Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää milloin pitää erota
07.04.2024 |
Taustaa: olemme hitusen yli 40 v, kaksi alakouluikäistä lasta, lapset tavallisia reippaita koululaisia. Molemmilla vanhemmilla korkeakoulututkinto ja ihan hyvä asema työelämässä. Yhdessä oltu 16 v, eli ei ihan teinistä mutta n 25 veenä tavattu.
Alkuun mies oli kuin raikas tuulahdus. Aiemmat kumppanini (toki kaikki oli nuoria), tuntuvat jotenkin haastavilta persoonilta, tälle miehelle tuntui kaikki asiat olevan helppoja kivoja eikä konflikteja ollut. Jälkeenpäin olen tajunnut täysin sen, että mies aktiivisesti välttelee kaikkea vähäkään epämukavaa, konfliktia, tilanteita joissa joutuu antamaan itsestään jotain. Kun on tarjolla helppoa kivaa seuraa, hän on viivana paikalla. Ne hetket, kun tarvii tukea tai elämässä isoja asioita käsillä, ei häntä näy eikä kuulu, vetäytyy omiin hommiin. Tuntuu, että kelpaan hänelle vaan positiivisena kepeänä ihmisenä. Näin ollut aina ja näin kohtelee myös muita, ehkä jopa lapsiaan. Mielestäni mies ei ole kasvanut vanhemmuuteen läheskään tarpeeksi. Koen olevani hänen ns apuminä, eli se joka jakelee tehtäviä (tyyliin tänään pitää käydä kaupassa, oisko ruokana vaikka x y z, ostatko ne, tai kaikki lasten asiat). Hän toimii kyllä lihaksena kun patistetaan mutta oma-aloitteisuus ja vastuunotto on aivan nolla. Näin on ollut aina. Jos jätän asioita hoitamatta, ne todella jää tekemättä. Oon näiden vuosien aikana ymmärtänyt, antanut tilaa, perustellut miksi pitää ottaa vastuu , raivonnut ja mitä keksinkin, lopputulos on sama: tsemppaa pari pv, kunnes vaipuu johonkin koomaan, josta häntä pitää patistella elämään elämää, jonka hän on itse valinnut ja halunnut. Huom, lapset haluttiin yhdessä, en todellakaan ollut painostava osapuoli.
Vuosien edetessä mies on alkanut suhtautua mun tekemään työhön perheen eteen itsestäänselvyytenä ja tuntuu ettei mulle ole muutakun tämä jatkuva puuhapeten rooli, johon olen aivan v*tun kyllästynyt. Mies pitää itsestäänselvyytenä, mutta osaa olla myös ilkeä. Esim, oli sovittu laskettelureissu, aamulla lähtö. Hän herää parikymmentä min ennen lähtöä, mähän toki olen jo herännyt pari h aiemmin että kamat on katsottu, lapset syöneet jne. Hän ensimmäisenä huomaa talvivaatteen x lapselle katsottuna ja alkaa ivalliseen sävyyn kysyä miksi muka nyt laittaa x takin kun viimeksi oli y. Hän siis täysin skippasi sen että mä olin herännyt tunteja sitten, tehnyt kaiken valmiiksi ja hän tarttuu ilkeään sävyyn johonkin lillukanvarteen josta puhuu mulle törkeästi. (Miestä ei todellakaan kiinnosta talvitakkien ominaisuudet tai mitkä sopisivat parhaiten), kunhan oli ilkeä. Näitä tapauksia on jatkuvasti, välillä enemmän. Kun kerron että en voi jatkaa tätä elämää näin, kohtelulle on tultava stoppi, lähes itkee ja vannoo kaiken muuttuvan. 16 v kokemuksellani mikään ei muutu , ainakaan pysyvästi. En ymmärrä, miksi hän haluaa olla tässä suhteessa, puuhapeteilyni vuoksi? Varmasti lasten asiat hoituu parhaiten näin. Mainittakoot että mies on älykäs, hoksaavainen vaativassa työssä, ei ole kyse sellaisesta. Päihteitä ei käytä. Apua. Kauanko tälläistä pitää jaksaa ja mitä voi tehdä jos toisen asenne on mitä väliä, ihan sama, älä stressaa tasoa. Rahankäytöstä myös haasteita. Mies hyvätuloinen mutta yllätys yllätys mikään perheeseen liittyvä ei saisi maksaa mitään ja hyvin hyvin pitkin hampain pienet reissut tms onnistuu. Kaveriporukalla parin yön reissuihin budjetti on arvatenkin jotain ihan muuta. Anteeksi avautuminen.
Kommentit (90)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, olen tuon aiemman pitkän viestin kirjoittaja. Minäkin olen saanut vertaistukea viesteistäsi, uskomattoman samankaltaiset tilanteet meillä... Myös minä kuvailisin miestäni laiskahkoksi ja hetkittäin itsekkääksi, hän panostaa vain asioihin, jotka itse kokee tärkeiksi, muissa asioissa hän tähtää sinne, missä aita on matalin.
