Tuleeko sun lasten nimet jomman kumman vanhemman suvusta?
Meillä tulee hieman muunneltuna molempien suvusta.
Kommentit (15)
Minun suvustani tulee toiset nimet. Ne ovat naistenviikolta kuten omakin toinen nimeni ja juhlimme aina yhdessä.
Ei tule. Ei ole yhtäkään sellaista nimeä suvussa, josta tykkäisin.
Toisella on isoisovanhempani nimi. Tämä tosin oli puhdas sattuma, puoliso välttämättä halusi kyseisen nimen, koska piti siitä ja sellainen nyt vain sattui olemaan minun suvussani.
Toiset nimet kyllä. Meille se on niiden toisien/kolmansien nimien idea, että pidetään juuria matkassa. Eihän niitä yleensä mihinkään käytetä muuten.
Meillä myös toinen nimi meidän suvusta ja kolmas nimi miehen suvusta. Etunimi on sitten meidän valitsema ja aika harvinainen, mutta suomalainen nimi.
Kahdella tytöllä molemmilla 3 etunimeä, siis yht. 6, joista 5 tulee molempien vanhempien isoäideiltä ja kulkeneet suvuissa.
Tulee, mutta ei tiedetty silloin kun valittiin että kutsumanimi löytyy molempien suvuista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös toinen nimi meidän suvusta ja kolmas nimi miehen suvusta. Etunimi on sitten meidän valitsema ja aika harvinainen, mutta suomalainen nimi.
Toinen ja kolmas nimi ovat etunimiä myös.
Molempien lasten nimet tulee miehen suvusta - oman suvun nimet ovat hankalia suomalaisten suuhun, eivätkä sovi oikein yhteen sukunimen kanssa. Ihan perinteiset suomalaiset nimet, eivätkä kovin yleisiä nykyään.
Tyttären nimi tulee vaimon äidiltä. Vaino Harhainen on jo 4-vuotias.
Luulimme, että keksimme omaperäiset nimet. Ja kas, pieni hetki sukua tutkittuani toikin tiedon, että lasten kaikki nimet tulivat joko omasta tai miehen suvusta. Piti vain katsoa vanhempia, isovanhempia ja näiden sisaruksia laajemmin.
Etunimeni isän isän nimi. Toinen nimeni äitin isän nimi.
M33
Meillä toiset ja kolmannet nimet kulkee suvussa.