaattilettuja ruuaksi perheelle? Mulle ne on aina ollut välipalaa, en yhtään osaa mieltää niitä ruuaksi, enkä voisi kuvitellakkaan tarjoavani lapselle päivälliseksi. Ravintoasiällöltä vastaa leipää tai makaronia. Olen hyvin pieniruokainen itse, mutta päivälliseksi meillä tarjotaan kyllä jotain raviteikkaampaa ja ruokaisampaa.
Ne vaan jättää kertomatta aamupalaleivät runsaine leikkeleineen, perunat, kastikkeet, salaatin, jogurtit ja hedelmät välipalaksi ja iltapalamurot jne.
Kukaan ei syö noin paljoa. Syön 3-4 lettua. Lihapersoselådasta puolet tai 3/4, eri aterioilla
ja olen ylipainoinen
Pinaattiletetut sisältää noin 200 kaloria per 100g joten paketti on 800 kaloria.
Saarioisten lihaperunasoselaatikko 350g on 440 kaloria.
Eli 1200 kaloria + mahdollisesti hillon ja voin kalorit sekä ruoka juoma. Eli jopa 1500 voisi mennä. Se on aika tukeva setti kerralla. Kyllähän sen syö mutta kestääkö lihomatta?
Vierailija kirjoitti:
Kuka tarjoaa pinaattilettuja ruuaksi perheelle? Mulle ne on aina ollut välipalaa, en yhtään osaa mieltää niitä ruuaksi, enkä voisi kuvitellakkaan tarjoavani lapselle päivälliseksi. Ravintoasiällöltä vastaa leipää tai makaronia. Olen hyvin pieniruokainen itse, mutta päivälliseksi meillä tarjotaan kyllä jotain raviteikkaampaa ja ruokaisampaa.
Onhan niitä koulussakin. Tosin meillä ainakin on kermaperunat ja ruokaisa salaatti lisäkkeenä. Menee kyllä iltapalanakin. Kerran olin kyläpaikassa ja heillä paistettiin pinaattilättyjä seka pekonia niihin päälle. Erikoinen yhdistelmä minusta, mutta ihmeen hyviä ne kyllä oli.
Meidän perhe ei syö sitä ainuttakaan pinaattilettua, eikä vieläkään ole nälkään kuoltu.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei syö noin paljoa. Syön 3-4 lettua. Lihapersoselådasta puolet tai 3/4, eri aterioilla
ja olen ylipainoinen
Oletkin varmaan nainen, kyllä aikuisella urheilevella miehellä menee 1kg ruokaa per ateria helposti,
Vierailija kirjoitti:
Ne vaan jättää kertomatta aamupalaleivät runsaine leikkeleineen, perunat, kastikkeet, salaatin, jogurtit ja hedelmät välipalaksi ja iltapalamurot jne.
Seurasin kaupassa, ei ostanut muuta kun lettupaketin.
Ok