Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan mukava ja kivan näköinen, mutta olen jo lapsesta asti ajatellut, että minun on turha edes haaveilla parisuhteesta ja perheestä
14.05.2024 |
Muiden kohdalla nuo näyttäytyvät luonnollisina asioina, mutta olen jo lapsesta asti kokenut, että minua nuo eivät koskaan tule koskemaan. Surullista tavallaan, mutta tavallaan ei.
Kommentit (28)
Mä sanoin jo lapsena noin, etten mene koskaan naimisiin eikä mulle tule lapsia. Äiti naureskeli, että niinhän ne sanoo tuossa iässä. Mutta mulla oli joku sisäinen varmuus, että niin käy. Nyt täytän ensi kuussa 50, enkä ole naimisissa eikä ole lapsia. Elämä on ollut mukavaa ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoin jo lapsena noin, etten mene koskaan naimisiin eikä mulle tule lapsia. Äiti naureskeli, että niinhän ne sanoo tuossa iässä. Mutta mulla oli joku sisäinen varmuus, että niin käy. Nyt täytän ensi kuussa 50, enkä ole naimisissa eikä ole lapsia. Elämä on ollut mukavaa ilmankin.
Oletko ollut joskus parisuhteessa?
Tiesin lapsena, että en saa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoin jo lapsena noin, etten mene koskaan naimisiin eikä mulle tule lapsia. Äiti naureskeli, että niinhän ne sanoo tuossa iässä. Mutta mulla oli joku sisäinen varmuus, että niin käy. Nyt täytän ensi kuussa 50, enkä ole naimisissa eikä ole lapsia. Elämä on ollut mukavaa ilmankin.
Oletko ollut joskus parisuhteessa?
3 kertaa olen nuorena ollut joo. Eka kerta lyhyt parisuhde lukioiässä. Sitten opiskeluaikana yliopistolta löytyneen miehen kanssa viikonlopputapailua muutama vuosi. Kolmekymppisenä sitten työpaikkaromanssi noin vuoden verran. Missään noista mulla ei ole ollut mitään halua kehittää suhdetta enemmän vakisuhteen suuntaan tai haaveita loppuelämän suhteesta, lapsista tms. Ajatuksella, että jos on kivaa, ollaan yhdessä niin kauan kuin on kivaa, sitten erotaan. Pitkään aikaan en ole enää kaivannut ollenkaan sitä, joten mun sinkkuus ja selibaatti täyttää jo kohta 20 vuotta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät tämän varmaksi?
Eihän sitä koskaan voi täysin varma olla mistään, mutta jotenkin vaan on aina ollut tällainen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät tämän varmaksi?
On siis aina tullut sellainen tyhmä olo että mitä mä oikein höpsin, jos olen miettinyt parisuhdetta, jossa olisin itse. Tuntuu mahdottomalta ajatuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät tämän varmaksi?
On siis aina tullut sellainen tyhmä olo että mitä mä oikein höpsin, jos olen miettinyt parisuhdetta, jossa olisin itse. Tuntuu mahdottomalta ajatuskin.
Onko tuo siis niin, että sä ehkä haluaisit parisuhteen kuitenkin, mutta tuntuu mahdottomalta? Mistä syystä, ajatteletko että johtuu ulkonäöstäsi, luonteestasi, siitä että toiveesi miehelle on sellaisia että sellaista on vaikeaa löytää vai mistä? Naisen on kyllä nuorena äärettömän helppo saada parisuhteita, jos niitä kaipaa, ellei sitten tavoittele jotain tosi erikoista puolisosta.
Minulla on ollut pidemmän aikaa tuntemus, etten selvästi koe ajattelevani parisuhteen hienoudesta samalla tavalla kuin pariutunut tuttavapiirini. Monille pariutuminen tuntuu olevan ehdottoman tärkeä asia, johon kaikkien pitäisi pyrkiä ja olen saanut ihmettelyä osakseni, kun en ole näin tehnyt. Ei minulla ole pariutumista vastaan mitään, mutta en ole valmis uhraamaan itsestäni niin paljon mitä koen monen tuttavani tehneen. Olen siis nelikymppinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei tuollaiset perisuhde ja perhe ollut mielessänikään ensimmäisenä muuta kuin opinnot/ työpaikka ja hauskanpito kavereitten kanssa. Muut tulee sitten myöhemmin jos on tullakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät tämän varmaksi?
On siis aina tullut sellainen tyhmä olo että mitä mä oikein höpsin, jos olen miettinyt parisuhdetta, jossa olisin itse. Tuntuu mahdottomalta ajatuskin.
Onko tuo siis niin, että sä ehkä haluaisit parisuhteen kuitenkin, mutta tuntuu mahdottomalta? Mistä syystä, ajatteletko että johtuu ulkonäöstäsi, luonteestasi, siitä että toiveesi miehelle on sellaisia että sellaista on vaikeaa löytää vai mistä? Naisen on kyllä nuorena äärettömän helppo saada parisuhteita, jos niitä kaipaa, ellei sitten tavoittele jotain tosi erikoista puolisosta.
