Mies haisee, koska ei peseydy eikä vaihda vaatteita
Siinäpä se ongelma tiivistettynä. Olen sanonut asiasta nätisti ja rumasti, mutta mikään ei tuo muutosta tähän asiaan. Mikä auttaisi?
Kyllähän mies siis käy suihkussa, mutta tyyliin kerran viikossa korkeintaan. Päällimmäiset vaatteet ei välttämättä vaihdu silloinkaan, kulkee useamman viikon samoilla hupparilla ja housuilla. Välillä jopa nukkuu vaatteet päällä. Toisinaan käyttää reilulla kädellä partavettä ym. - ilmeisesti hajun peittämiseen.
Hänellä on masennus, mutta työkykyyn se ei ole vaikuttanut, ulkoisesti ns. normaali. Vähän kyllä pohdin, että onko tuo masennus nyt oikea tai ainoa diagnoosi, tuntuu että olisi muutakin probleemaa hänellä. Mutta tuo peseytymättömyys alkaa olla jo hajuongelma, tuntuu että koko kämppä haisee likaiselle ihmiselle ja likaisille vaatteille..
Kommentit (51)
Jos on vaikea jaksaa muutenkaan, niin tuo ei ole mikään ykköspriotireetti elämässä. Itsekään naisena en pesydy, jos ei ole töiden takia pakko. Se vaan vie liikaa energiaa. Ex- mies inhosi minua sen takia ja se vaan syvensi omaa epätoivoani ja uupumustani. Nyt olemme eronneet ja olen onnellinen, että saan olla kotonani ihan niin haiseva kuin huvittaa. Ehkäpä sopisin hyvin yhteen oman miehesi kanssa.
Katso onko ravintoaineita tarpeeksi ruoassa. Syökö ja juoko yleensä. Onko lääkkeessä haitat ja väsyttää.
Mikset laita miehen vaatteita koneeseen?
Onko hänellä masennuksen lisäksi nepsy-tyyppisiä oireita tms?
Mun mies käy kyllä välillä suihkussa, muttei käytä dödöä ja on fyysisessä työssä.. Mitä tämmösille voi tehdä kun mikään ei auta, ja samassa sängyssä joutuu nukkumaan.
Pakota ukko muuttamaan käytöstään. Minulla oli masennus. Olin kuin ukkosi enkä käynyt suihkussa, nukuin vaatteet päällä, haisin. Koko kämppä haisi. Näistä ei puhuta tarpeeksi. Riskinä tällaisessa on, että iholle, vaatteisiin ja sitä kautta koko asuntoon pesiytyy sieni, bakteeri, home. Ja kun se on pesiytynyt, et saa ongelmaa enää pois. Vaatteet ja pyyhkeet ja tyynyliinaat ja kaikki, missä on kangasta tai ihoa, alkaa haista ällöttävälle. Se on ehkä se vanhojen ihmisten haju tai joku oma juttunsa. Joka tapauksessa vaiva on kammottava ja kiusallinen.
Joskus kämpässäni haisee sellainen ihmeellinen kimakka, vähän metallisen ja kalan hajun yhdistelmä. Joskus haisee sellainen vauvan maitopuklun ja jonkin hiivamaisen ja lämpimän yhdistelmä. Olen joutunut heittämään liki kaikki kangaiset juttuni pois. Viimeksi eilen kalliin päiväpeitteen.
Tätäkö ukkosi haluaa? Kun se juttu on levinnyt, ainoa tapa taistella vastaan on tuhota kaikki, mikä haisee ja jatkossa pestä ihan joka viikko kaikki vaatteet ja käydä vähintään joka toinen päivä suihkussa ja siivota kuin vimmattu.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies käy kyllä välillä suihkussa, muttei käytä dödöä ja on fyysisessä työssä.. Mitä tämmösille voi tehdä kun mikään ei auta, ja samassa sängyssä joutuu nukkumaan.
