Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää milloin pitää erota
07.04.2024 |
Taustaa: olemme hitusen yli 40 v, kaksi alakouluikäistä lasta, lapset tavallisia reippaita koululaisia. Molemmilla vanhemmilla korkeakoulututkinto ja ihan hyvä asema työelämässä. Yhdessä oltu 16 v, eli ei ihan teinistä mutta n 25 veenä tavattu.
Alkuun mies oli kuin raikas tuulahdus. Aiemmat kumppanini (toki kaikki oli nuoria), tuntuvat jotenkin haastavilta persoonilta, tälle miehelle tuntui kaikki asiat olevan helppoja kivoja eikä konflikteja ollut. Jälkeenpäin olen tajunnut täysin sen, että mies aktiivisesti välttelee kaikkea vähäkään epämukavaa, konfliktia, tilanteita joissa joutuu antamaan itsestään jotain. Kun on tarjolla helppoa kivaa seuraa, hän on viivana paikalla. Ne hetket, kun tarvii tukea tai elämässä isoja asioita käsillä, ei häntä näy eikä kuulu, vetäytyy omiin hommiin. Tuntuu, että kelpaan hänelle vaan positiivisena kepeänä ihmisenä. Näin ollut aina ja näin kohtelee myös muita, ehkä jopa lapsiaan. Mielestäni mies ei ole kasvanut vanhemmuuteen läheskään tarpeeksi. Koen olevani hänen ns apuminä, eli se joka jakelee tehtäviä (tyyliin tänään pitää käydä kaupassa, oisko ruokana vaikka x y z, ostatko ne, tai kaikki lasten asiat). Hän toimii kyllä lihaksena kun patistetaan mutta oma-aloitteisuus ja vastuunotto on aivan nolla. Näin on ollut aina. Jos jätän asioita hoitamatta, ne todella jää tekemättä. Oon näiden vuosien aikana ymmärtänyt, antanut tilaa, perustellut miksi pitää ottaa vastuu , raivonnut ja mitä keksinkin, lopputulos on sama: tsemppaa pari pv, kunnes vaipuu johonkin koomaan, josta häntä pitää patistella elämään elämää, jonka hän on itse valinnut ja halunnut. Huom, lapset haluttiin yhdessä, en todellakaan ollut painostava osapuoli.
Vuosien edetessä mies on alkanut suhtautua mun tekemään työhön perheen eteen itsestäänselvyytenä ja tuntuu ettei mulle ole muutakun tämä jatkuva puuhapeten rooli, johon olen aivan v*tun kyllästynyt. Mies pitää itsestäänselvyytenä, mutta osaa olla myös ilkeä. Esim, oli sovittu laskettelureissu, aamulla lähtö. Hän herää parikymmentä min ennen lähtöä, mähän toki olen jo herännyt pari h aiemmin että kamat on katsottu, lapset syöneet jne. Hän ensimmäisenä huomaa talvivaatteen x lapselle katsottuna ja alkaa ivalliseen sävyyn kysyä miksi muka nyt laittaa x takin kun viimeksi oli y. Hän siis täysin skippasi sen että mä olin herännyt tunteja sitten, tehnyt kaiken valmiiksi ja hän tarttuu ilkeään sävyyn johonkin lillukanvarteen josta puhuu mulle törkeästi. (Miestä ei todellakaan kiinnosta talvitakkien ominaisuudet tai mitkä sopisivat parhaiten), kunhan oli ilkeä. Näitä tapauksia on jatkuvasti, välillä enemmän. Kun kerron että en voi jatkaa tätä elämää näin, kohtelulle on tultava stoppi, lähes itkee ja vannoo kaiken muuttuvan. 16 v kokemuksellani mikään ei muutu , ainakaan pysyvästi. En ymmärrä, miksi hän haluaa olla tässä suhteessa, puuhapeteilyni vuoksi? Varmasti lasten asiat hoituu parhaiten näin. Mainittakoot että mies on älykäs, hoksaavainen vaativassa työssä, ei ole kyse sellaisesta. Päihteitä ei käytä. Apua. Kauanko tälläistä pitää jaksaa ja mitä voi tehdä jos toisen asenne on mitä väliä, ihan sama, älä stressaa tasoa. Rahankäytöstä myös haasteita. Mies hyvätuloinen mutta yllätys yllätys mikään perheeseen liittyvä ei saisi maksaa mitään ja hyvin hyvin pitkin hampain pienet reissut tms onnistuu. Kaveriporukalla parin yön reissuihin budjetti on arvatenkin jotain ihan muuta. Anteeksi avautuminen.