En tiedä haluaisinko vai onko pohdintani vain johtunut siitä, että sukulaiset utelevat aina minua nähdessään, onko vieläkään kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on muutoin ap:n kuvailena tilanne, mutta olen parisuhteessa.
Tapasin avopuolisoni hieman vajaa 10 vuotta sitten ja hän kyllä oikein mukava mies, mutten voi mitään ajatukselle, että koen itse olevani sopimaton parisuhteeseen. Elämämme on kaikin puolin tavallinen keski-ikäisen lapsettoman pariskunnan parisuhde. Tiedän jo nyt, että katson tämän loppuun, mihin saakka se sitten kestäkään, jonka jälkeen tuskin enää alan vakituiseen parisuhteeseen. Koen jotenkin toistuvasti olevani vaillinen kyvyiltäni parisuhteessa ja mitenkään riittävä, joka vie itseltäni voimia. Tiedän, he keikka parisuhteet ovat itsestäänselvyys elämässä niin tämä kuulostaa typerältä, mutta itselleni tämä suhde on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.
En nuorempana koskaan haaveillut perheestä, mutta parisuhde on aina ollut suurin unelmani. En olisi ikinä uskonut että näin liki kolmekymppisenä en ole koskaan seurustellut. Pari tapailua on ollut, mutta ei mitään pidempää. Jonkin aikaa on ollut jo varmuus, etten tule koskaan löytämään ketään. Edelleenkään en koe suurena menetyksenä sitä, etten todennäköisesti saa koskaan lapsia, mutta kumppanin puuttuminen todella sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on tuollaisia ajatuksia. Ajoittain jos joku minusta kiinnostuu, lyön jarrut pohjaan ja alan näkemään toisen epäviehättävänä.
Onnekseni tein lapsen parikymppisenä ihan ex tempore yhdenillan jutun kanssa koska ei niitä suhteita sen kummempia tullut sen koommin eteen kuten ei oikein sitä ennenkään. Tiesin myös lapsesta asti "jääväni yksin"
Ymmärrän aloitusta. Olen mies ja en missään tapauksessa muuttaisi naisen kanssa saman katon alle.
Vierailija kirjoitti:
mikäs siinä jos tykkää viettää viimeiset vuodet ympärivuorokauden märissä vaipoissa vanhustenkoti iki-unessa, kun ei ole sukua puolustamassa oikeuksiasi arvokkaaseen vanhuuteen. mutta eiköhän täälläkin kohta suositella vanhuksille eutanasiaa niinkuin kanadassa jo tehdään.
Ei tämän keskustelun ajatus ollut se, että jollakin olisi erityisenä tavoitteena olla yksin vanhuudessa. Tarkkuutta sisällön ymmärtämiseen siellä! Kyse oli ihmisen/ihmisten tuntemuksista (tunneasia ei ole päätösasia) siihen liittyen, miten he suhde/perheasioita ovat sisimmissään tunteneet.
Äitini huomasi jo kun olin lapsi, etten tykännyt nukeista, enkä siis leikkinyt niillä. Äidilleni se oli pettymys ja alkoi jonkinlainen "kampanja" missä vähätteli lapsettomia ja ylisti lapsiperheitä. Tämä ei toiminut minuun, vaan varmisti vaan sisäistä ääntä, että lapsia ei tarvitse hankki jos ei halua. Jossain 40 vuoden vaiheilla tuli lievä ajatus, että jos kuitenkin katsoisin mitä tulee. Jätin ehkäisyn pois, mutta en kuitenkaan raskautunut. Joko se johtui alentuneesta hormoonitoiminnasta tai sitten olin jo lapsen aavistanut, että minä en lapsia voi saada.
N.52v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät tämän varmaksi?
On siis aina tullut sellainen tyhmä olo että mitä mä oikein höpsin, jos olen miettinyt parisuhdetta, jossa olisin itse. Tuntuu mahdottomalta ajatuskin.
Onko tuo siis niin, että sä ehkä haluaisit parisuhteen kuitenkin, mutta tuntuu mahdottomalta? Mistä syystä, ajatteletko että johtuu ulkonäöstäsi, luonteestasi, siitä että toiveesi miehelle on sellaisia että sellaista on vaikeaa löytää vai mistä? Naisen on kyllä nuorena äärettömän helppo saada parisuhteita, jos niitä kaipaa, ellei sitten tavoittele jotain tosi erikoista puolisosta.
Itse olen nainen, enkä yhtään samaa mieltä. Koko nuoruus meni sinkkuna. Vasta vanhemmalla iällä löytyi puoliso.
Onko täällä muita?