Meillä sama ongelma. Kyllä hän kylään ja juhliin lähtiessä peseytyy ja laittaa dödöä, mutta arkielämässä hän ei mitään käytä. Saunomme kolmesti viikossa, muutoin ei käy suihkussakaan. Sanon hänelle suoraan välillä, että sinä haiset pahalle, älä tule ruokapöytään. Sekin auttaa, kun lapsemmekin on alkanut sanoa hänelle, että isä sinä haiset. Miehellä on itsellään huono hajuaisti, ehkä se johtuu siitä.
Vierailija kirjoitti:
Mikset laita miehen vaatteita koneeseen?
Onko hänellä masennuksen lisäksi nepsy-tyyppisiä oireita tms?
Ei hän vaihda puhtaita vaatteita, vaikka niitä olisi tarjolla. Mielestäni ei nyt ihan nepsy-oireita, mutta impulsiivisuutta, turhien tavaroiden ostelua, jatkuvaa karkin syömistä sekä kaikenlaista yleisistä säännöistä ja normeista poikkeavuutta. Lisäksi valehtelee ja on krooninen myöhästelijä.
ap
Vaatteet koneeseen ja mies suihkuun. Ensin vaatteet pois, sitten otat juuriharjan ja hinkkaat miehen puhtaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies käy kyllä välillä suihkussa, muttei käytä dödöä ja on fyysisessä työssä.. Mitä tämmösille voi tehdä kun mikään ei auta, ja samassa sängyssä joutuu nukkumaan.
Meillä sama ongelma. Kyllä hän kylään ja juhliin lähtiessä peseytyy ja laittaa dödöä, mutta arkielämässä hän ei mitään käytä. Saunomme kolmesti viikossa, muutoin ei käy suihkussakaan. Sanon hänelle suoraan välillä, että sinä haiset pahalle, älä tule ruokapöytään. Sekin auttaa, kun lapsemmekin on alkanut sanoa hänelle, että isä sinä haiset. Miehellä on itsellään huono hajuaisti, ehkä se johtuu siitä.
Deodorantti aiheuttaa syöpää ja sisältää estrogeeneja, jotka sotkevat miehen hormonitoimintaa. Parempi kun ei käytä. Menkää naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, jonka hienhajusta pidätte! Jos inhoaa toisen luonnollista hajua, ei sovi yhteen hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Syyllistäminen varmaan pahentaisi asiaa ja negaaminen, jos sitä on. Vaikka toinen olisi turhautunut. Älä tee ohjelmanumeroa asioista, käsittele hienovaraisesti. Ole ystävällinen ja positiivinen. Eri asunnoissakin voi asua ja avustaa sieltä käsin, jos tilanne ei sovi sinulle. Luulen että työ uuvuttaa hänet. Juoko? Ehkä hän haluaisi muutakin iloa elämään, ettei ole pelkkä työ ja aikataulut. Pese vaatteita ja hänkin voi laittaa koneen päälle. Ota uudet esille. Onko koti lämmin, onko suihkussa kiva käydä.
Ei jumalauta! Ei se koti nyt kuitenkaan mikään vammaislaitos ole! Oma hygienia on se juttu, joka _jokainen_ yhtään täyspäinen ihminen _haluaa_ hoitaa. Ihan sairasta ajatellakin, että moisesta alettaisiin aikuista ihmistä paapomaan. Jos on paskainen, ja viihtyy haisulina, on kyllä ihan varmasti jotenkin vakavalla tavalla päästään vajaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos on vaikea jaksaa muutenkaan, niin tuo ei ole mikään ykköspriotireetti elämässä. Itsekään naisena en pesydy, jos ei ole töiden takia pakko. Se vaan vie liikaa energiaa. Ex- mies inhosi minua sen takia ja se vaan syvensi omaa epätoivoani ja uupumustani. Nyt olemme eronneet ja olen onnellinen, että saan olla kotonani ihan niin haiseva kuin huvittaa. Ehkäpä sopisin hyvin yhteen oman miehesi kanssa.
