Muuttuiko riitely vauvan myötä?
Riidelläänkö teillä nyt eri tavalla kuin ennen vauvan syntymää? Mikä asia on riitelytyylissänne muuttunut?
Olemme tekemässä aiheesta juttua Vauva-lehteen ja etsimme haastatteluun pariskuntaa.
Jos teillä tulistutaan ja taas sovitaan ja olette valmiita puhumaan riitelytavoistanne, ottakaa yhteyttä toimittaja Pirkko Tuomiseen: pirkkotuom@luukku.com
Kertokaa myös kommenttejanne riitelemisestä vauvaperheessä. Käytämme niitä nimettöminä Vauvan jutussa.
Kommentit (14)
Ollaan aina pyritty riitelemään rakentavasti. Oikein tulistuessa volyymi kohoaa, mutta koskaan ei haukuta eikä kiroilla. Joskus tulee sanottua "Olet säkin yks..." eikä lause lopu mihinkään. :D Oikeasti kun arvostetaan toisiamme kamalasti, ja riidellessäkin tiedetään se. Kiukku kumpuaa väsymyksestä, jota pienten lasten kanssa valvominen teettää. Harjoiteltiin seurustelun alkuaikoina riitelemään mieluummin kertoen toiveita ja käyden asioita läpi. Alkuun saattoi toinen painella ulos, mutta se karsittiin pois. On vaikeaa päästä eteenpäin riidassa, jos toinen kääntää selän eikä keskustele.
Kyllä tietenkin joskus kiukustutaan, ja silloin on ääni kireä. Joskus myös päätteeksi itketään, kun ollaan aika tunteellisia kummatkin. Lapset sen kyllä huomaa, ja heidän silmistään näkee huolen ja hämmennyksen. Esikoinen tulee aina lohduttamaan meitä. Onneksi riidellään harvoin ja osataan sopia.
Koska kahden pienen lapsen kanssa on joskus aika työlästä, voisin sanoa että suhde puolisoon on ollut tiukemmalla kuin ennen ja siksi riidatkin ovat olleet rajumpia kuin yleensä ennen. Voimme huutaa vauvan ja lapsen läsnäollessakin toisillemme ja jopa kiroilla. Onneksi näitä riitoja on kuitenkin tosi harvoin ja yleensä pieni kiukustuminen riittää.
Esikoisen syntymä ei tilannetta muuttanut mitenkään. Toisen lapsen syntymän jälkeen haastetta parisuhteeseen on tuonut unenpuute ja vähäinen kahdenkeskinen aika. Varsinaisia riitoja ei edelleenkään ole, mutta ehkä herkemmin tulee toiselle jotakin töksäytettyä tai tiuskaistua. Mutta ei ole vielä sellaista aihetta tullut kymmenen vuoden aikana vastaan minkä takia kannattaisi ihan kunnolla riidellä.
Ennen lasten syntymää ei riidelty juuri koskaan. Lasten synnyttyä riitoja on tullut erityisesti kotitöistä ja rahankäytöstä. Minusta on kai tullut tylsempi, itse sanoisin mieluummin vastuullisempi.
Ihan samanlaisia ihmisiä ollaan ennen ja jälkeen vauvan syntymän.
Ennen oli enemmän huutoa riidoissa mukana ja asiat selvitettiin heti. Vauvan myötä volyymi on pienentynyt ja koko riita pyritään siirtämään sellaiseen ajankohtaan kun vauva nukkuu/ei ole kuulolla.
ennen lapsia me riideltiin melko paljon, milloin mistäkin. Huudettiin, oltiin tomeria, joskus jopa käden ulottuvilla oleva tavarakin saattoi lentää, ei siis tarkoituksena vahingoittaa ketään, mut kun oikeen kiukus oli, ni piti aina johonkin saada purettua! minä olin aina se joka itki loppujen lopuks ja mies oli se joka oli lähdös (huvittaa näin jälkeenpäin) joko kokonaan pois taikka sitten vain siksi aikaa, että kumpikin rauhoittuu, minä en taas tykkää et tilanteesta lähdetään ensiksi selvittämättä asioita, vaan ne pitää puhua ja sopia!
