Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää milloin pitää erota
07.04.2024 |
Taustaa: olemme hitusen yli 40 v, kaksi alakouluikäistä lasta, lapset tavallisia reippaita koululaisia. Molemmilla vanhemmilla korkeakoulututkinto ja ihan hyvä asema työelämässä. Yhdessä oltu 16 v, eli ei ihan teinistä mutta n 25 veenä tavattu.
Alkuun mies oli kuin raikas tuulahdus. Aiemmat kumppanini (toki kaikki oli nuoria), tuntuvat jotenkin haastavilta persoonilta, tälle miehelle tuntui kaikki asiat olevan helppoja kivoja eikä konflikteja ollut. Jälkeenpäin olen tajunnut täysin sen, että mies aktiivisesti välttelee kaikkea vähäkään epämukavaa, konfliktia, tilanteita joissa joutuu antamaan itsestään jotain. Kun on tarjolla helppoa kivaa seuraa, hän on viivana paikalla. Ne hetket, kun tarvii tukea tai elämässä isoja asioita käsillä, ei häntä näy eikä kuulu, vetäytyy omiin hommiin. Tuntuu, että kelpaan hänelle vaan positiivisena kepeänä ihmisenä. Näin ollut aina ja näin kohtelee myös muita, ehkä jopa lapsiaan. Mielestäni mies ei ole kasvanut vanhemmuuteen läheskään tarpeeksi. Koen olevani hänen ns apuminä, eli se joka jakelee tehtäviä (tyyliin tänään pitää käydä kaupassa, oisko ruokana vaikka x y z, ostatko ne, tai kaikki lasten asiat). Hän toimii kyllä lihaksena kun patistetaan mutta oma-aloitteisuus ja vastuunotto on aivan nolla. Näin on ollut aina. Jos jätän asioita hoitamatta, ne todella jää tekemättä. Oon näiden vuosien aikana ymmärtänyt, antanut tilaa, perustellut miksi pitää ottaa vastuu , raivonnut ja mitä keksinkin, lopputulos on sama: tsemppaa pari pv, kunnes vaipuu johonkin koomaan, josta häntä pitää patistella elämään elämää, jonka hän on itse valinnut ja halunnut. Huom, lapset haluttiin yhdessä, en todellakaan ollut painostava osapuoli.
Vuosien edetessä mies on alkanut suhtautua mun tekemään työhön perheen eteen itsestäänselvyytenä ja tuntuu ettei mulle ole muutakun tämä jatkuva puuhapeten rooli, johon olen aivan v*tun kyllästynyt. Mies pitää itsestäänselvyytenä, mutta osaa olla myös ilkeä. Esim, oli sovittu laskettelureissu, aamulla lähtö. Hän herää parikymmentä min ennen lähtöä, mähän toki olen jo herännyt pari h aiemmin että kamat on katsottu, lapset syöneet jne. Hän ensimmäisenä huomaa talvivaatteen x lapselle katsottuna ja alkaa ivalliseen sävyyn kysyä miksi muka nyt laittaa x takin kun viimeksi oli y. Hän siis täysin skippasi sen että mä olin herännyt tunteja sitten, tehnyt kaiken valmiiksi ja hän tarttuu ilkeään sävyyn johonkin lillukanvarteen josta puhuu mulle törkeästi. (Miestä ei todellakaan kiinnosta talvitakkien ominaisuudet tai mitkä sopisivat parhaiten), kunhan oli ilkeä. Näitä tapauksia on jatkuvasti, välillä enemmän. Kun kerron että en voi jatkaa tätä elämää näin, kohtelulle on tultava stoppi, lähes itkee ja vannoo kaiken muuttuvan. 16 v kokemuksellani mikään ei muutu , ainakaan pysyvästi. En ymmärrä, miksi hän haluaa olla tässä suhteessa, puuhapeteilyni vuoksi? Varmasti lasten asiat hoituu parhaiten näin. Mainittakoot että mies on älykäs, hoksaavainen vaativassa työssä, ei ole kyse sellaisesta. Päihteitä ei käytä. Apua. Kauanko tälläistä pitää jaksaa ja mitä voi tehdä jos toisen asenne on mitä väliä, ihan sama, älä stressaa tasoa. Rahankäytöstä myös haasteita. Mies hyvätuloinen mutta yllätys yllätys mikään perheeseen liittyvä ei saisi maksaa mitään ja hyvin hyvin pitkin hampain pienet reissut tms onnistuu. Kaveriporukalla parin yön reissuihin budjetti on arvatenkin jotain ihan muuta. Anteeksi avautuminen.
