Mä olen sekoamassa! Tervetuloa maailmaani!

Kun kuopukseni oli aivan vauva, oli lintuinfluenssa-hysteria pahimmillaan, ja minulla oli juuri tuollainen kuvailemasi olo. Katsoin, kun ihmiset rakensivat taloa ja ihmettelin, miksi he sen tekevät kun kuitenkin kuolemme kaikki ennen kuin se on valmis. Kun ystävä tuli raskaaksi, teki mieli ravistella häntä olkapäistä, että "oletko ihan hullu, kun tieten tahtoen hankit lapsen tähän katastrofiin". No, vauva kasvoi ja pelko väistyi. Nyt tuntuu tosi absurdilta tuo vaihe, mutta minulle pelko oli sillä hetkellä todellista. Muistan, kuinka kävelin kaupungilla ja surin, että kohta tätä kaupunkia ei ole, ja vaikka olisikin niin se olisi autio. Ja silti me ollaan vielä täällä. :D

Tämä tilanne on aivan kamala.

Mä pelkään ihan koko ajan, että jotain tässä maailmassa tapahtuu.

Pelkään sitä, että tulee sota. Pelkään ilmastonmuutosta, pelkään ihan kaikkea!



Minusta tuntuu kuin eläisin kahdessa maailmassa. Tuntuu hullulta, kun nään että ihmiset elää ihan tavallista elämää ympärillä. Tekisi mieli huutaa niille, että ettekö te välitä? Eikö teitä pelota?



Olenkohan minä se, joka pian mumisee itsekseen tuolla menessään, että me kuollaan kaikki, tänään tai huomenna.



Yöllä valvon ja silloin tunne on pahin. Tekisi mieli oksentaa kun pelottaa niin!



Apua!

tolle on ihan nimikin, en nyt muista mikä. hoidettavissa silti.

Mulla oli tuo kausi kun esikoinen oli 0-1 vuotias. Vuoden pelkäsin jos jonkinmoista asiaa. Lintuinfluenssa oli hyvin todellinen uhka. Olin aivan varma joka päivä herätessäni, että kun katson uutiset netistä, on muuntunut ihmisestä ihmiseen tarttuva muoto ja pandemia on alkanut. Pelkoja oli paljon.



Sitten hormonitoiminta tasoittui ja palasin järkiini. Erittäin parantava kokemus ;) Ymmärrän edelleen kaikki uhat, mutta tiedostan myös, ettei elämäni parane pelkäämällä. Minä teen se minkä pystyn omassa elämässäni ja osoitan rakkautta lähimmäisilleni, se riittää. Pitää olla valmis myös kuolemaan. Ei ideaalielämä tarkoita välttämättä sitä, että se kestää kauan, on myös muita mittareita.



Jos sinulla on talossa vauva, en olisi huolissani. Luultavasti olet vain hormonihuuruissa ja ne laskeutuu luonnollisesti jossain vaiheessa. Ajattele sitä, miltä tuntuu olla hysteerisen mamman lapsi. Vaikket pelkoasi näyttäisikään lapsille, he haistavat sen kyllä. Siinä lapset ovat ammattilaisia.



Jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle!

Mä taidan olla samassa maailmassa. Olen herkkä ihminen muutenkin, mutta nyt olen alkanut miettiä, pitäisikö ihan oikeasti lakata seuraamasta uutisia ja lukemasta lehtiä. Minulle ilmastonmuutokset ja muu järjetön meno on tosi pelottavaa. Välillä tuntuu ihan epätoivoiselta. Mietin tosissani, vieläkö tämä maailma on olemassa, kun lapseni ovat aikuisia. Tämä on pelottavaa, enkä ymmärrä, miten muut voivat vain jatkaa kuin ei mitään hätää olisi. Toisaalta tajuan senkin, ettei kirvestä voi noin vain heittää kaivoon... Mutta kohta nämä pelot alkavat haitata normaalia elämää. Tulevaisuutta suunnitellessani huomaan usein ajattelevani, että ei kannata, kun ei tiedä, mikä maailman tilanne on vaikka kymmenen vuoden päästä. Enpä olisi ikinä uskonut esim. viisi vuotta sitten, että tänään mietin tällaisia.

