Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Kuulostaa vaikealta. Valitettavasti en oikein osaa antaa neuvoja, itse olen lapseton.
Kannustan kuitenkin puhumaan tunteistasi miehellesi, että saisit purettua niitä ulos. Sano ääneen ne ns huonotkin ajatukset, joista tunnet syyllisyyttä ja sano sekin, että tunnet niistä syyllisyyttä. Sano miehelle, että tarvitset nyt kuuntelijaa ja tukea, vaikka mitään konkreettista ratkaisua ei välttämättä löydykään. Vain sekin, että saat jaettua ajatuksiasi ja saat ymmärrystä tunteillesi, antaa lisää jaksamista. Niinhän sanotaan, että se keventää mieltä. Ja ehkä samalla yhdessä keksitte jotain pieniäkin asioita, joista löytyisi helpotusta arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä että ruutuaika on meillä tosi rajoitettu, telkkari ei ole päällä ikinä lapsen hereillä ollessa eikä katsota Pikku Kakkostakaan. Joskus ehkä vartin verran katsotaan leluvideoita aamupalalla, saan silloin itse juoda kahvin rauhassa. Monesti silti luetaan pöydässä jos ei lapsi keskity. Hän osallistuu kahvinkeittoon ja kotitöihin mielellään, mutta usein ne muuttuvat taisteluksi, paiskomiseksi, rikkomiseksi ja astioiden heittelyksi.
Mitään ei voi tehdä ikään kuin normaalisti, vaan kaava on sama: aloitetaan hyvillä mielin vesiväreillä maalailu, alle minuutissa alkaa vesivärien tuhoaminen kynnellä ja vesien kaatelu. Oikeasti tuntuu ettei mitään voi tehdä, koska se muuttuu kaaokseksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vaikealta. Valitettavasti en oikein osaa antaa neuvoja, itse olen lapseton.
Kannustan kuitenkin puhumaan tunteistasi miehellesi, että saisit purettua niitä ulos. Sano ääneen ne ns huonotkin ajatukset, joista tunnet syyllisyyttä ja sano sekin, että tunnet niistä syyllisyyttä. Sano miehelle, että tarvitset nyt kuuntelijaa ja tukea, vaikka mitään konkreettista ratkaisua ei välttämättä löydykään. Vain sekin, että saat jaettua ajatuksiasi ja saat ymmärrystä tunteillesi, antaa lisää jaksamista. Niinhän sanotaan, että se keventää mieltä. Ja ehkä samalla yhdessä keksitte jotain pieniäkin asioita, joista löytyisi helpotusta arkeen.
Kiitos.. kiva viesti. Olen puhunut ja mies ymmärtää hyvin, on todella hyvä isä ja ilman häntä lapsi olisi varmasti ihan tärviöllä, en jaksais yksin!
Mies oli hoitovapaalla vuoden ja sen päätteeksi alkoi hänkin kyllä seota, mutta nyt vähän alle 3-vuotiaan kanssa on kyllä rankempaa kuin vauva-aikana!
Pahinta silti on tämä syyllisyys, etten jaksa omaa lastani enkä tiedä mitä vois tehdä toisin. Päikyssä lapsi on kuulemma oikein reipas ja kiltti, ei karkaile yhtään retkillä ja ei heittele tavaroita. En käsitä
ap
Aivan ihania 2 - 4 vuotiaat ja kaikki muutkin lapset. Kaikkein mahtavin väestö, samoin vanhat ihmiset. Älkää jaksako.
Vierailija kirjoitti:
Aivan ihania 2 - 4 vuotiaat ja kaikki muutkin lapset. Kaikkein mahtavin väestö, samoin vanhat ihmiset. Älkää jaksako.
Kiitos tästä. 🤝
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Meilläkin aika samanlaista 2,5-vuotiaan kanssa ja olen poikki. Ja ikävänä puolena vielä se että mies ei osallistu juuri lainkaan. Laittaa aina työt edelle yrittäjänä ja ihmettelee mitä valitan, mitä vaikeaa yhden lapsen hoitamisessa nyt voi olla. Kaikkein pahinta minusta on etten saa hetken rauhaa! Lapsi kulkee perässä kuin olisi minussa kuminauhalla kiinni, suuttuu itkee ja huutaa välittömästi jos vaikka olen erehtynyt laittamaan vessan oven kiinni sinne mennessäni. Siitä seuraa jopa puolen tunnin raivokohtaus. Päiväunia nukkuu noin 20 minuuttia ja sen jälkeen täytyy melkein tunti "lepytellä" kun on aivan hysteerisen loukkaantunut kun olin jättänyt hänet omaan sänkyynsä yksin nukkumaan. Yritin pitkään että tekisimme vapaapäivinä kaikenlaista hauskaa ulkoilua ja muuta että lapsi väsyisi ja olisi sisällä rauhallisempi. Mutta välillä totean, että on helpompi pysyä kotona. Lapsi saa aina raivokohtauksen kun pitää jostain lähteä pois, vaikka kuinka yritän häntä etukäteen siihen valmistella. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi yleistää, että tuo ikä lapsella olisi hankala. Lapset tietysti erilaisia, mutta tuo kuulostaa jo aika voimakkaalta uhmalta. Kannattaisikohan neuvolassa keskustella asiasta?
Tuo on kauhein ikä, mutta onneksi sen jälkeen helpottaa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kauhein ikä, mutta onneksi sen jälkeen helpottaa. Tsemppiä!
Ei välttämättä. Hankala ihminen huutaa koko elämänsä, eikä se helpota missään vaiheessa.