Kommentit (90)
Ei ole väkivaltaa, on seksiä, mies on vaan tyhmä juntti, en eroaisi.
Nyt lopetat sen ukon passaamisen, tehkööt itse ruokansa jne. Menkää terapiaan. Uutta miestä et löydä kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vielä. Miestä en passaa lainkaan, ihan niin hölmö en ole. Joskus pesen hänen pyykkejä kun samalla koneeseen menee, muuten en. Toki ruokaa teen lapsille niin saa hän siitä tietty (kuten itsekin), mutta ongelma on vastuunotto ja metatyö lasten asioista, joihin hänen työpanos on aidosti "bare minimum". Hän itse kokee asian toisin, en tiedä mistä niin epärealistinen käsitys itsestä voi muodostua vai onko ns. gaslightingia.
Lasten ollessa pieniä oli paljon ns käsillä tehtävää työtä, syöttämistä pukemista pesemistä. Nythän sellaista ei enää ole, on vaan loputon määrä metatyötä ja asioiden järjestelyä, sopimista ja ns hereillä oloa. Olen näistä puhunut jo yli 10 v, mutta nyt mitta on täyttymässä, varmasti oma ikääntyminen vaikuttaa kans. Mies on kaikki nämä vuodet iloisesti kehittänyt työuraansa, laittanut siihen resurssinsa koska on täällä kotioloissa päässyt kuin koira veräjästä mielestäni. Kyse ei - vilpittömästikään- ole siitä että vaatimustasoni olisi jotenkin korkea, riittää perusarkiruoka, siivouksessa perustaso jne, pointti on se että ne pitää ottaa itsenäisesti tehtäväksi ja tehdä, ei odotella että joku "assignaa" kaikki pikkuhommatkin itselle. Omaa aikaa minulla on, ei siitä ole kyse. Voin toki 99 % varmuudella kertoa että jos olen kaverin kanssa lenkillä tai jumpalla, niin kotona kukaan ei ole kuollut mutta eipä mitään muutakaan ole tapahtunut. Ehkä (vahva ehkä...) mies on laittanut tiskit.
Tuo on miehellä on ilmeisesti lapsuudenkodistaan saatu malli. Fiksuna miehenä tietty ymmärtää, että ei ole tasapuolista, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu voittaa. Itsekäs tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä seksiä?
Oletko ääliö?
Tuota kysyy mm. parisuhdeterapeutti. Aika olennainen juttu hiton idiootti!
Lapsuudenkodin malli ja työuraan panostaminen. Ei mitenkään harvinainen yhdistelmä miehelle, itsekin lukeudun näihin. Vaimoni ymmärtää, että jos olen 50-60h/vko töissä, minulla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kotitöihin. Keittiötä pyrin siistimään ja astianpesukonetta täyttämään, roskia viemään, toisinaan ruokaa laittamaan (tai valmista tuomaan)+ harrastuskuskaaamiset valtaosa.
En kannata eroamista, lapsenne ovat varhaisteinejä, lasten teini-iässä vanhempien kannattaa olla samalla puolella. Heille voi pikkuhiljaa sälyttää entistä enemmän vastuuuta omasta koulunkäynnistään, harrastuksistaan ja elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariterapiaan ensin, eikä eroa ennen kunnollista interventiota ammattilaisen kanssa.
Sinun ei tarvitse selvittää tätä ongelmaa yksin, vaan on koulutettuja ammattilaisia.
