Alkoholistin läheisen oivallus

Minulla on aikuinen sisar joka juo. Paljon. Asia selkisi muulle perheelle vasta 5 vuotta sitten, mutta todennäköisesti hän on ollut alkon suurkuluttaja jo vuosikymmenen, sellaista päivittäistä tissuttelua työn ohessa, kunnes korona-aikana homma karkasi käsistä. Nyt hänellä on maksakirroosi ja juopon epilepsia, kohtauksia tulee aika ajoin.

Olen kokenut hirveää syyllisyyttä siitä miksi en huomannut aikaisemmin ja ollut tukena siskolle, ja koko perhe on yrittänyt auttaa, eri tavoin, mikään ei vaan auta. Viina menee aina edelle, läheisille valehdellaan ja jopa varastetaan näiltä rahaa että pääsee juomaan.

Ja nyt tajusin että me emme voi häntä auttaa mitenkään: niin kauan kuin hän ei pysty eikä haluakaan ottaa vastuuta itsestään ja omista tunteistaan, ei hän ikinä myöskään raitistu. Mitä ikinä elämässä tapahtuu tai jos tulee paha mieli jostain, hänen ei tarvitse miettiä miten suhtautuisi tai pyytää apua, vika on aina muissa, ja pahaan oloon auttaa vain sen turrutus.

Minusta syy siihen että Suomessa on näin paljon päihderiippuvaisia on se, että iso osa perheistä on tunnekylmiä. Lapset kasvatetaan niin että heille ei pääse muodostumaan tervettä tunneyhteyttä itseensä eivätkä he osaa käsitellä epämiellyttäviä tunteita aikuistuttuaankaan. Toivottavasti nykyään vähemmän kuin omassa lapsuudessani 80-luvulla. Itse olen tehnyt valtavan työn päästäkseni jotenkin sujuiksi itseni kanssa, mutta kyllähän siinäkin yksi riippuvuus on roikkunut mukana, itselläni työnarkomania ja lopulta työuupumus.