Haasteena on ollut se, että häntä ei ole juurikaan kiinnostanut kuunnella minun toiveitani tai mielipiteitäni. Jos olen ollut eri mieltä jostain asiasta tai toivonut jotain, hän ei ole vaivautunut miettimään, olisiko toiveessani tai mielipiteessäni joku ajatus. Sen sijaan hän on toiminut oman mielensä mukaan, koska minähän olen ollut väärässä (=eri mieltä hänen kanssaan).
Tyypillisesti tämä on meillä näkynyt niin, että minä olen pyytänyt häntä tekemään jotain. Hän on asian luvannut ja sen jälkeen jättää hoitamatta, koska asia ei hänen mielestään ole tärkeä. Esimerkiksi tuo kokeisiinlukuesimerkki voisi hyvin tapahtua meillä.
Luulen että muutama vuosi sitten, kun kävimme pariterapiassa, hän ehkä jollain tasolla oivalsi sen, että hänen tulisi yrittää kuunnella minunkin toiveitani. Ja joskus muuttaa toimintaansa niiden mukaan, tai ainakin käydä kanssani keskustelu asiasta loppuun asti. Edelleen joudun välillä muistuttamaan tiukasti siitä, että se miten hän näkee asiat ei aina ole ainoa oikea tapa. Että minun näkemykseni voi olla aivan yhtä oikea. Ja että hänen tulisi joskus peräti kysyä minulta, miten minä toivoisin asian hoidettavan, eikä vain toimia miten itse parhaaksi näkee.
Jatkan vielä, raha-asioissa on musta pitkälti arvoista kysymys. Miehestä on järkevää kuluttaa rahaa tekniikan hankkimiseen, mutta matkailu on turhaa. Itselleni muihin kulttuureihin tutustuminen ja maailman näyttäminen lapsille on ollut tärkeää ja minulle on aivan sama, minkälainen televisio kotonamme on.
On ollut valaisevaa käydä keskusteluja siitä, miksi tietyt asiat ovat meille tärkeitä ja miten tämä ohjaa rahan käyttöä. Että maailman näkeminen vaikka ei välttämättä ole turhaa, vaikka toinen meistä ajattelee niin. Tai että uuden television hankinta voi olla tarpeen, vaikka toisen mielestä siihen on täysin turha laittaa rahaa
Ei sun kaikkea tarvitse tietää. Kyllä se toinen pettää ja sitten jättää.
Kirjoitit "Kun kerron, että pitää vaihtaa vaikka petivaatteet, ne on jo kolmatta viikkoa, hän sanoo ettei hänen mielestä todellakaan tarvii. Kun kerron, että miehen sukulainen X on tulossa kylään (siis vierailulle, jonka hän on sopinut itse), että tarvii imuroida, pestä vessat ja hankkia tarjottavaa, mies toteaa että ei täällä hänen mielestä ole likaista ja että kahvinkeitto riittää (kuitenkin itse syö sukulaisilla pöydän tyhjäksi joten ajattelen että vaikka paistopisteeltä jotain tarjottavaksi hakeminen on vähintään kohtuullista jne). Kun kerron että voisitko kertailla lapsen X kanssa enkun kokeeseen ,itse kertailin viimeksi, hän kertoo että lapsi on niin taitava että ja sai viimeksikin kympin että tokkopa tarvii lukea. Näitä esimerkkejä olisi tuhansia"
Asiat, mitä luettelit, eivät ole mitään absoluuttisia välttämättömyyksiä. Ei lakanoita tarvitse vaihtaa vain siksi, että ovat olleet kolme viikkoa käytössä, eikä taloa tarvitse imuroida sukulaisten takia. Lapsi kyllä osaa itsekin pyytää isältänsä kokeeseen kyselyä, jos sitä kaipaa. Onhan se toki mukavampaa, että on siistiä, mutta ei välttämätöntä, ja lapsen kanssa on hyvä viettää aikaa, mutta voi sitä muutenkin kuin lapsen läksyjä tekemällä.
Oletteko miehen kanssa puhuneet, että haluaako hän saman lopputuloksen kuin sinä, vai riittääkö hänelle vähempikin? Jos hän haluaa siistin kodin ja lapsille kymppirivin todistukseen, niin on kohtuullista odottaa häneltä osallistumista. Jos asiat eivät ole hänelle tärkeitä, niin hyväksyt vähemmän, teet itse tai eroatte.
Mulla ex ei siivonnut jälkiään, kun ei nähnyt tarvetta, ja "sotkussa on kotoisaa". Älykäs ja hauskaa seuraa oli toki, mutta kyllä elämä on ollut kirjaimellisesti kevyempää eron jälkeen, kun kotona on siistiä ja aikaa jää muihinkin asioihin kuin kotitöistä vääntämisen.
