Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mistä olette katkeria elämässänne?
18.07.2024 |
Ja ei kiitos lässytystä, jos et ole katkera niin ole onnellinen ja poistu ketjusta.
Minä olen katkera:
- Yksinhuoltajuudesta, joka ei ole mielestäni oma syyni koska mies muuttui niin kauheaksi että olisi ollut hyvin haitallista lapsille jatkaa avioliittoa.
- Rahojen riittämättömyydestä. Olen korkeasti koulutettu ja edennyt niin hyvin kuin vain rahkeet riittävät. Teen paljon töitä mutta mikään ei riitä kun keskiluokkaisilta revitään joka ikinen penni käsistä.
- Parisuhteen puuttumisesta. Surettaa kun toisilla on hyvät miehet ja helppo elämä.
Kommentit (57)
Aina löytyy aihetta valittamiseen sen saan aina todeta kun eksyn tänne palstalle
Ulkosuomalainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomeen syntymisestä
Etkö pääse pois niinkuin tässä on muutkin tehny?
Kaikki tunteet ovat luvallisia, informatiivisia, tarpeellisia, mutta niiden kestoa ja volyymia haluaisin sisimmässäni hallita.. Oma katkeruuden tunteeni liittyy siihen, että perhepiirissä ja muuallakin minua on syyllistetty paljon ja kaikenlaisista asioista. Minulla on persoonallisuuden häiriö, joka tuottaa ikävää käytöstä. Sen myötä minusta on tullut ''hirveä'' ihminen ja kaikkiin konflikteihin syypää. Minua on syyllistetty valtavan vakavistakin asioista, kuten kavalluksesta ja varastamisesta, ja lopulta tuli sekin päivä että minun syytäni oli erään lähipiirin ihmisen kuolema. Ja sitten toisen.
Asioita ei loppujen lopuksi selvitetty niin päin, että olisi otettu tosiasiat huomioon ja todettu, etten ole sen syyllisempi kuin kukaan muukaan porukassa. Itse asiassa he valehtelivat ihan törkeästi, vain saadakseen esittää syytöksiä ja ollakseen itse puhtaita kuin pulmuset. Nyt heitä lepää jo maan mullissa. Ihme kyllä elämäni on helpompaa kun ei ole juuri ketään enää syyttelemässä aivan mielikuvituksellisista asioista. En vatvo näitä kovin paljon enää. Mutta eiväthän ne muistista katoa.
Isä ei ollut läsnä lapsuudessa. Kun ei saanut rakkautta ja arvostusta, niin vaikutti itsetuntoon. N29
Oon katkera siitä, että kroppa hajoo. Ensin meni harrastuksessa leukanivelen välilevy, puol vuotta myöhemmin polvi. Tänä vuonna meni ensin toinen olkapää jumiin ja sen jälkeen kädestä voimat, selvis että niskanikamat on liikkunu. Nyt oon koko lomani viettäny ensin selkäkivussa jonka jälkeen jalka ei toimi. Tuntuu ku joku repis koko jalkaa irti kunnes se puutuu ja tunto menee eikä varpaat liiku. Ootan aikaa ortopedille ja loma jatkuu saikkuna.. jippii ja oon vasta 35v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katkera mutta kuitenkin
Joskus tuntuu että liikaa menetin
En ole katkera mutta kuitenkin
Tuntuu niin kuin siipirikko olisin
Lasten kanssa elää elämääni tahtoisin
Lapsilleni kuulun minäkin...
T: viikonloppuisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärästä uravalinnasta kovin nuorena ja ammatinvalinnan vaikeudesta muutenkin ison ajan elämästä. Väärästä puolisosta liian nuorena kun tuli hätiköityä. Eroon siinä päädyttiin 8 v jälkeen. Muitakin vääriä päätöksiä on tullut tehtyä kuten ASP säästöohjelman lakkauttaminen nuorens yhden kaukomatkan vuoksi, mikä olisi mahdollistanut oman asunnon ostamisen ja aikapäiviä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isä ei ollut läsnä lapsuudessa. Kun ei saanut rakkautta ja arvostusta, niin vaikutti itsetuntoon. N29
Mä voisin olla sulle mukava henkinen tuki ja sugardaddy
M41
Sairastumisestani. On paljon muutakin, mutta niiden kanssa voin elää. Sairastuin psyykkisesti jo nuorena ja se on määrittänyt koko elämääni. Nyt olen jo elämän loppupuolella, mutta tästä katkeruudesta en pääse koskaan eroon. Voi miten erilaista elämäni olisikaan voinut olla terveenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että eksä teki nk salamaeron kun lapset oli pieniä. Minulla meni talous kuralle, itsetunto meni, jouduin mieluisan uran sijasta tyytymään nk leipätyöhön jossa oli varma tulo ja selkeät työajat, että sain lapset kasvatettua jne. Luovuin myös jatko-opinnoista koska olin niin uupunut.