Lähesty miestä vaatimalla, että menette ammattilaisen luokse ja että sitoudutte prosessiin x aikaa, jota terapeutti suosittelee.
Sen prosessin tulos ratkaisee tulevaisuuden! Voit luottaa siihen.
Parisuhteiden ongelmat ovat taitoihin liittyviä, koska meille ei opeteta kuinka olla yhdessä, tai mallit ovat olleet huonoja.
Emme me ole pahoja, vaan osaamattomia.
Anna mahdollisuus itsellesi oppia ja miehellesi oppia.
Mies ON halukas terapiaan, kun sanot että muutat pois, jos ette mene terapiaan! Suhteisiin tulee ongelmia, mutta koska olette sopineet että ratkaisette ne yhdessä, niin kukaan ei voi yksipuolisesti jättäytyä avun hakemisesta, se olisi sopimusrikkomus.
Ole jämäkkä, eli terapia, ja sen tuoma lopputulos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vielä. Voisin toki tehdä hieman enemmän metatöitä ja kotitöitä, jos mies tästä kunnioittaisi ja osoittaisi arvostuksen sekä sanoin että kustantamalla vastavuoroisesti jotain juttuja perheelle suhteessa enemmän. Enkä tarkoita mitään ylitsevuotavaa lahjontaa vaan vaikka isompia kauppaostoksia, muutamien lasten harrastuslaskujen kuittaamista oma-aloitteisesti. Nythän näin ei ole... ja kun joku mies kommentoi tekevänsä uraa ja 50-60 viikkotuntia töitä, niin hyvä teille jos olette sopineet että on ok kaikille. Itselläni on myös yliopistotutkinto ja mahdollisuus olisi edetä uralla (ainakin teoriassa) ja ylitöihin jne, mutta eihän sitä mahdollisuutta mulla ole ollut, kun kotielämän pyöritys vie niin ison osan. Mieheni on sitä vastoin paahtanut uraa eteenpäin, toki on itse tehnyt töitä jne, eli kaikki ei ole vaan perhe-elämän vaatimusten laiminlyönnistä johtuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä. Voisin toki tehdä hieman enemmän metatöitä ja kotitöitä, jos mies tästä kunnioittaisi ja osoittaisi arvostuksen sekä sanoin että kustantamalla vastavuoroisesti jotain juttuja perheelle suhteessa enemmän. Enkä tarkoita mitään ylitsevuotavaa lahjontaa vaan vaikka isompia kauppaostoksia, muutamien lasten harrastuslaskujen kuittaamista oma-aloitteisesti. Nythän näin ei ole... ja kun joku mies kommentoi tekevänsä uraa ja 50-60 viikkotuntia töitä, niin hyvä teille jos olette sopineet että on ok kaikille. Itselläni on myös yliopistotutkinto ja mahdollisuus olisi edetä uralla (ainakin teoriassa) ja ylitöihin jne, mutta eihän sitä mahdollisuutta mulla ole ollut, kun kotielämän pyöritys vie niin ison osan. Mieheni on sitä vastoin paahtanut uraa eteenpäin, toki on itse tehnyt töitä jne, eli kaikki ei ole vaan perhe-elämän vaatimusten laiminlyönnistä johtuvaa.
Oletko sanonut nuo kuvaamasi asiat suoraan miehelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä. Voisin toki tehdä hieman enemmän metatöitä ja kotitöitä, jos mies tästä kunnioittaisi ja osoittaisi arvostuksen sekä sanoin että kustantamalla vastavuoroisesti jotain juttuja perheelle suhteessa enemmän. Enkä tarkoita mitään ylitsevuotavaa lahjontaa vaan vaikka isompia kauppaostoksia, muutamien lasten harrastuslaskujen kuittaamista oma-aloitteisesti. Nythän näin ei ole... ja kun joku mies kommentoi tekevänsä uraa ja 50-60 viikkotuntia töitä, niin hyvä teille jos olette sopineet että on ok kaikille. Itselläni on myös yliopistotutkinto ja mahdollisuus olisi edetä uralla (ainakin teoriassa) ja ylitöihin jne, mutta eihän sitä mahdollisuutta mulla ole ollut, kun kotielämän pyöritys vie niin ison osan. Mieheni on sitä vastoin paahtanut uraa eteenpäin, toki on itse tehnyt töitä jne, eli kaikki ei ole vaan perhe-elämän vaatimusten laiminlyönnistä johtuvaa.
