Olenko jo saanut liikaa

Itse jäin sinkuksi 28-vuotiaana, korkeasti koulutettuna miehenä pitkän parisuhteen päätyttyä. Kävin tuolloin osittain samoja ajatuksia läpi, mutta samalla ajattelin myös että sinkkuelämästä täytyy osata nauttia, koska en mieltänyt itseäni enää nuoreksi jolla on koko elämä edessään, ja tiesin myös ettei parisuhdeasia ole todellakaan omissa käsissäni vaikka miten toivoisin loppuelämän kestävää suhdetta.

Omalla kohdallani se malli toimi, että lakkasin etsimästä uutta parisuhdetta ja elin omannäköistäni sinkkuelämää. Tapailin naisia ilman mitään painetta löytää uutta kumppania. Nautin vain siitä että sain tutustua uusiin naisiin, koska olin ollut niin pitkään yhden ja saman naisen kanssa enkä osannut enää ajatella, miten erilaisia muut naiset voivat olla. Ajatukseni oli elää tuolla tavalla vielä useita vuosia, kunnes yhtäkkiä vastaan tuli sellainen nainen joka sai minut pysähtymään. Meillä synkkasi niin hyvin ettei minulla ollut enää mielenkiintoa tutustua uusiin ihmisiin. Etenimme hitaasti koska se oli molempien toive, ja lopulta meille syntyi vakituinen parisuhde jossa on jo useita vuosia alla. Molemmat meistä ovat todenneet ääneen että jos tämä parisuhde joskus päättyy, tulemme elämään loppuelämämme sinkkuina, mutta samaan aikaan en osaa uskoa että tämä päättyisikään, koska kumpikaan ei halua nähdä elämäänsä ilman tätä parisuhdetta ja koska kumpikin tekee paljon töitä tämän suhteen eteen.

Ei sillä ole mielestäni isoa merkitystä vaikka oletkin muutaman vuoden vanhempi kuin itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa. Ihmiset ovat pariutuneet paljon vanhempinakin. Kehotan etsimään iloa elämääsi muualta kuin parisuhdehaaveista ja ihan vain deittailemaan naisten kanssa. Parisuhdetta ei kannata aloittaa ennen kuin vastaan osuu sellainen nainen jonka todella haluat. Sinulla on vielä hyvin aikaa, ja olet viehättävimmilläsi silloin kun et etsi aktiivisesti parisuhdetta, vaan olet oma itsesi ja voit hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Itse jäin sinkuksi 28-vuotiaana, korkeasti koulutettuna miehenä pitkän parisuhteen päätyttyä. Kävin tuolloin osittain samoja ajatuksia läpi, mutta samalla ajattelin myös että sinkkuelämästä täytyy osata nauttia, koska en mieltänyt itseäni enää nuoreksi jolla on koko elämä edessään, ja tiesin myös ettei parisuhdeasia ole todellakaan omissa käsissäni vaikka miten toivoisin loppuelämän kestävää suhdetta.

Omalla kohdallani se malli toimi, että lakkasin etsimästä uutta parisuhdetta ja elin omannäköistäni sinkkuelämää. Tapailin naisia ilman mitään painetta löytää uutta kumppania. Nautin vain siitä että sain tutustua uusiin naisiin, koska olin ollut niin pitkään yhden ja saman naisen kanssa enkä osannut enää ajatella, miten erilaisia muut naiset voivat olla. Ajatukseni oli elää tuolla tavalla vielä useita vuosia, kunnes yhtäkkiä vastaan tuli sellainen nainen joka sai minut pysähtymään. Meillä synkkasi niin hyvin ettei mi

Niin, voisin silti tapailla naisia. Ei seksi niinkään kiinnosta, mutaa ystävä olisi kiva saada jakamaan arkea. Ei se vain ole omissa käsissä kokonaan, vaikka toivoisikin koko elämän kestävää suhdetta.

Varmaankin aivan fiksua elää omanlaistaan elämää ja etsiä ystävää jos siltä tuntuu. Ystävyyshän ja yhteinen usko on lopulta tärkein asia, joka pitää parisuhteen koossa  pidempään.

Ihanko oikeasti haluaisit vielä parisuhteeseen vaikka jo pari vuotta sellaisesa olit?

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti haluaisit vielä parisuhteeseen vaikka jo pari vuotta sellaisesa olit?

Niin, sepä tässä juuri mietinnän alla onkin, että haluaako edes enään.

Toisaalta miksi en haluaisi parisuhteeseen, vaikka olenkin jo ollut?