Kommentit (90)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea ylipitkää vuodatusta, mutta erota pitää silloin, kun tuntuu siltä, että on aika erota.
Kiitos vastauksesta. On päiviä jolloin asiat menee ihan ok, en tiedä onko mies silloin vähän aktiivisempi vai enkö jaksa miettiä hänen osallistumistaan. Tai sitten vanhemmiten en enää hyväksy sellaista käytöstä, miten ennen annoin itseäni kohdella. Miehen mielestä mulla on neljänkympin kriisi (eli hänen perusvähättelyä) ja olen kontrollifriikki (pohjimmiltaan en ole, mutta ehkä hänen välinpitämättömässä elämässä kontrollifriikkeyden kriteerit täyttyvät. Toisaalta jonkun on asiat hoidettava ja organisoitava). Hänen vanhempansa ovat aivan samanlaista hurlumhei-asennetta, asiat puoliksi hoitamatta ihan aina.
Lapsien tilanne huolettaa, erotessa tulisi varmasti vuoroasuminen jollain sopimuksella. Pian molemmat lapset jo sen 12, eli voivat itse päättää. Kauhistuttaa reppureissaavat lapset, mahdolliset uusperhekuviot (itse en siihen lähde mutta voin vain puhua omasta puolestani). Mies on mua parempituloinen, ei varmasti halua mulle elareita maksella. Olen miettinyt, onko se toinen syy olla tässä.
Miehen älykkyydessä ei ole vikaa, päinvastoin.hän on yksi älykkäimpiä ihmisiä ketä tunnen. :) perhe-elämän vastuunotto, aktiivisuus, oma-aloitteisuus ja vuorovaikutus on ne, mikä hiertää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata turhan takia erota. Lapsetkin jo noin isoja, odottakaa että ne muuttaa pois.
Minulla samantapainen tilanne. Odotan, että lapset kasvavat. Helpompaa niin kuin järjestää kahta kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata turhan takia erota. Lapsetkin jo noin isoja, odottakaa että ne muuttaa pois.
Turhan takia? Etkö lukenut tekstiä vai etkö ymmärtänyt sitä?
Karmiva aloitus. Kuin omasta elämästäni. Liian kauan odotin, vaikka ehkä siitä oli lapsille hyötyä. Mies ei kehittynyt. Ota käsijarru pois päältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yolo vaan ja takaisin kullikaruselliin, lapset tarkkailuluokalle.
Kyllä tarinan perusteella eron merkit ovat selvät. Hoida asuntoasiat ensin vireille ja kun se varmistuu, niin ero vireille, muutto pois lasten kanssa ja sitten hoitamaan lapsiin ja omaisuuden jakoon liittyvät asiat. Kuten itsekin totesit, mikään ei tule muuten muuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta huomaatko, että mies ei ole muuttunut. Hän on niin tottunut tilanteeseen, että sinä hoidat kaiken. Se on sitä vapaamatkustajan elämää, johon olet miehesi vähitellen totuttanut. Sinä olet muuttunut ja kyllästynyt tilanteeseen ja mies ei välttämättä ymmärrä mistä tuulee ellet sanoita asiaa selvästi. Ja toistoa toistoa toistoa.. Niin se koirakin oppii. Jos ei opi pistä koira kenneliin/Tinderiin etsimään seuraavaa omistajaa. Mieti mikä tekee sinut onnelliseksi. Laatikaa myös säännöt. Vaikka viikkokalenteri jääkaapin oveen ja siihen jokaisen tehtävät ihan roskien viennistä alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. On päiviä jolloin asiat menee ihan ok, en tiedä onko mies silloin vähän aktiivisempi vai enkö jaksa miettiä hänen osallistumistaan. Tai sitten vanhemmiten en enää hyväksy sellaista käytöstä, miten ennen annoin itseäni kohdella. Miehen mielestä mulla on neljänkympin kriisi (eli hänen perusvähättelyä) ja olen kontrollifriikki (pohjimmiltaan en ole, mutta ehkä hänen välinpitämättömässä elämässä kontrollifriikkeyden kriteerit täyttyvät. Toisaalta jonkun on asiat hoidettava ja organisoitava). Hänen vanhempansa ovat aivan samanlaista hurlumhei-asennetta, asiat puoliksi hoitamatta ihan aina.