Juuri siitä kunnioituksesta on kyse. Sama tilanne on miljoonilla miehen kanssa pariutuneilla naisilla ympäri maailman: mies ei oikeasti kunnioita puolisoaan ihmisenä, ja naiskumppanin selkään kasautuu suurin osa suhteen henkisestä ja ehkä fyysisestäkin taakasta (juuri nuo metatyöt ym. jotka tarkoituksella jätetään puolisolle). Eräs ihailemani kirjailija sanoi, että monelle miehelle nainen (ja koko parisuhde) on statussymboli, jolla haetaan muiden miesten kunnioitusta. Tämän takia kotielämä voi olla todella epätasa-arvoista ja kuormittavaa naiselle, sillä kotioloja eivät muut miehet pääse tarkastelemaan (eikä heitä edes kiinnostaisi). Ei mies oikeasti pohjimmiltaan välitä siitä, miltä omasta kumppanista tuntuu, sillä tällä ei ole painoarvoa muiden miesten silmissä.
Toiseksi miehiä ei useinkaan kiinnosta, kunnioittaako se oma kumppani häntä itseään, sillä eihän naisten osoittama kunnioitus ole mikään iso juttu: ainoastaan naisen "omistaminen" ja omaksi hyödyksi käyttäminen on merkityksellistä. Tätä sinunkin kannattaa miettiä: onko miehellesi mitään väliä, jos sinulla on näitä negatiivisia tunteita häntä kohtaan? Onko se hänelle täysin yhdentekevää että kunnioituksesi varmasti laskee hänen avuttoman ja itsekkään käytöksensä takia?
Kunnioituksen puutteeseen viittaa myös se, että hän ei tue sinua kun sinulla on hankalaa, vaan haluaa sinun olevan vain joku kiva piristys ja hyödyke omassa elämässään. Todella yleistä heterosuhteissa tuokin, kun nainen ei ole miehen silmissä ihan oikea kokonainen ihminen, vaan joku kumppani vaan josta voi hyötyä.
Sinun miehesi VOISI tehdä paljon enemmän kotona jne, mutta ei viitsi, koska sinun mukavuutesi ei ole hänelle kovin tärkeää, ainakaan jos hän saa sinulta silti jonkinlaista "palvelua" kuten nuo aloituksessa kuvailemasi asiat.
Saattaa olla että käytin aika kovia sanoja eikä ihan kaikki tilanteet ihan näin äärimmäisiä ole, mutta ymmärtänet teorian ja asenteet joista puhun.
Tottakai olen sanonut, kymmeniä ellen satoja kertoja. Olen selittänyt ja argumentoinut rauhallisesti, kuunnellut vastauksen (tyhjää), pyytänyt nätisti, raivonnut, antanut aikaa ja tilaa oivaltaa nämä asiat itse ja mikä on lopputulos? No se, että mies suurieleisesti kuittaa jonkun parinkympin laskun tai tuo suurieleisesti jäätelöpurkin ja ison uunilohen kaupasta (siis panostaa vähän ekstraa,sellaista jossa pääsee sanomaan että ostinpa nyt kalliin lohen ja sun lempijäätelöä ja ikäänkuin vaimentaa minut sillä), pitkässä juoksussahan mikään ei muutu, vaikka tuollaisia hetkellisiä "heräämisiä" on, ja taustalla olevat motivaation syyt ovat hyvinkin vaihtelevia.
Tässä ketjussa on ollut paljon järkeviä vastauksia ja antanut ajattelemisen aihetta. Teoria naisen olemisesta miehelle statussymboli on varmasti totta ja asenne naisen hyvinvointia kohtaan.