2-4v on täysi rääpäle. Jos aikoo uhota, kaapin paikka näytetään salamana. Oppiipahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos lapsi olisi joinain viikkoina vähän enemmän päiväkodissa? Saisit levätä ja jaksaisit ehkä tuota uhmaa sitten paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin karkailee. Mä hain apua perhepalveluista mutta sieltä kerrottiin että apua saa vaan lastensuojelun asiakkaana, eikä heillä ole huolta lapsesta. Ohjasivat MLL perhekahvilaan. Kävinkin siellä karkailuttamassa lasta tasan kerran.
Päikyssä menee hienosti kuulemma, on 5h päiviä 3x viikossa. Jää sinne mielellään. Joskus kirjastossa olin itse kun näin lapsen ryhmän ikkunasta menossa retkelle, lapsi käveli oikein pätevänä muiden mukana ilman mitään metkuja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun 2-vuotias on ihana, jatkuvasti kyselee äiti äiti, haluaa syliin, leikkii ja touhuaa. Uhmakohtauksetkin on vain söpöjä ja kuuluvat ikään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tästä iästä 2-4v ei varoiteta tarpeeksi..ilman tukiverkkoja se on helvettiä, jos lapsi on temperamenttinen
Eipä sattunut omalle kohdalle tuollaisia poikia, ikäeroa oli ja on edelleen 1 v 7 kk. Jossain vaiheessa tappelivat keskenään mutta kotona laitettiin sopimaan.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin aika samanlaista 2,5-vuotiaan kanssa ja olen poikki. Ja ikävänä puolena vielä se että mies ei osallistu juuri lainkaan. Laittaa aina työt edelle yrittäjänä ja ihmettelee mitä valitan, mitä vaikeaa yhden lapsen hoitamisessa nyt voi olla. Kaikkein pahinta minusta on etten saa hetken rauhaa! Lapsi kulkee perässä kuin olisi minussa kuminauhalla kiinni, suuttuu itkee ja huutaa välittömästi jos vaikka olen erehtynyt laittamaan vessan oven kiinni sinne mennessäni. Siitä seuraa jopa puolen tunnin raivokohtaus. Päiväunia nukkuu noin 20 minuuttia ja sen jälkeen täytyy melkein tunti "lepytellä" kun on aivan hysteerisen loukkaantunut kun olin jättänyt hänet omaan sänkyynsä yksin nukkumaan. Yritin pitkään että tekisimme vapaapäivinä kaikenlaista hauskaa ulkoilua ja muuta että lapsi väsyisi ja olisi sisällä rauhallisempi. Mutta välillä totean, että on helpompi pysyä kotona. Lapsi saa aina raivokohtauksen kun pitää jostain lähteä pois, vaikka
Auts. Sinä kuitenkin yrität laittaa oven kiinniminä en edes yritä, kun tiedän sen hysterian ja yritän välttää ettei ihan joka hetki huutaisi.
Siellä itse pöntöllä istuessani blokkaan pikkuautoja, joita lapsi koittaa tunkea jalkojen välistä pönttöön jne.
Sama kokemus tuosta hauskasta tekemisestä, usein vaan pakko jäädä omalle aidatulle pihalle, että ei tarvitse kuunnella taas raivareita!
Mutta omallakin pihalla tekee mitä sattuu, heittelee leluja ja palloja aidan yli, repii kukkia ja pensaita, syö kaikkea paskaa maasta ja itkee kun ei yletä/pääse alas/saa jotain. Leluilla ei leiki eikä hiekkalaatikolla, vaan kaikella mikä on mahdollisimman terävä ja lapsille sopimaton kelpaa!
Ulkoillaan tosiaan joka päivä 2x mutta se ei ole mitään iloista liukumäkeilyä ja pallon potkimista, se on karkailua, hiekan heittelyä, kiikussa karjumista ja säntäilyä autojen perään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin karkailee. Mä hain apua perhepalveluista mutta sieltä kerrottiin että apua saa vaan lastensuojelun asi
Mitä tuo karkailu siis tarkoittaa esim. perhejumpassa? Ei jaksa kuunnella ohjeita ja lähtee seikkailemaan omille teilleen? Meillä lapsi kävi viime talven jumpassa ja ensimmäiset kuukaudet olivat juuri tuollaisia. Pikkuhiljaa oppi kuuntelemaan ohjeet ja homma alkoi sujua. Jospa se uhmaikä vaan nyt on toden teolla alkamassa :/
Vierailija kirjoitti:
Entä jos lapsi olisi joinain viikkoina vähän enemmän päiväkodissa? Saisit levätä ja jaksaisit ehkä tuota uhmaa sitten paremmin.
No siis tätä ehdotin kerran, kun mies oli putkeen töissä 4 viikkoa, mut päiväkoti ei suostunut lisäämään hoitopäiviä hetkellisesti, kun on sovittu vain 3x viikko. Palvelutarpeen suunnitelma tehdään 3kk kerrallaan ja siinä kuulemma pysytään.
ap
Ulkoiletko lapsen kanssa, väsytä häntä reippailemalla. Luetko lapsellesi, ota syliin ja rauhoita tilanne. Miksi televisio pannassa? Luovi tilanteissa, huudatko lapselle. Lapsi kyllä aistii äidin pahantuulisuuden, lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin luulemmekaan. Jätä kotityöt vähemmälle ja anna aikaa lapsellesi. Keskustele neuvolassa ja ota vastaan neuvoja.
Minusta tästä iästä 2-4v ei varoiteta tarpeeksi..ilman tukiverkkoja se on helvettiä, jos lapsi on temperamenttinen