Olen ihan mukava ja kivan näköinen, mutta olen jo lapsesta asti ajatellut, että minun on turha edes haaveilla parisuhteesta ja perheestä

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloitusta. Olen mies ja en missään tapauksessa muuttaisi naisen kanssa saman katon alle.

Samat ajatukset täällä olleet aina, mutta naiset ovat sitten olleet päinvastaista mieltä, kun olen ollut suhteissa... 

M35

Kyllä varmaan vielä muna kelpais?

t. nainen

Ei kai tuollaisella asenteella.

Mäkin luulin näin, mutta parikymppisenä tuli vastaan täydellinen mies. Mies oli kaikkea, mitä olisin hurjimmissa unelmissakaan voinut toivoa. Ollaan oltu vuosikymmen yhdessä ja saatu lapsia. Jos en olisi tätä sielunkumppania kohdannut, olisin varmasti jäänyt ikuisesti yksin ja myös lapsettomaksi. Sillä en ole koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään muusta, eikä kukaan muu minusta. 

Taisin kans olla ala-asteen viimeisillä luokilla, kun aloin aavistella, että en koskaan seurustele tai saa lapsia. Sitä ennen luin rakkaushorroskooppeja, haaveilin prinssistä ja supisin hihitellen luokan söpöimmästä jätkästä, kuin kuka tahansa pikkutyttö/esiteini.

Ja enpä ole tähän mennessä ollut ikinä suhteessa (olen 30), edes mitään kevyttä sutinaa ei ole ollut. Jotenkin hassua, että miehet ovat ihan yhtä epäkiinnostuneita suhteesta kanssani, kuin minä kenenkään heistä kanssa, ehkä havaitsin sen jo lapsena ja juuri se sai minut muovaamaan itseni tyytyväiseksi ikisinkuksi. Lapsia olen kyllä aina halunnut ja haaveilen itsellisestä äitiydestä, mutta epävarma sekin suunnitelma on, koska olen lähes hedelmätön.

Olen tyytyväinen, että jo lapsena tajusin, että jäisin vanhaksipiiaksi, tilanteeseen on näin ollut helppoa sopeutua. Ainoastaan tuo lapsiasia vähän kirpaisee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikäs siinä jos tykkää viettää viimeiset vuodet ympärivuorokauden märissä vaipoissa vanhustenkoti iki-unessa, kun ei ole sukua puolustamassa oikeuksiasi arvokkaaseen vanhuuteen. mutta eiköhän täälläkin kohta suositella vanhuksille eutanasiaa niinkuin kanadassa jo tehdään.

Ei se suku aina onnistu siinä puolustamisessa. Voit saada esim ilkeät makuuhaavat vaikka olisi omia lapsia sairaanhoitaja-tutkinnolla. 

Olen lapsesta asti toivonut puolisoa ja perhettä, mutta samalla jotenkin tiennyt ettei se tule onnistumaan. En osaa oikein selittää, mutta jotenkin vain tiedän etten koskaan pystyisi täyttämään kenenkään miehen toiveita puolison suhteen. Sellainen olo, että vaatimukset on vaan niin suuret ettei musta ole siihen. Vähän niin kuin monet tietää, ettei niistä ole astronauteiksi. Tästä on varmaan tullut joku itseään vahvistava kierre, koska olen nyt jo yli 40 enkä koskaan edes seurustellut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen lapsesta asti toivonut puolisoa ja perhettä, mutta samalla jotenkin tiennyt ettei se tule onnistumaan. En osaa oikein selittää, mutta jotenkin vain tiedän etten koskaan pystyisi täyttämään kenenkään miehen toiveita puolison suhteen. Sellainen olo, että vaatimukset on vaan niin suuret ettei musta ole siihen. Vähän niin kuin monet tietää, ettei niistä ole astronauteiksi. Tästä on varmaan tullut joku itseään vahvistava kierre, koska olen nyt jo yli 40 enkä koskaan edes seurustellut. 

Näin mäkin luulin, mutta vastaan tulikin se täydellinen mies, jolle myös minä kelpasin omana itsenäni ilman vaatimuksia. Kaikki on mahdollista.