Mutta, kertokaas te, jotka olette eronneet 40 v ja vähän yli, millaista elämä oli? Tai millaiseksi elämän voi eron jälkeen odottaa muodostuvansa? Meillä on kymmenen vuoden sisään oletettavasti talo tyhjä lapsista, jotka ovat itsenäistyneet. Samalla minä olen täyttänyt jo 50 v tuolloin, vaikka olen nyt suht hyväkuntoinen ja freesi, tiedän että kaikenlaista voi tulla. Lisäksi omat vanhemmat ikääntyy, on terveyshuolia, jaksamista jne- jotenkin yksin vanheneminen pelottaa. Toisaalta kauhistuttaa ajatus tyhjästä talosta, mitä teen tuon miehen kanssa sitten. Toisaalta metatyöthän loppunee.. Monesti olen miettinyt että jos ajattelisin vain itseäni ja omaa onnellisuutta, tavoittaisin sen todennäköisemmin lasten vuoroasumisella ja jollakin kevyemmällä, pitkäkestoisella tapailusuhteella, johon ei lapsia sotkettaisi ja molemmilla omat asunnot, olisi aikuisten välistä laatuaikaa. Mutta sitten tulee tuo ikääntymisen huoli, huoli lasten sopeutumisesta, ja noh, kaikissa vaihtoehdoissa on huonot puolensakin. Pitkä sepustus- taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, mies ei ole muuttunut, sinä olet. Ja se että käyt asioita nyt läpi, on ihan ok.
Kannattaako erota, en osaa sanoa. Toinen vaihtoehto on että alat rakentamaan ja elämään omaa elämääsi avioliiton sisällä.
Nautitko äitiydestä ja lasten hoitamisesta, sitten elä sitä äitiyttä ja tee siitä elämäsi tärkeimpiä asioita. Siihen rinnalle muita asioita mistä nautit, ulkoilua, tanssia, mitä ikinä.
Lue kirjoja, huolehdi itsestäsi, panosta itsesi hemmotteluun. Rakenna omaa elämääsi. Arvosta itseäsi.
Pikkuhiljaa mies ehkä huomaa sen ja jos hyvin käy, pelästyy muutosta sinussa ja ymmärtää syyn siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta huomaatko, että mies ei ole muuttunut. Hän on niin tottunut tilanteeseen, että sinä hoidat kaiken. Se on sitä vapaamatkustajan elämää, johon olet miehesi vähitellen totuttanut. Sinä olet muuttunut ja kyllästynyt tilanteeseen ja mies ei välttämättä ymmärrä mistä tuulee ellet sanoita asiaa selvästi. Ja toistoa toistoa toistoa.. Niin se koirakin oppii. Jos ei opi pistä koira kenneliin/Tinderiin etsimään seuraavaa omistajaa. Mieti mikä tekee sinut onnelliseksi. Laatikaa myös säännöt. Vaikka viikkokalenteri jääkaapin oveen ja siihen jokaisen tehtävät ihan roskien viennistä alkaen.
Mikä ihmeen vapaamatkaaja, jos on vaativa työ, ja ilmeisesti hyvä palkka perheen elättämiseen?
Ap:n pitäisi kurjistaa elämänsä tappelemalla yhteishuotajuudesta, lapsiparat seilaisivat kahden kodin väliä? Uusiin äiti- ja isäpuoliin vaikea tottua.
Olet ap vaan tylsistynyt. Lähde ensi kesänä kuukaudeksi kesälomalle yksin. Jätä lapset miehelle. Ehkä arvostus nousee puolin ja toisin. Hyvä mieshän sulla on..