Lapsien tilanne huolettaa, erotessa tulisi varmasti vuoroasuminen jollain sopimuksella. Pian molemmat lapset jo sen 12, eli voivat itse päättää. Kauhistuttaa reppureissaavat lapset, mahdolliset uusperhekuviot (itse en siihen lähde mutta voin vain puhua omasta puolestani). Mies on mua parempituloinen
Ei se reppureissaaminen kamalaa ole kuin aluksi. Elarit tulet saamaan lastenvalvojan avustuksella, miehesi haluttomuus maksaa ei ole ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rikkoa nyt perhe sen vuoksi, että on itse osasyyllisenä hemmotellut miehen pilalle, mutta nyt on sitten aika marttyyriviitalle? Uhriutuminen alkakoon.
Seksiä on, ajoittain. Se miehelle kelpaa (helppoa ja kivaa, sopii hänelle), ei ole kuitenkaan painostava asiassa. Varmaan ymmärtää että joutuisi kohtamaan tän meidän elämäntilanteen.
En halua uhriutua vaan tuntea tasaväkisyyttä siten että perheen asiat on kahden töissäkäyvän taloudessa järkevästi hoidettu. Musta tuntuu ettei mies tajua mitä on vuonna 2024 kahden harrastavan esiteinin vanhemmuus. Maanantaina pitää muistaa sukset, tiistaina viedä pari maitopurkkia kouluun askartelua varten, ke kirjastoon ja enkun koe, to treenit ja kaverisynttärit (lahja!) Jne, pe turnaus, la vieraita siis peruselämää joka vaatii organisointia, kommunikointia ja ennakointia. Mä puuhapeteilen nämä kaikki, tai jaan miehelle työt, ei hän ota näistä koppia vaikka on miten yritetty. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä?
Oletko ääliö?
Siitä tietää, että kirjoittaa tänne aloituksen kysyäkseen tätä. Tekstissäsi oli jo todella monta esimerkkiä siitä ettei miehesi ole hyvä kumppani.
Kysyit "kauanko tällasta pitää jaksaa". Miksi pitäisi vain jaksaa ja jaksaa? Suhde vaikuttaa huonolta eivätkä nuo kuvailemasi asiat todellakaan tule muuttumaan paremmaksi.
Kyllä, sinulla on lupa erota, ap.
Hyvin kuvasit elämääsi, jollainen on valitettavasti niin tuttua minullekin. Ollut jo 36 vuotta. Mies pääsee tällaisissa liitoissa niin helpolla elämässään, että ainakaan hän ei ole aloitteellinen eron suhteen.
Kuvittelin, että miehen vastuunotto muuttuisi tasapuoliseksi sitten kun lapset kasvaneet, kun eivät enää ole niin "äidin helmoissa", mutta mitään muutosta ei tapahtunut. Tietenkään. Lasten muutettua pois kotoa, lopetin ruokapalvelun. Välillä teen molemmille ruokaa, pääsääntöisesti vain itselleni. Olen sanonut miehelle, että osta eineksiä. Mutta kun muu palvelu vielä pelaa, niin mieshän on tyytyväinen.
Siis miksi palvelu pelaa, eli miksi jatkan palvelemista, miksi en eroa? No ihan vaan siksi, että sitä ennen on nostettava kissa pöydälle ja selvät ehdot, millä olen valmis suhdetta jatkamaan.
Nämä eivät ole helppoja ratkaisuja, kun kuitenkin niitä hyviäkin puolia on ja kun on lapsia. Ja meillä jo lapsenlapsia. Mutta oikeasti itseäni ärsyttää oma vuosia jatkunut puuhapeteläisyys, kaikesta huolehtiminen. Miksi olen suostunut tällaiseen! Varmasti tulee sinullakin niin mitta täyteen, että jossain kohtaa on muutosta tultava. Odotan mielenkiinnolla kertomuksia, onko tosiaan niitä muita keinoja ratkaista ongelma kuin ero.
Silloin kun ei ole hyvä olla. Se oma olo vaikuttaa myös läheisiin vaikka kuvittelee pystyvänsä hammasta purren suorittamaan elämää.