Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mistä olette katkeria elämässänne?
18.07.2024 |
Ja ei kiitos lässytystä, jos et ole katkera niin ole onnellinen ja poistu ketjusta.
Minä olen katkera:
- Yksinhuoltajuudesta, joka ei ole mielestäni oma syyni koska mies muuttui niin kauheaksi että olisi ollut hyvin haitallista lapsille jatkaa avioliittoa.
- Rahojen riittämättömyydestä. Olen korkeasti koulutettu ja edennyt niin hyvin kuin vain rahkeet riittävät. Teen paljon töitä mutta mikään ei riitä kun keskiluokkaisilta revitään joka ikinen penni käsistä.
- Parisuhteen puuttumisesta. Surettaa kun toisilla on hyvät miehet ja helppo elämä.
Kommentit (57)
Olisi voinut tulla starttiin aika paljon parempi käsi, mutta minkäs teet kun ei ole lahjoja oikein mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vääryyksistä joita minua kohtaan on tehty , en pääse niistä yli .
Kuninkaallisista, jotka pääsevät kuin Ellun kanat tässä maailmassa. Yök.
Työttömyydestä, ahdistushäiriöstä.. onhan noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusaamisesta, jonka seurauksena sairastuin masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
Oon katkera koska en saa enää töitä 45 vuotiaana vaikka minulla on hyvä koulutus ja kokemus. Ennen sain palkkaakin 3700 euroa nettona mutta nykyään en kelpaa töihin vaika olen hakenut kaikenlaista työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen kaikki asiat oikein (akateeminen koulutus, työpaikka, fiksuja harrastuksia, omistusasunto, elämänhallinta kunnossa jne.), mutta naiset kiinnostuvat joka hemmetin kerta hulttiokaveristani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä että en ole saanut tarpeeksi pil lua
Siitä, että menin aikoinaan naimisiin väärän miehen kanssa. Miehellä oli tuolloin koulutus ja ura mutta sitten jotain tapahtui. Töitä mies ei ole tehnyt lähes 30 vuoteen. Kinuaa sen sijaan rahaa vanhalta äidiltään ja minä maksan kaiken muun. Pettynyt olen. Eroaminenkin tuntuu vaikealta ja epäonnistumiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä että opiskelin vuosikausia ihan turhaan ja olen koko työurani tehnyt hanttihommia, joita voisin tehdä pelkän peruskoulun käyneenäkin.
En mistään.
Kaikki se mitä minulle on tapahtunut, on opettanut minusta itsestäni jotakin. Olen oppinut pärjäämään omillani. Olen kasvattanut hyvän itsetunnon jota kukaan ei pysty viemään.
Olen oppinut ymmärtämään heitä joilla menee huonosti, sillä tiedän mitä se on. Empatiakykyni on kasvanut jne.
En todellakaan haaskaa yhtäkään hetkeä elämässäni katkeruuteen. Elämä on liian lyhyt siihen.
Miksi velloisin katkeruudessa kun voin kääntää katseeni uuteen ja tulevaan. Mennyt on mukanani mutta se ei määrittele minua eikä estä nauttimasta elämästä tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon katkera koska en saa enää töitä 45 vuotiaana vaikka minulla on hyvä koulutus ja kokemus. Ennen sain palkkaakin 3700 euroa nettona mutta nykyään en kelpaa töihin vaika olen hakenut kaikenlaista työtä.
Miten sille hyväpalkkaiselle työlle kävi?
Kävin urologin vastaanotolla ja aloin käyttämään hänen määräämää antibioottia. Aiheutti peruuttamatonta vahinkoa ja vielä kehon kaikista herkimmälle ja tärkeimmälle alueelle mitä miehen kehosta löytyy.
En pilaa elämääni olemalla katkera:
menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa.
Eläkäämme tässä ja nyt 🍀
Internetistä. Tästä piti tulla vaikka mitä. Nyt robotit pilaa tämän.
Meidän käyttönetti kutistuu vielä hyvin pieneksi ja lopulta ollaan kuin ukot ja akat pitkospuilla. Sitten nekin romahtaa. Kaikki on saatana suossa. Siitä aletaan kaskeamaan suomea.
Huonosta lapsuudesta, toinen vanhempi alkkis ja toista ei kiinnostanut juurikaan olemassaoloni. Etenkin äitini kammoaa kaikkia vaikeita asioita ja tunteita, omiaan sekä muiden. Paljon ihan perusasioita olen joutunut opettelemaan itse uudelleen, kun vasta aikuisena tajunnut, ettei ole normaalia toimia jollain vanhempieni totutulla tavalla. Eriarvoinen kohtelu sisaruksiini verrattuna lisää katkeruutta. Olen aina ollut se lapsi, joka pärjää itsekseen ja hoitaa muiden jäljet. Aikuisena tämä toistuu, enkä siksi usein tapaa lapsuudenperhettäni. Olen katkera, kun monilla on ihanat vanhemmat, jotka osallistuvat elämään ja tukevat. Omani lähinnä vaativat huomiota ja tukea.
Olen katkera henkisesti, taloudellisesti ja fyysisesti väkivaltaiselle entiselle puolisolleni, joka kummittelee edelleen mielessäni, vaikka olen jo vuosia ollut turvassa häneltä. Jos hänestä jotain hyvää seurasi, ainakin se viimeinen itsetutkiskelun paikka ja muutos, etten enää ole toisille kynnysmattona. Olen kuitenkin pelokas, varautunut ja reagoin oudosti väärissä tilanteissa, koska tapa on luutunut jonnekin.
Näiden vuoksi olen kroonisesti masentunut ja ahdistunut edelleen, vaikka ulospäin elämä nykyään niin sanotusti kuosissa. Koulut käyty, hyvä työ, toivomani perhe ja talo. Katkeruudesta silti en tunnu pääsevän eroon, vaikka haluaisin. Ei ole syytä pitää menneistä kiinni tai antaa jonkun kusipääeksän määritellä minua, mutta silti vain junnaan peloissani ja olen toisinaan todella vihainen. Kun ennen vihaa ei mulle sallittu, nykyään se ryöppyää minusta ulos miten sattuu. Olen katkera myös itselleni, kun niin pitkään sallin huonon kohtelun ja kärsin traumoistani, jotka voisin mieluusti poistaa elämäntarinastani kokonaan. Yritän suojella perhettäni menneisyyteni vaikutuksilta, mutta tarvitsisin varmaan taas terapiaa.
Olen katkera, etten saanut ADHD-diagnoosia lapsena ja tukea esim. opiskeluihin ja elämään. Asia on vaikuttanut niin moneen asiaan, vaikka minulla on nyt maisterin paperit, asiantuntijatyö, perhe, velaton elämä, oma talo. Jos olisin saanut diagnoosin ja tukea, lukio ei luultavasti olisi kestänyt 4 vuotta, maisterin opinnot 12 vuotta. Olisin päässyt mieluisampiin töihin jo aikaisemmin. Olisin luultavasti pystynyt jatkamaan opintojani tohtoriksi asti ja ehkäpä olisin saavuttanut suurimman toiveeni eli olla tutkija.
Huonosta kasvatuksesta, jonka vuoksi olen mm. joutunut opettelemaan sosiaaliset taidot aikuisiällä ja maksamaan kymppitonnin hammaslääkäriin. Samanaikaisesta kyttäämisestä ja minun kautta elämisestä, jonka vuoksi en itse saanut edes päättää ammattia.