Sota voi tulla, ja ilmasto voi lämmetä, mutta sä voit myös jäädä auton alle huomenna. Pelko ei estä mitään näistä tapahtumasta. Jostain syystä sulle on annettu elämä elettäväksi tässä kamalassa maailmassa jossa voi tosiaan tapahtua vaikka mitä kamalaa. Mutta voi tapahtua myös vaikka mitä hyvää, eikö niin?



Sun täytyy siis pystyä elämään täällä, vaikka mikä olis. Ja jos sotakin tulisi, niin sitä murehditaan sitten vasta, ei nyt. Tällä hetkellä on rauha, ja nyt eletään sen mukaan. Se on järkevää, koska jos kaikki nyt alkais panikoida kaikkien mahdollisten uhkien tähden, koko yhteiskunta menisi nurin. Kaikki lamaantuis.



Ei, vaan kuten Luther sanoi: Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, niin tänään istutan omenapuun.



Minä saan lohtua rukoilemisesta kun joskus panikoin itsekin. Minä luotan siihen, että on olemassa joku Suurempi, joka sallii tai ei salli asioiden tapahtua, ja kaikella, mitä tapahtuu, on jokin vissi tarkoitus, niin globaalisti kuin minun pienessä elämässänikin. Ilman toivoa elämää ei jaksa elää!



Ja on myös niin kuin 2 sanoi, että jos sun elämä on nyt yhtä paniikkia, pelkoa ja unettomia öitä, vois olla hyvä puhua jonkun kanssa joka ymmärtää näiden asioiden päälle, esim. mielenterveystoimistossa. Et varmaankaan ole sekoamassa, mutta vaikutat olevan aika vauhkona.

Mulla oli samaa, pelkäsin kuollakseni ett' sairastun syöpään, lintuinfluenssa iskee, meteoriitin törmäämmistä maapalloon jne. Masennuslääkitys auttaa pahimpiin pelkoihin.

terveyskeskuslääkärille mars-saat rauhoittavia

Kuolemaa? Mitä sä erityisesti pelkää kuolemassa? Helvettiä?



Sulla on niin sanottu herännyt omatunto, ja ainut mikä siihen auttaa on elävä usko.



Tiedän, että joku nyt älähtää, mut siitä sinä saisit avun.



Etsi ensin Jumalan seurakunta, kaikki muu sinulle annetaan.

ja eniten pelkään maailmanloppua, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Olo on ollut tosi ahdistunut muutaman viikon, nyt tuntuu että arki alkaa olla jo normaalimpaa ja voin jo nauraakin. Ihan käsittämätöntä, sitä tuntee itsensä niin tyhmäks pelätessään sellaisia asioita joille ei voi mitään! Mistä nää pelot voi johtua!?!

Silloin lapseni oli 8 kk ja olin lopettanut imetyksen kuukausi aikasemmin. Päivällä päähäni pälkähteli kummia pelkoja, lähinnä kuolemasta. Illalla ei saanut unta, kun ajatukset pyöri päässä. Itse heti jotenkin ajattelin, että nyt vaan oma pääni tekee mulle tepposet ja päätin, että sanon asian ääneen miehelleni ja parhaalle ystävälle. Se alkoi melkein heti helpottamaan. He eivät nauraneet, vaan osasivat hienolla tavalla sanoa, että pelkoni ovat turhia.

Ja samalla kun niistä tuli puhuttua ääneen, asiat ei enää tuntunteetkaan niin isolta. Jotenkin mieli on sellainen, että jos vaan hautoo yksin, niin sitten ne asiat vaan kasvaa. Kun taas puhuu jollekin, asia voi ratkea siltä istumalta.

Mä luulen, että mun kohdalla hormonit teki temppuset ja toisaalta sitä havahtui ekan kerran oikein kunnolla miettimään kuinka haavottuvainen sitä voi olla. Lähinnä siltä kannalta, että eihän sitä nyt varsinkaan voi mennä kuolemaan, kun on pieni lapsi huolehdittavana.