Jos olette hyvin toimeentulevia, ostakaa kotiin apua. Ei ole häpeä, jos siivooja käy. Ruuan voi tilata kotiovelle. Helpottaa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai olen sanonut, kymmeniä ellen satoja kertoja. Olen selittänyt ja argumentoinut rauhallisesti, kuunnellut vastauksen (tyhjää), pyytänyt nätisti, raivonnut, antanut aikaa ja tilaa oivaltaa nämä asiat itse ja mikä on lopputulos? No se, että mies suurieleisesti kuittaa jonkun parinkympin laskun tai tuo suurieleisesti jäätelöpurkin ja ison uunilohen kaupasta (siis panostaa vähän ekstraa,sellaista jossa pääsee sanomaan että ostinpa nyt kalliin lohen ja sun lempijäätelöä ja ikäänkuin vaimentaa minut sillä), pitkässä juoksussahan mikään ei muutu, vaikka tuollaisia hetkellisiä "heräämisiä" on, ja taustalla olevat motivaation syyt ovat hyvinkin vaihtelevia.
Tässä ketjussa on ollut paljon järkeviä vastauksia ja antanut ajattelemisen aihetta. Teoria naisen olemisesta miehelle statussymboli on varmasti totta ja asenne naisen hyvinvointia kohtaan.
Mutta, kertokaas te, jotka olette eronneet 40 v ja vähän yli,
Ei tuo "laatuaika" mene noin helposti. Jompi kumpi alkaa haluta ennemmin tai myöhemmin enemmän. Sun mies ehkä haluaa oikean parisuhteen uuden naisensa kanssa. Onko sulle ok, että lapset hengailevat tämän uuden kanssa, ja pitävät ehkä tästä enemmän kuin sinusta? Hänellä kun ei ole niin kasvatusvastuuta.. Ero harvoin menee kovin kauniisti, vaikka olisi kuinka fiksut ihmiset kyseessä. Monimutkaista tulee olemaan.
Kyllä, vapaamatkaaja. Tilanne, jossa molemmat tienaavat hyvin ja elättävät perhettä, mutta vain toinen kantaa vastuuta kodin asioista, on vapaamatkustamista.
Jos asiasta ei ole sovittu, on epäreilua että toinen panostaa uraan ja toinen ei pysty samalla tavalla, koska joutuu huolehtimaan lasten ja kodin asiat oman työuran ohella.
Ap tässä. Miehellä on keskivertoa suomalaista parempi palkka, ehkä sitten "hyvä palkka ". Itselläni keskiverto suomalaisen palkka. Asuntolainat, ruuan hinta, kaksi autoa taajamassa, harrastavat kasvavat koululaiset niin talous on kuitenkin suht tiukilla, säännölliseen siivoukseen ei ole kyllä varaa. Tai olisi jos jättää jotain pois, lasten harrastukset(ko)? Tosi vähän matkustelemme, aina edullisesti. Ja kuten aloituksessa sanoin, miestä on erittäin vaikea saada osallistumaan talouden kuluihin, mistään ei saisi olla mitään vaivaa tai kuluja, aina mennään pienimmän kulun kautta ja joka asiasta saa vääntää. Sen olen vääntänyt vuosien aikana, että lasten pakolliset kulut jaetaan tulojen mukaan, ei niin että kaikki menee puoliksi, koska mies tienaa niin paljon enemmän. Ja hänen osallisuus on mitä on...
Omaa elämää mulla on ihan mukavasti, voisi tietty olla aina enemmänkin. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että olen väsynyt, v**tuuntunut ja turta jatkuvaan puuhapeten rooliin ja kaiken kannatteluun, tälläisesta roolista emme ole sopineet enkä tiedä voiko siitä roolista tässä avioliitossa irtautua, se kun tarkoittaisi vastuun siirtymistä toiselle.
Ap lisää vielä että meillä on omat asuntolainat, lähtöjään samansuuruiset. Mies on lähivuosina ymmärrykseni mukaan velaton, itsellä yli 10 v asuntolainanmaksua jäljellä. Mies on siis iloisesti lyhennellyt omaa asuntolainaansa isoilla summilla (ainakin minuun verrattuna), tämä ei olisi onnistunut jos olisi kompensoinut osallistumattomuuttaan maksamalla esim niitä ruokalaskuja selkeästi enemmän. Eli ei ole todellakaan se tilanne että "mies elättää perhettä", tai elättää toki kuten minäkin.
Voi jestas mikä idioottien kokoontuminen