Voiko se olla merkki jostain psyykkisestä sairaudesta kun vanhus ei puhu?
Isäni on ollut aina suhteellisen puhelias, varsinkin kun läsnä on ollut useampia ihmisiä. Nyt olen viimeisen 4v aikana huomannut, että eihän hän puhu enää juuri ollenkaan. Tilanne on muuttunu niin hiljalleen, että olen tavallaan omaksunut uuden persoonallisuuden hänellä. Viimeksi näin viikkko sitten ja jälkikäteen mietityttyäni ei sanonut koko 3 tunnin aikana sanaakaan. Meitä oli siis useampi koolla.
Kommentit (31)
Dementia. Sama oire oli omalla isälläni.
Eikö naiset tosiaan ymmärrä mitään muuta kun juttelun ja juoruilun kun sitä naiset vaatii kaikkialla koko ajan? Aika vaikeaa tulisi elämästä jos miehetkin muuttuisi naisen kaltaiseksi että vain juttelee ja juoruaa eikä sen jälkeen olisi enää ketään tekemässä niitä asioita mistä naiset juttelee ja juoruaa
Häneltä loppui vaan jutut kesken, kun on ollut puhelias. Enää ei ole mitään sanottavaa, joten on hiljaa.
Ei psyykkinen sairaus, mutta veisin isäsi pikapikaa muistitestiin. Voi olla muitakin syitä, esim. aivoverenkiertohäiriö tai afasia.
Sanooko isä itse syyn miksi on niin hiljaa. Ellei ole joku aivo- tai sydänjuttu. Joskus jotkut eivät vain osaa sanoa mitään erikoista muiden juttuihin.
Vieraantunut muista ja muiden jutuista. Ei kiinnosta enää.
Millainen toimintakyky muuten, onko omatoiminen?
Jotain dementiaa olen miettinyt itsekkin. Näyttää tosiaan siltä, kuin ei siis saisi sanoja suustaan ja on vaan lähinnä vihaisen näköinen. Aloin puhua hänelle viikko sitten asiasta, josta olisi innostunut ennen välittömästi. Nyt tuijotti vaan ilme tyhjän ja vakavan näköisenä. Olen kuullut pelottavia esimerkkejä, jossa ihminen ei ole yhtäkkiää osannut enää kotiinsa, vaikka sitä ennen läheiset eivät ole huomioineet mitään. Kukaan ei siis ainakaan halua myöntää, että jotain vaivaa olisi.
Ap.
Kuulossakin voi olla vikaa. Kun ei saa muiden puheesta selvää, niin ei itsekään osallistu.
Vierailija kirjoitti:
Sanooko isä itse syyn miksi on niin hiljaa. Ellei ole joku aivo- tai sydänjuttu. Joskus jotkut eivät vain osaa sanoa mitään erikoista muiden juttuihin.
En halua alkaa kyselemän miksi ei juttele mitään tai ota osaakeskusteluihin. Mutta on siis ollut vielä joitain vuosia sitten hyvinkin sanavalmis/piikikäs ja puhunut muiden päälle. En usko, että ei osaisi sanoa mitään oman puolison ja lastensa juttuihin.
Vierailija kirjoitti:
Millainen toimintakyky muuten, onko omatoiminen?
En tiedä tarkalleen, koska asuu äitini kanssa. Sen tiedän, että n.10 vuoteen ei ole osannut tehdä enää kauppaostoksia. Ei siis löydä kaupasta tavaroita ja hermostuu. Autolla ajaa kuitenkin.
Ap.
Onko hän hoitokodissa tai jossain "yksikössä". Häntä on ehkä kohdeltu huonosti tai oltu asiattomia, se on hoitokodeissa hyvinkin yleistä, silloin vanhus voi vetäytyä kuoreensa eikä ihme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen toimintakyky muuten, onko omatoiminen?
En tiedä tarkalleen, koska asuu äitini kanssa. Sen tiedän, että n.10 vuoteen ei ole osannut tehdä enää kauppaostoksia. Ei siis löydä kaupasta tavaroita ja hermostuu. Autolla ajaa kuitenkin.
Ap.
Herää epäily, että löytäisikö enää sitä kauppaakaan. Joltain aivoperäiseltä ongelmalta kuulostaa, esim joku muistisairaus
Ne läheisimmät ei yleensä tajua muutosta, kun asuvat saman katon alla. Tai näkevät usein. Minäkin olin ensimmäinen, joka huomasi isäni muutokset. Näin häntä harvakseltaan. Meillä ei tuo puhe loppunut, mutta kaikkea muuta muistiin liittyvää. Muistisairaus oli.
Hei!
Varaa isällesi aika sairaanhoitajalle. Pyydä, että tutkitaan kuulo, näkö, perusverikokeet ja muistitesti. Näiden jälkeen olette viisaampia, mistä on kysymys. Sairaanhoitajalle saa ajan helpommin kuin lääkärille, ja hän pystyy nuo yllämainitut testit tekemään.
Ihan vai tiedoksi
Dementialla tarkoitetaan useamman kuin yhden kognitiivisen toiminnon heikentymistä aikaisempaan suoritustasoon nähden siinä määrin, että se heikentää itsenäistä selviytymistä jokapäiväisissä toimissa, työssä tai sosiaalisissa suhteissa. Dementia on oireyhtymä, ei erillinen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen toimintakyky muuten, onko omatoiminen?
En tiedä tarkalleen, koska asuu äitini kanssa. Sen tiedän, että n.10 vuoteen ei ole osannut tehdä enää kauppaostoksia. Ei siis löydä kaupasta tavaroita ja hermostuu. Autolla ajaa kuitenkin.
Ap.
Minkä ikäinen isäsi on? Missä asuvat tai ovatko viime aikoina muuttaneet kotoaan toiseen paikkaan esim. ok-talosta kerrostaloon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen toimintakyky muuten, onko omatoiminen?
En tiedä tarkalleen, koska asuu äitini kanssa. Sen tiedän, että n.10 vuoteen ei ole osannut tehdä enää kauppaostoksia. Ei siis löydä kaupasta tavaroita ja hermostuu. Autolla ajaa kuitenkin.
Ap.
Herää epäily, että löytäisikö enää sitä kauppaakaan. Joltain aivoperäiseltä ongelmalta kuulostaa, esim joku muistisairaus
Miksi aina heti muistisairaus? Jospa tämä ei KUULE enää hyvin, onko ollut kuulokokeessa? Moni nuorempikaan ei kehtaa sanoa, ettei kuule hyvin. Kuulolaitteet ovat nykyään oikein hyviä.
Dementia pahenee pikkuhiljaa, sanat unohtuvat. Seuraa vaihe, jossa kommunikaatio on vain kyllä/ei -vastauksia ja siitä muutama kuukausi niin unohtaa syömisen ja sen jälkeen on loppu lähellä.