Onko jollain syvää äitihaavaa? Oliko ainoa keino sen parantumiseen katkaista välit?

Miksi ylipäätään olet edelleen väleissä hänen kanssaan? 

Voisiko noihin väleihin olla jokin kompromissiratkaisu, että pidät etäisyyttä ja säätelet miten paljon tai vähän haluat olla yhteyksissä, sen sijaan että sen tarvitsisi olla joko tai? En ihmettelisi vaikka haluaisit pistää välit poikki kokonaan. Hanki itsellesi tukea, terapia tms. jotta ei tarvitse yksin elää myllerryksen kanssa jos teet muutoksia väleihin. Tuolla taustalla ei olisi huono idea käydä historiaa läpi muutenkaan. Voimia sinulle.

Lukuvinkkinä Juha Klaavun Kehityksellinen trauma, on valitettavasti psykoanalyyttinen kirja, mutta varmaan juuri sen takia käsittelee nimenomaan epävakaata äitisuhdetta.

Ei tuo kyllä terveeltä kuulosta. Tarvitset paljon terapiaa. Äitisi myös.

Unohda äitisi. Jos hänen tapaamisessa pahentaa tilannettasi, älä tapaa häntä. Joko sanot suoraan tai keksit jonkun selityksen. Sinulla on vain yksi elämä ja se on sinun käsissäsi annatko äitisi vieläkin pahentaa sitä. 

Ei hitto näitä uusia sanoja. 

Ei sukulaisuus ole lupa käyttäytyä kuin peto. Ei edes vanhemmuus/lapseus. Joskus on otettava etäisyyttä.

Oma äitini on varmaan nyt ikääntyneenä sympaattisempi, mutta en minä voi unohtaa sitä kaikkea mitä oli. Vaikka määräisin itseäni, kehoni muistaa eikä vaikene.

Vierailija kirjoitti:

Unohda äitisi. Jos hänen tapaamisessa pahentaa tilannettasi, älä tapaa häntä. Joko sanot suoraan tai keksit jonkun selityksen. Sinulla on vain yksi elämä ja se on sinun käsissäsi annatko äitisi vieläkin pahentaa sitä. 

tämä, ei se välien katkaisu yksin ihmeitä tee, mutta saat sitä kautta tilaa omille tuntemuksille ja niiden käsittelylle. Välien katkaiseminen ei tule tuntumaan välittömältä helpotukselta, itselleni tuli useamman viikon ns. suruvaihe. Mut lyhyesti, sulla ei tule olemaan tilaa parantua kun äiti roikkuu sussa kiinni vaatien yhä enemmän ja sitähän nämä täntyyppiset äidit tekee,  kohde on pidettävä hallinnassa.

Ei mulla ole mikään muodikas äitihaava.

Mutta välit on ollu poikki siihen väkivaltaiseen hirviöön jo 25 vuotta.

Ei se mun elämää tai hyvinvointia hetkauta. En tykkää uhriutua, joten hyväksyn lapsuuteni paskana kokemuksena ja elän nyt niin hyvää elämää kuin voin itse vaikuttaa.

Äitihaava ja isähaava. Kaikilla jonkinlainen vaikka ei alkoholismia olisikaan. Puhumattomuus ja tunteiden tukahduttaminen kulkeneet sukupolvesta toiseen meillä. Ja nyt alkaa pää itsellä räjähtelemään ja olen aivan hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole mikään muodikas äitihaava.

Mutta välit on ollu poikki siihen väkivaltaiseen hirviöön jo 25 vuotta.

Ei se mun elämää tai hyvinvointia hetkauta. En tykkää uhriutua, joten hyväksyn lapsuuteni paskana kokemuksena ja elän nyt niin hyvää elämää kuin voin itse vaikuttaa.

ei tämä ole muodikas vaan siitä on vihdoinkin alettu puhumaan, toki julkisesti tätä ilmiötä mäiskitään pahemman kerran että trendijuttu. En usko että kovin moni väittää itsellään olevan  äitihaavaa, jos nyt ei saanut niitä trendifarkkuja kerran teininä mutta muuten oli kiva lapsuus. Monella on taka vuosikausien henkisen ja fyysisen väkivallan täyttämä lapsuus. Julkisuudessa saa toki kuulla sitä mantraa että kaikki äidit haluavat lastensa parasta. Tämä kirja toi varmaan monelle sellaisellekin vertaistukea, joka ei ole uskaltanut asioista hiiskua tuomitsemisen pelossa. Ja ne rakkaat tälläiset äidithän eivät väsy toitottamasta että jos lapsi ei olisi ollut tollanen, niin hänenkään ei olisi tarvinnut olla "huono äiti".

