Myrkylliset, jopa narsistisissa suhteissa olleet! Millainen alku tarinallanne oli? Millainen se myrkyllinen ihminen oli?
Haluaisin kuulla erityisesti suhteen alusta.
Miten se eteni, miten sinua kohdeltiin ja miten hän kohteli esimerkiksi muita? Itse voisin listata ranskalaisiin viivoin ja haluaisin kysyä, että kuulostaako tämä tutulta teistä, jotka olette myös kokeneet myrkyllisen suhteen?
- Tapaaminen, henkilö oli itsevarma mutta ei vielä röyhkeä. Nauratti minua ja kehui todella paljon, erityisesti ulkonäköä.
- Lupaili jo ensimmäisillä tapaamiskerroilla "kuuta taivaalta". Esimerkiksi miten hän näkisi meidät uudessa hienossa talossa, upeita matkakohteita ja kaikkea yhteistä tekemistä (kaikki selitettiin isosti voimakkaalla verbaalisella tasolla ja mielenmaiseman piirtelyllä, johon tuntui uskovan itsekin).
- Nämä toteutui mutta itse toteutus oli kaikkea muuta kuin sitä ihanaa ja autuasta.
- Nopea sitoutuminen, jo hyvin varhaisessa vaiheessa sanat "rakastan sinua", "upea nainen", "sielunkumppanin", "elämäni valo" ja eläytyvä muka hämmennys siitä, miten on kohdannut minut.
- Exät olivat hulluja. Valheellista tarinointia heistäkin. Osa oli totuutta mutta oikean totuuden kuulin myöhemmin. Tarinat henkilöltä olivat hänen etunsa mukaisia ja mustavalkoisia. Ei minkäänlaista vikaa löytynyt itsestä tarinoinnissa.
- Hän adjektiivit itseään kohtaan olivat, että hän on "hyvä mies parisuhteessa", "reilu, oikeudenmukainen" "ei koskaan(!) tekisi asiaa x (vale)" ym.
- Läheisistään puhui joskus hyvään sävyyn, toisena päivänä erittäin huonoon sävyyn. Hänen oma perheenjäsen kerran jopa tärisi hänen lähellään (muistan ensimmäisiltä kuukausilta). Oli todella kärkäs suustaan ja alistava heitä kohtaan jos oli "pinna kireällä".
- Kun haistoi, että halusin lopettaa suhteen, muuttui taas kiltiksi ja myötäileväksi. Äänensävy muuttui ja osti esimerkiksi lahjoja tai kokkasi. Tai jos yritin oikeasti lähteä niin syyllisti, antoi aihetta epäröimiseen, kertoi muuttuvansa tai mitä vain, että jäisin. Menin liian monta kertaa lankaan eri menetelmillä.
Ja lukuisia muita esimerkkejä.
Nyt on ihan selvää, ettei olisi pitänyt todellakaan ryhtyä koskaan siihen mutta kun tilanne oli päällä niin tuo omien ajatuksien sumentuminen onnistui hyvin. Valehtelin itselleni kai koska hänen tapansa vedota minuun oli monella tapaa imartelevaa mutta myös sokeuduin hämmentävällä tavalla.
Millaisia teidän alkunne olivat näin jälkikäteen katsottuna?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen tyypin ns rakkaus on sitä. Tai tätä.
Mutta. Ei. Aitoa.
Niin. Olet aivan oikeassa mutta sen me jo tiedämmekin. -ap
Minä usein ajattelin, että onpa toisella itsetuntemus kovin heikko, kun puhui itsestään niin imartelevasti, mutta oikeasti käytös oli niin kökköä.
Mutta kyllä hän todellisuudessa taisi ihan hyvin tietää mitä teki ja lähetti tarkoituksella noita ristiriitaisia viestejä.
Mikäs tämän tarinan lopputulos oli?
Narsistit nostattavat itseään toisia ylemmäksi huonolla itsetunnollaan. Yleensäkään eivät ajattele kuin itseään. Yhden kohdalla meni aivan liian pitkään tajuta hänen touhunsa.
