Kauhea juttu tuo Kerstin Camboy.
Tuntuu merkilliseltä miten Suomen oikeusjärjestelmä ei pystynyt auttamaan häntä millään tavalla.
Miksi mies sai lapset itselleen,mitä tapahtui?
Asiasta on jo 15vuotta aikaa ja minusta tämä on yhtä karmea juttu kuin Madeleinen katoaminen!
Äiti juo tämän vuoksi,mitä ihmettä?
Kommentit (36)
suomessa paatettiin hanen edukseen ja jenkeissa miehen eduksi, jolloin suomessa tyydyttiin jenkkien paatokseen. silloin han meni poikiensa kanssa piiloon... itse olisin tehnyt aivan samoin.
että Kerstin itse sähläsi asiat. Ja lapsetkin tahtoivat olla isällään?
Meinaan, että tämä oli totuus. Sen paljastumiseen vaan meni aikansa. Vai muistanko tosiaan näin pahasti väärin?
että varmasti poikien kannalta asiat meni lopulta parhain päin...
Ulkomaalaisena naisena Kerstin ei ollut yhtä hyvässä asemassa kuin miehensä, joka oli maan kansalainen. Tietenkin huoltajuus myönnettiin tälle miehelle. Mies ei kuitenkaan mikään hyvä isä ollut, lapsistakin huolehti heidän tätinsä ja asuivat tämän tädin kanssa sen jälkeen kun pojat palautettiin Yhdysvaltoihin.
Kerstin koki että ainoa ratkaisu oli paeta lasten kanssa Suomeen.
että Kerstin itse sähläsi asiat. Ja lapsetkin tahtoivat olla isällään?
Meinaan, että tämä oli totuus. Sen paljastumiseen vaan meni aikansa. Vai muistanko tosiaan näin pahasti väärin?
Suomen olisi pitänyt voida auttaa Kerstiniä, joka laittomasti kaappasi lapset mukaansa Jenkeistä, ja piilotti nämä? Lain pitää olla kaikille sama, eli jos ollaan sitä mieltä, ettei esim. muslimi-isät saa kaapata lapsiaan Suomesta kotimaihinsa, niin kyllä se pitää toisinkin päin päteä, ei suomalainen äitikään saa lapsiaan laittomasti isältä viedä mistään maasta mihinkään. Ei voi vain poimia rusinoita pullasta...
Suomeen USAsta, jossa perhe oli aina asunut. Tilanne oli siis ihan vastaava kuin jos esim. Suomessa asuvan perheen marokkolaissyntyinen isä veisi lapsensa Marokkoon ja jäisi sinne. Isä rupeaisi veisi sitten Marokossa lapsen huoltajuuskiistan sikäläiseen tuomioistuimeen. Olisiko reilua?
Juuri tällaisten tilanteiden välttämiseksi Haagin lapsikaappaussopimus määrää, että huoltajuuskiistat käsitellään siinä maassa, jossa lapset ovat asuneet. Tämän sopimuksen nojalla Camboyn lapset palautettiin USAhan. Myös USAhan kaapattuja lapsia on saman sopimuksen nojalla palautettu Suomeen.
(vai haamukirjoittajan?) kirjassa asiat kerrotaan niin, että hänelle erikseen sanottiin oikeuskäsittelyn ollessa kesken ettei saa panikoitua, eikä missään nimessä viedä lapsia maasta. No, Kerstin pakkasi lapset mukaan ja katosi Suomeen. Tämä katsottiin kaappaukseksi ja oikeus päätti tämän jälkeen asiat miehen hyväksi (tämä oli toiminut niinkuin oli kehotettu). Joten kyllä itseäänkin saa syyttää.
Tästä on kauan, kun olen kirjan lukenut, mutta muistan ihmetelleeni Campoyn toimintaa moneen kertaan. Kirja ei ole mikaan lajinsa kaunein kukkanen, mutta tuli luettua, kun tapaus oli kovasti aikanaan pinnalla.
kyllä sitä mieltä, että ihan hyvä, että näin.
ainakin eräs Kirstin (oikea nimi) sukulainen.
että varmasti poikien kannalta asiat meni lopulta parhain päin...
lapsethan jopa ilmaisivat missa haluasivat asua joten on ihmisoikeustuomioistuimeen kuuluva asia.
vai miten meni tämä suomalais-venäläisen lapsikaappausjutun kanssa? Sekä äiti että isä kertovat, että lapsi haluaa olla juuri heidän kanssaan, eikä ole edes yhtään ikävä sitä toista vanhempaa.
Campoyn lapset palautettiin, koska äiti oli kaapannut nämä. Suomi on allekirjoittanut Haagin lapsikaappaussopimuksen, ja sen ansiosta kaapatut lapset palautetaan asuinmaahansa.
mutta sitä hän ei koskaan saanut. Hän ei koskaan saanut mahdollisuutta puolustautua oikeudessa. Se oikeudenkäynti luvattiin, mutta sitä ei koskaan tullut. Pojat ovat asuneet isänsä sukulaisten luona, eipä paljon lasten isää pojat sitten kiinnostaneetkaan. Vaikutti minun silmiini siltä, että halusi vain kostaa Kerstinille heidän keskinäiset riitansa ja käytti poikia välikappaleena. Pojista on huolehtinut heidän tätinsä ja muut sukulaiset.
Outi Rogers ja mikähän sen miehen nimi olikaan? Kaks poikaa heilläkin ja vastaavanlainen huoltajuuskiista.
Pojat palautettiin joulukuussa 2004 USA:an. Outi on nykyään naimisissa toisen amerikkalaisen miehen kanssa ja hänellä on vuonna 2006 syntynyt tytär. Ei ole käsittääkseni saanut tavata poikia..
Outi Rogers ja mikähän sen miehen nimi olikaan? Kaks poikaa heilläkin ja vastaavanlainen huoltajuuskiista.
Hän oli jättänyt jo yhden lapsen isälleen Suomeen ja rynnännyt USAan toisen miehen perään. Hän teki vastoin lakia ja tuomarin päätöstä tuodessaan lapset Suomeen, eli hän syyllistyi kansainväliseen lapsikaappaukseen.
Moneskohan aviomies sillä on menossa, viides tai kuudes...
Pojat palautettiin joulukuussa 2004 USA:an. Outi on nykyään naimisissa toisen amerikkalaisen miehen kanssa ja hänellä on vuonna 2006 syntynyt tytär. Ei ole käsittääkseni saanut tavata poikia..
vanhin poika ei ole halunnut tavata äitiään, vaikka 18 v iässä olisi saanut päättää missä asuu.....
Kerstin on nykyään Duffy ja eronnut viidennestä aviomiehestään ja asuu nykyään suomessa.
kukin voi keksiä itselleen syyn juoda, Kerstinillä syy on sitten tuo.
Ei myötätuntoa täältä.
Itse kusi asiansa.