Mulla on isähaava

Kyllä monella on. Äitisi on varmasti sitä tyyppiä, että hänen kanssaan ei voi asioista keskustella, koska ei pysty menemään itseensä yhtään. Ap:lle on minusta tärkeää, ettet syytä itseäsi asioista. Etäisyyttä lisäksi suosittelisin, jotta pysyt itse kunnossa..

Äitini oli väkivaltainen alkoholisti, luultavasti lisänä joku persoonallisuushäiriö. Mutta siis ilkeä, raaka, itsekeskeinen, kävi kännissä päälle. Ja oli siis pääasiassa kännissä.

Aloin toipua vasta kun vaihdoin puhelinnumeron. Tarvittassa hän sai minut kiinni postikortilla. Se vaati aika selvää päivää että pääsi postilaatikolle asti.

Lämpimästi suosittelen etäisyyttä. Se ei paranna sinua sinänsä mutta antaa tilaa alkaa parantua.

Alkoholistit on tosi narsistisia, varsinkin juovat alkoholistit. Alkoholistien lapset usein valittaa kun vanhempi ei huomioi/nut heidän tarpeitaan.

Mutta sitä päihderiippuvuus juuri on, päihde on se kaikkein rakkain elämän ykkönen ja tärkeitä ovat päihteidenkäyttöä tukevat asiat. Lapset ei voi olla kärjessä.

Häpeää siitä he hoitaa käyttämällä vielä enemmän päihteitä.

Mun äiti oli alkoholisti. Sain olla hänen terapeuttinaan lapsesta asti ja kuunnella yökaudet hänen kännistä itsesääliään, vaikka aamulla piti kouluun mennä. Itse hän ei ollut väkivaltainen mua kohtaan, mutta miesystävänsä paiskoivat häntä pitkin seiniä ja hakkasivat mustia silmiä, joten pelkäsin myös, että kuolee siihen paikkaan.

Myöhemmin hän raitistui ja voi elämä, mikä uhriutuminen alkoi. Hänellä ei ole kuulemma koskaan ollut alko-ongelmaa, kaikkensa on yrittänyt jne. En edes syyllistänyt koskaan häntä omasta lapsuudesta, mun olisi pitänyt vaan kehua ja ylistää omaa ihanaa lapsuutta.

Muutama vuosi sitten laitoin välit poikki ja tuntui, kuin olisi kivi pudonnut selästä.

Psyko sanoi että minulla on ongelmallinen äitisuhde. Sanoin ettei ole. Minulla nyt vain sattuu olemaan kusipää äitinä.

Mun isällä oli mahahaava ja äidillä keisarileikkausarpi. Hyvät suhteet molempiin.

Sama paitsi että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan eikä vain seissyt edessä vaan kävi käsiksi. Kaikin puolin äänekäs; huuto, nauru ja parittelu niin että varmasti kaikki nyt hänet huomaavat. Valitti siitä kun ei saanut teiniltä tarvitsemaansa huomiota ja pilkkasi opiskelua joka vei aikaa. Valitti siitä kun ei päässyt lesoilemaan toisen saavutuksilla ja pilkkasi kiitettäviä arvosanoja jotka eivät olleet korkeimpia. 

Jep. Ensin pitää katkaista se napanuora. Sitten itse kasvaa aikuiseksi. Ja sitten puhua sille ihmiselle kuten aikuiset puhuu toisilleen. Sanoa että et hyväksy mitään perseilyä, siitäkään huolimatta että hän on äitisi, kuten hänkään ei hyväksy jos sinä alkaisit perseillä samalla tavalla kuin hän. Toki hän on sairas, mutta kuitenkin. Kykenee noudattamaan sääntöjä. Näin tein alkoholisti isäni kanssa. Kieltäydyin puhumasta humalaisen kanssa, sanoin selkeästi aina, että kun olet kännissä älä soita, minä en kuuntele, selvinpäin voit soittaa. Ja selvinpäinkään olevana en kuunnellut mitään paskapuheita, esim. äitini syyttelyä.

Mikä helvetin lestadiolainen HAAAAVA ! Jeesuksen haaaaaavat ja äitihaaaaavat.TULKAA järkiinne jo.Sotkette ihmisten elämät.Se on syntiä.Elämä eletään.Uskontolahkot aiheuttaa väärät opettajat paljon enemmän vahinkoa kuin kaikki juopot noidat yhteensä.