Mut jos ei ratkea, niin kannattaa ilman muuta puhua ammattilaisten kanssa. Turha kärsiä asiasta yksin. Hyvin yleisiä "vaivoja", ja niihin löytyy kyllä apu.



Tsemppiä!

Ahdistaa ja pahasti, juuri tuo maailman tuhoutuminen ja kuolema.

Nämä ajatukset ovat pyörineet päässä nyt muutaman viikon ihan päivittäin ja tulevat mieleen useamman kerran päivässä. Iltaa kohti pahenee ja sängyssä mietin kaikkea kamalaa, mitä meille ja tälle maapallolle tulee tapahtumaan.



Olen yrittänyt järkeillä, että ehkä tämä johtuu väsymyksestä (yöherätyksiä vauvan kanssa) ja imetyksestä (hormoneista). Toivottavasti syy on noissa, ehkä tämä sitten menee ohi ajan kanssa.

Minun nuorin lapsi on jo 1v 4kk.

Mutta esikoisen kohdalla minulla oli samoihin aikoihin ahdistuksia. Silloin päässä pyöri talon romahtamiset jne.



Nämä asiat nyt tuntuu kuitenkin vielä kauheammilta. Pelkään sitä hetkeä, kun kukaan ihminen maailmassa ei voi tehdä enää mitään. Pelkään, että joudun näkemään lasteni silmissä kauhun, enkä voi auttaa.

Kuoleman jälkeistä aikaa en ehkä niinkään pelkää. Uskon omalla tavallani Jumalaan, olen sellainen ihminen että kaipaan jotain lohtua, jotain mihin uskoa. Uskovainen en kuitenkaan ole.



ap

pelkään joskus erityisesti sotaa. Toisinaan mieleeni myös ahdistavia ajatuksia inäkinsiitä, että kuolen ja tyttäreni jää ilman äitiä. Ei nämä tuntemukset kauheasti ohjaa elämääni, välillä tulevat vain mieleeni.

Anteeks nyt vaan yltiöoptimistit. Mietin juuri tänään, että kohta ei meitä ihmisiä ehkä mikään auta. Ei järki, ei usko, ei osaaminen, ei osaamattomuus, ei luonnonsuojelu, ei rauha ei sota...

Sehän just EI auta. Mutta vaik mikään ei auttais, niin mitä hyödyttää istua odottamaan maailmanloppua?

Kaikki nämä kauheudet, joita maailmassa tapahtuu nyt ja kuinka maailma on menossa syöksykierteeseeen, on ennustettu Raamatussa jo 2-3 vuosituhatta sitten.



Vain Kristus voi sinut pelastaa, huuda avuksesi Jeesusta ja hän tulee ja pelastaa sinut. Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Jeesus Kristus on ainoa kirkas valo tässä pimeyden ja synnin turmelemassa sielunvihollisen hallinnoimassa maailmassa. Kaikki pahuus tässä maailmassa on seurausta ihmisen syntiinlankeemuksesta, mutta Jeesus otti ristillä kannettavakseen KAIKKI maailman synnit ja sovitti ne ristillä.



Usko Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut ja voit olla varma, että sinulla on täydellinen tuki ja turva myrskyjenkin keskellä. Sillä rakkaudessa ei ole pelkoa ja Jeesus on täydellinen rakkaus.

ihmissuvun jatkuvuus on uhanalainen ja siitä pitääkin kantaa huolta...vai kannattaako?!

Kuten joku täällä sanoi, vain elävä usko voi teitä auttaa. Jos kuuntelette sydäntänne,se kertoo teille saman. Sillä omatunto on Pyhä henki sisällämme, joka kertoo meille mikä on totta ja valhetta ja opettaa meitä erottamaan oikean ja väärän. Tämä kieroutunut aika on vain saanut useimmat paaduttamaan omantunnon äänen sisällään.



Kuunnelkaa ja katsokaa kristillisiä ohjelmia (Radio Dei, TV7) ja kohta alatte ymmärtää, että tuo janonne ja pelkonne oli kaipuuta Isän, Elävän Jumalan luo, joka kutsuu teitä ja ainoa tie hänen luokseen on Jeesus Kristus.