Se väritti koko elämäni suunnan. Vuosikausia elin vain lapsille ja kadotin itseni.
Hän eli uusien naisten kanssa ja porskutti eteenpäin urallaan, erittäin tytyväisenä itseensä.
Siitä, että synnyin parikymppisten duunarivanhempien vahinkolapseksi.
En saanut kotoa mitään sosiaalista tai henkistä pääomaa. Koskaan ei otettu syliin, ei halattu, ei kehuttu eikä kannustettu. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsuus ja teini-ikä. Isälläni vielä peliongelma, jonka takia olimme aika vähävaraisia. Olen aikuisiällä yrittänyt puhua äidilleni noista kokemuksista, mutta vetää ylleen marttyyriviitan. Viime kesänä kerroin erään sukulaismiehen ronkkineen rintojani ollessani teini. Äitini vain tuhahti ja vähätteli.
En ole koskaan pystynyt solmimaan normaaleja parisuhteita. Minusta kiinnostuu lähinnä vain vahvasti narsistisia piirteitä omaavat ihmiset. Kun kerroin äidilleni edellisen kumppanini olleen väkivaltainen minua kohtaan, niin hän sanoi vaan jaa. Päätinkin jäädä yksineläjäksi, koska näin voin suojella itseäni parhaiten. Jokunen vuosi sitten kysyin isältäni miksi oli väkivaltainen minua kohtaan, niin syy oli kuulemma minun.
En tiedä johtuuko vanhempieni tunnekylmyys siitä, että joutuivat elämään elämää johon eivät olleet valmiita ja jota eivät halunneet elää. Vai jäikö heillä kesken joku oma henkinen kasvaminen, kun yhtäkkiä oli pakko aloittaa perhe-elämä ei-toivotun lapsen vanhempina.
Eli kyllä, olen h*lvetin katkera syntymisestäni tunnekylmille ja keskenkasvuisille liian nuorille duunarivanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä ei ollut läsnä lapsuudessa. Kun ei saanut rakkautta ja arvostusta, niin vaikutti itsetuntoon. N29
Mä voisin olla sulle mukava henkinen tuki ja sugardaddy
M41
Etkö saa naista muuten kuin maksamalla?
Oon aina miettinyt että kuka alentuu tällaiseen h uoraamisen mahdollistamiseen.
Siitä kun en millään pysty olemaan kovin kauaa negatiivinen. Kaikista iihmisistä näen aina vain ne parhaat puolet, kateuskin loistaa poissaolollaan, .lepyn myös nopeasti ja annan anteeksi suuretkin vääryydet.
Siitä että olen jäänyt elämässä yksin. Eli ei ole yhtään ketään. Siinä vaiheessa kun muut löysi parisuhteen minä sairastuin henkisesti ja siitä nousemiseen meni 10 vuotta. Eikä sittenkään vielä löytynyt ketään, kaikki läheiset kyllä kuoli ympäriltä.
Etten saanut enempää lapsia. Yhden rakkaan lapsen olen saanut, mutta olisin halunnut ison perheen. Ei ollut oma valinta tämä. Nyt ikää jo 45v ja olen sinkku, että se siitä.
No mikä siinä miehessäsi oli niin kamalaa, että oli pakko jättää se? Olisiko lapsillesi ollut kuitenkin parempi, että heillä on isä kotona?
Vierailija kirjoitti:
Että eksä teki nk salamaeron kun lapset oli pieniä. Minulla meni talous kuralle, itsetunto meni, jouduin mieluisan uran sijasta tyytymään nk leipätyöhön jossa oli varma tulo ja selkeät työajat, että sain lapset kasvatettua jne. Luovuin myös jatko-opinnoista koska olin niin uupunut.
Se väritti koko elämäni suunnan. Vuosikausia elin vain lapsille ja kadotin itseni.
Hän eli uusien naisten kanssa ja porskutti eteenpäin urallaan, erittäin tytyväisenä itseensä.
Et sinä voi miestäsi loputtomasti syyttää. Itse uhrauduit vain lapsille ja unohdit itsesi ja oman elämäsi.
Siitä että opiskelin typeryyttäni sote-alan tutkinnon ja sillä työskentely nakertaa sielun ja vie elämänhalun.