Sitä on oppinut varovaisesti. Uuden tuttavuuden kanssa olen tehnyt pienimuotoisia testejä miten reagoi, etten ajaudu uudestaan samanlaiseen suhteeseen.
Heidän s*ksinsä on loppu viimein ma*turbaatiota itsensä kanssa. Näyttelevät.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tämän tarinan lopputulos oli?
Lyhyesti sellainen, että toivon usein, että jospa sitä päivää ei olisi koskaan tapahtunut kun hänet tapasin. Jospa minun ei olisi tarvinnut käydä tätä läpi. -ap
KUKAAN ei jaksa lukea sun paskoja miesvihaoksennuksia, ap.
Erittäin samankaltaisesti kuin ap sinulla.
Sitten alkoi ailahtelevaisuus, joka sai minut hämilleni ja sitten kuitenkin kaikki oli taas niin hyvin ja ihanaa. Suhteessa ei tuolloin ollut mitään pelotavaa mutta tuntui jokin selittämätön jännite. Olisi todellakin pitänyt osata ja uskaltaa lähteä tuossa hetkessä. Jälkiviisaus on niin helppoa.
Sittemmin erosin kyllä mutta pelko on läsnä, vuosien jälkeenkin.
Kliseinen tarina, suosittelen että jatkat vielä monta vuotta siellä kansanopiston kirjoittajakurssilla.
Vierailija kirjoitti:
KUKAAN ei jaksa lukea sun paskoja miesvihaoksennuksia, ap.
Mistä moinen viha sinulla?
Narsisti sanoo ilkeitä asioita kahden kesken ja jälkikäteen muille, että ei ole sanonut, ei ole tehnyt tai että ymmärrät asiat väärin.
Valehtelee, huomaat, kun tarkistat asioita muilta.
Tajusin että mies ei ole oikeasti itsenäistynyt normaalilla tavalla. Haki alitajuisesti äitihahmoa.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti sanoo ilkeitä asioita kahden kesken ja jälkikäteen muille, että ei ole sanonut, ei ole tehnyt tai että ymmärrät asiat väärin.
Valehtelee, huomaat, kun tarkistat asioita muilta.
Narsisti ei kirjoita viesteihin mitään ilkeää, koska voisit näyttää niitä muille ja hän jäisi kiinni.
Kyllä huomaa että on viikonloppu ja ulkona ikävä sää.
#paskattrollit
Narsisti kehuu itseään ja vähättelee muita.
Vierailija kirjoitti:
Mies osti lahjoja esim. koruja.
Mies ei tehnyt muuta kuin lokkeili.
Mies puhui nopeasti yhteisestä tulevaisuudesta. Maalaili sitä edessäni niin taitavasti, että tajusin vasta paljon myöhemmin ettei minun ajatuksiani siinä kuvassa otettu huomioon ollenkaan. Jotenkin hän sai minut siihen tarinaan mukaan että elin sitä lopulta samalla tavalla. Kuulostaa todella tyhmältä ja sitä olinkin. Hyväuskoinen ja sinisilmäinen.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti sanoo ilkeitä asioita kahden kesken ja jälkikäteen muille, että ei ole sanonut, ei ole tehnyt tai että ymmärrät asiat väärin.
Valehtelee, huomaat, kun tarkistat asioita muilta.
Erittäin tuttua.
Tähän vielä voi jopa räkäisesti nauraa ja tehdä toisesta kuvan, että on mielenvikainen, liian herkkä tai muuten viallinen.
Nöyryytys oli pahin toisten seurassa kun suhde jatkui ja hienosti maalaili muille vitsikkäitä tarinoita meidän konflikteista, jotka olivat kaikki minun vikaani tai muuten minusta johtuvaa. Se oli aika röyhkeää ja hämmentävää. -ap
Tuollaisen tyypin ns rakkaus on sitä. Tai tätä.
Mutta. Ei. Aitoa.