Lue keskustelun säännöt.
Minä kadehdin perheitä
05.02.2011 |
joille joku lakanoiden rimmaaminen tai t-paitojen silittäminen tms on tärkeä asia. Heillä ei elämässä ole mitään sen suurempia murheita, että voi tehdä pikkuasioista tärkeitä.
Lastenlinnassa yksi äiti, jonka pojalla oli aivokasvain, sanoi osuvasti, että mikä p*:nväliä sillä on, onko kevätverhot jo vaihdettu anoppinsa ihmeteltyä asiaa.
Kommentit (9)
tahtoisit itsekin tuntea noin. Olen siis säälittävä koska lapseni on TERVE? Elämän realiteetit koskettavat VAIN syöpäsairaan vanhempia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta hämmästyttää ja kadehdituttaakin (onko tuo edes sana..?) tuollaiset pikkuasioista murehtijat, toisaalta myös säälin heitä juuri kuten kakkonen kuvaili.
On ihmeellistä miten helpolla jotkut luovivat elämässään vuosikausia vielä aikuisenakin, niin että tosiaan joku ikkunoiden pesu tai housujen merkki tms. nousee elämässä tärkeiden asioiden listalle. Tuttavapiiriin kuuluu yksi tällainen pumpulissa pyöritelty ihminen ja usein hänen juttujaan kuunnellessa tuntuu, että me elämme ihan eri maailmoissa. Ja minulle ja perheelleni ei ole edes tapahtunut mitään kovin pahaa! En osaa edes kuvitella miltä tuollaiset jutut tuntuvat sellaisesta äidistä, joka taistelee lapsensa kanssa syöpää vastaan tai muuta yhtä rankkaa...
jolle kevätverhot ovat oikeasti tärkeä asia.
Mäkin osallistun sellaisiin nettikeskusteluihin, olen mm. vastannut etten koskaan petaa meille eriparisia lakanoita koska en pidä sitä nättinä, mutta ei lakanoiden eriparisuus silti ole mulle mikään kriisin aihe. Kriisejä on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta se on ihan eri asia.
Esim. läheisen kuolema on kriisi joka vaikuttaa minuun paljon hyvin syvällä, mutta se mihin se ei vaikuta on että minusta on kivemman näköistä kun on samanlaiset lakanat. Lakanoiden merkitys on niin vähäinen etteivät elämän suuret kriisit vaikuta millään lailla mun lakanakäytökseeni.
Minussa kai on joku valuvika kun en ole koskaan ollut kiinnostunut sävysävyyn-jutuista, en astoiden merkeistä, en leivonnasta, en verhojen rypytyksistä yms.
En ole edes mitenkään boheemi, mutta en saa itseäni innostumaan koskaan kahvipöydän keskusteluistaa, missä mietitään kukkamultien vaihtoa ja kevätverhojen vaihtoa.
Kotityöt teen, mutta en vain koe mitään innostusta kierrellä tuntikausia huonekaluliikkeissä. Ostan sen, mitä tarvitsemme ja sillä selvä.
Kai minulta puuttuu joku naisgeeni. Pitäisi tutkia, onko kasvanut piilopallit jalkojen väliin.
että nuo verhot tai lakanat on jonkun toisen mielestä elämän suurimpia ongelmia. Käykö koskaan mielessä, että vaikeuksien keskellä elävät ei ehkä jaksa koko ajan hautoa murheitaan. Hekin voivat elää normaalia arkea ja keskustella muustakin kuin sairaukistaan. Harmittomat puheenaiheet kun vievät synkkiä ajatuksoa loitommas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä kadehdi sen iloja, jonka suruja et tunne.
Kuitenkin maailmassa on nälänhätää, sairauksia ym. muttei kaikkien tarvitse niitä murehtia toistenkin puolesta, jos eivät oikeasti ole omia murheitaan.
Jos ei ole muuta murhetta kuin verhot, niin asiat on aika onnekkaasti ja sitten niitä verhoja saa murehtia.
Mä olen erittäin laiska, mutta meillä rimmaa lakanat aina kauniisti. Se johtuu siitä, että olen ostanut useamman samanlaisen lakanan, ja niitä vaihtaessa on erittäin vaivatonta katsoa, että sänkyyn/huoneeseen tulee samanlaiset lakanat.
Mutta joku verhon vaihto tai t-paidan silitys, ei haloo, nehän vie ihan turhaa aikaa ja vaivaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdan verhot (tai ainakin pesen ja silitän), neljä kertaa vuodessa, pölypunkkien vuoksi (kertyy myös verhoihin).
Allerginen lapsi talossa.
verhojen vaihto on tärkeää, ei ole oikeasti käsitystä siitä mikä on elämässä tärkeää, joten he ovat aika säälittäviä loppujen lopuksi.