Nyt, kun meillä on kaksi lasta, ei olla enää riidelty, riidat loppu vähän ennen kuin tulin raskaaksi. Nykyään jos jostain tulee riitaa tai "riitaa", ni se on jostain typerästä pikkujutusta mistä väitellään ja lopulta se menee huumoriksi koko riita! Enään ei ees huudeta, eikä varsinkaa mikään tavara lennä. Ja jos on riitaa, ni se pitää sopia ennen nukkumaanmenoa!
Ihan syystä, että emme ole koskaan riidelleen (olemme olleet yhdessä likimain 3 vuotta). Tuo mies ei vain riitele koskaan. En ole tainnut edes kuulla, että olisi korottanut ääntään. Hän on vain niin rauhallinen (ja hiljainen) tapaus, joka mieluummin häipyy paikalta kuin alkaa riidellä. Ja useimmiten tuo on raivostuttavaa =D
Me keskustelemme asiat selviksi, ei tarvitse riidellä. Riitely kertoo mielestäni aika lapsellisista ihmisistä. Elämänkokemus vähentää riitelyn tarvetta.
Emme ole koskaan riidelleet siten, että jompi kumpi olisi esimerkiksi korottanut ääntä. Oikeastaan mies ei edes riitele. Minä riitelen. Mies odottaa, että lauhdun (n.10-15 minuuttia) ja sitten keskustelemme mieltäni painavista asioista. Mies osaa ottaa omat ärsyyntymisen aiheensa esille ilman kiukkuuntumista.
Meillä on kolme lasta päiväkoteineen ja kouluineen, omat työmme ja lasten harrastukset. Elämä on tällä hetkellä hektistä muutenkin, ei viitsi riitelemällä enää kiristää ilmapiiriä. Toisaalta olemme aina olleet samaa mieltä tavoitteissamme ja arvoissamme. Ne eivät aiheuta ristiriitoja. Käytännön toteutukset kiukuttavat joskus, kuten kuka tiskaa kattilat ym.
Ennen riidellessä saatettiin riidellä jonkin aikaa ja huutojen kera. nyt sitä yrittää hillitä kiukkuaan ja yrittää saada asiat selvitettyä puhumalla. Nykyään tulee pyydettyä äkkiä anteeksi jos riita kehittyy isoksi. Ennen tyttären syntymää riitelimme aika usein, mutta nykyään riitaa tulee harvammin mutta ehkä pienemmistä asioista, kuten siitä kumpi menee ja minne menee.
Itse olen sitä mieltä että terveeseen suhteeseen mahtuu riitoja ja sopuja! Välillä pieni riitely puhdistaa ilmaa ja saa toisen ymmärtämään asiota toisesta näkökulmasta !
muuttunut muuten kuin siten, että mä en halua lapsen kuulevan huutamista missään muotoa, joten se on jäänyt pois. Lapsen ei tarvitse kuulla isän tai äidin korottavan ääntä. Onneksi meillä riidellään hyvin harvoin.
ja luonnostaan positiiviseen suuntaan. Eli lapsen jälkeen ollaan riidelty todella vähän. Molemmat jotenkin kasvoivat "aikuisiksi" ja turha jäkätys ja suuttuminen ja riitely jäi kokonaan pois! Lapsi nyt jo 4-vuotias ja sama, hyvä tilanne jatkuu. Avioliittomme parani hurjasti lapsen myötä, vaikka niinhän ei kai kuuluisi koskaan käydä....
Aiemmin saatettiin riidellä reippaastikin, mutta nyt yritetään hillitä. Jos vauva on hereillä pyritään olemaan huutamatta ja yritetään "siirtää" riitaa ajankohtaan, jolloin vauva esim. nukkuu. Joskus se toimii, joskus ei.