Eli mieti tarkkaan mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä, ja mistä olet valmis joustamaan. Tee sitten päätöksesi, mutta älä odota, että puolisosi muuttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän sinun aloituksesta, että sinun tulee erota nyt :) varmaan miehellä on jotain hyviäkin puolia, mutta ainakin tuon kirjoituksen perusteella vaikuttaa aika karmealta. Ymmärrän, että on vaikeaa jättää ihminen, johon on kovasti kiintynyt, vaikka hän kohtelisikin huonosti. Uskon kuitenkin, että pystyt siihen.
Kannattaa etsiä muita merkityksellisiä ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, olen tuon aiemman pitkän viestin kirjoittaja. Minäkin olen saanut vertaistukea viesteistäsi, uskomattoman samankaltaiset tilanteet meillä... Myös minä kuvailisin miestäni laiskahkoksi ja hetkittäin itsekkääksi, hän panostaa vain asioihin, jotka itse kokee tärkeiksi, muissa asioissa hän tähtää sinne, missä aita on matalin.
Haasteena on ollut se, että häntä ei ole juurikaan kiinnostanut kuunnella minun toiveitani tai mielipiteitäni. Jos olen ollut eri mieltä jostain asiasta tai toivonut jotain, hän ei ole vaivautunut miettimään, olisiko toiveessani tai mielipiteessäni joku ajatus. Sen sijaan hän on toiminut oman mielensä mukaan, koska minähän olen ollut väärässä (=eri mieltä hänen kanssaan).
Tyypillisesti tämä on meillä näkynyt niin, että minä olen pyytänyt häntä tekemään jotain. Hän on asian luvannut ja sen jälkeen jättää hoitamatta, koska asia ei hänen mielestään ole tärkeä. Esimerkiksi tuo ko
Kiitos vielä kun kirjoitit. Tämäkin viesti voisi olla täysin minun kirjoittama, se kuvaa elämääni täysin. Mies lupaa hoitaa jonkun asiaan ("joo-joo") ja jättää sen kuitenkin hoitamatta. Kysyttäessä se asia ei ollut hänen mielestään hoitamisen arvoinen tai siinä oli joku muu seikka, miksi mies ei todennäköisesti alunalkaenkaan sitoutunut siihen ,vaikka näin sanoi. Näitä esimerkkejä on satoja. Inhottavaa minua kohtaan on, että minun pitää rakentaa niistä se keskustelu ja avata ns sillanrakentaminen miestä kohti .Nuorena jaksoin "keskusteluttaa" miestä, jonka sosiaaliset taidot on näiltä osin kyllä heikommat. Hän on ihan kiva ja hyväntuulinen seuramies (ei mitenkään limainen tms), mutta syvällisempi ja merkityksellinen keskustelu on hänelle, siis nelikymppiselle, yhä yhtä vierasta kun parikymppisenä. Nykyään ajattelen että on hänenkin tehtävä rakentaa yhteyttä ja ylläpitää vuorovaikutusta sekä ilmitasolla arkisissa asioissa mutta syvällisemmissä, merkityksellisissä asioissa. En kuitenkaan tarkoita että kaikkea pitäisi analysoida puhki (mihin toki joskus syyllistyn :)). Mies myötäilee tätä, mutta ei tee elettäkään tähän. Tuntuu, että hänelle sopii oikein hyvin kepeämpi yhdessäolo jossa kommentoidaan tyyliin uutisia ja sellaista pintapuolista (hän ei ole pinnallinen ihminen).
Pariterapiaan hän on nyt jossain määrin oppositiossa. Kokee, että minä "argumentoisin hänet siellä suohon" ja että hänet saataisiin näyttämään huonossa valossa. En tiedä onko tämä nyt jaarittelua ja hankalien asioiden välttelyä (missä hän on maailmanmestaritasoinen). Toki on totta, että tunnepuheessa olen verbaalisesti taitavampi. Näiden vuosien aikana ja kyynistyttyäni hänen menoon minustakin on tullut suorempi ja kärkkäämpi; asiaton en juuri koskaan ole, mutta suoraan sanon asiat, kun vihjailu ja nätisti argumentoiden herättely ei oikeasti ole tuottanut mitään tulosta. Monta vuotta siinä menikin.
Voimia sinullekin, kuulostat empaattiselta järkevältä ihmiseltä. Mukavaa, että saitte asianne paremmalle tolalle. Se antaa minullekin voimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika surullinen ketju. Välttelevä kiintymyssuhde tyyli oikein huokuu ketjusta. Ei puhuta omista tunteista ja tarpeista ja odotetaan puolison olevan ajatustenlukija.