Ehkä sopisit. Mutta sen verran olen solidaarinen kanssasiskoja kohtaan, että en viitsi laittaa kiertoon ja kenenkään toisen naisen riesaksi. Pesemättömyys varmaan sinulle ok, mutta entä se jos mies sotkee, mutta ei osallistu siivoamiseen? Tai kun mies syö kaapit tyhjiksi, mutta ei koskaan käy ruokakaupassa? Tai entä kun joudut yksin kantamaan vastuun perheen taloudellisista asioista, kun toinen käyttää kaikki rahat itseensä? Ole hyvä, saat tulla hakemaan jos kelpaa 🤣
ap
Sillä on andropaussi-mörökölli-syndrooma meneillään.
Miesten vaihdevuodet kauheat.
Niitä riepoo, kun ei alakerta toimi ja miehisyys lähtee, ulkonäkö näivettyy.
Kärttyisiä, puhumattomia, pussaamattomia, läheisyyttä ja seksiä kaihtavia (pelko ja nolous), ähiseviä ja puhisevia jurmuttajia, kyttäävät telkkaria tai pornoo ja pikkulikkoja tai pikkupoukia.
Jotkut tulevat kaapista ulos.
Käynti urologilla voisi olla avuksi. Tutkimukset. Pillereitä apuun.
On vaikeeta varata aika.
Vierailija kirjoitti:
Hoida kuin koiraa:
Ensin viet kädestä pitäen parturiin ja hänelle täyskalju, että pieneliöt lähtee. Apteekista tuholaisvoide yöksi.
Samoin täysklaniksi kulli, palli, haarat, persvako ja persreikä, yläosa reisistä polveen. Apteekista tuholaisvoide.
Mies haluaa sinut pesemään itsensä. Tanko alkaa tönöttää. Sitten sinä kiltisti kumarrut ja otat suihin ja nielet kaiken.
Tätä joka aamu ja ilta. Pari viikkoa joka päivä.
Mies on kuin uudellensyntynyt. Putipuhdas.
Kyllä säkin sääliseksiä jonkun minuuttimunan pikatuikkaisun joskus saat. Ehkäpä hänestä kehittyy vielä hurmaava kestävä rakastaja.
Mit vit....

Jep. Kaikkea se leipä elättää 🙄
Jatketaan.
Ethän harrasta seksiä hänen kanssaan tai suutele, halaile tms.? Lopeta. Lisäksi lopetat nukkumisen samassa sängyssä, jos tulee sinne likaisena, haisevana, päivävaatteissa tms. Hanki itsellesi oma sänky ja oma makuuhuone tai häädä äijä sohvalle. Kova kovaa vasten.
Toki jos mies ihmettelee, niin kerrot syyn: "Sinä olet likainen ja haiset. En halua olla lähelläsi. En halua seksiä törkypossun kanssa. En halua nukkua talilta, ulolta ja hieltä haisevan miehen vieressä. Haju tarttuu minuunkin, ja se vaikuttaa jopa asemaani työpaikalla." Tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vaikea jaksaa muutenkaan, niin tuo ei ole mikään ykköspriotireetti elämässä. Itsekään naisena en pesydy, jos ei ole töiden takia pakko. Se vaan vie liikaa energiaa. Ex- mies inhosi minua sen takia ja se vaan syvensi omaa epätoivoani ja uupumustani. Nyt olemme eronneet ja olen onnellinen, että saan olla kotonani ihan niin haiseva kuin huvittaa. Ehkäpä sopisin hyvin yhteen oman miehesi kanssa.
Ehkä sopisit. Mutta sen verran olen solidaarinen kanssasiskoja kohtaan, että en viitsi laittaa kiertoon ja kenenkään toisen naisen riesaksi. Pesemättömyys varmaan sinulle ok, mutta entä se jos mies sotkee, mutta ei osallistu siivoamiseen? Tai kun mies syö kaapit tyhjiksi, mutta ei koskaan käy ruokakaupassa? Tai entä kun joudut yksin kantamaan vastuun perheen taloudellisista asioista, kun toinen käyttää kaikki rahat itseensä? Ole hyvä, saat tulla hakemaan jos kelpaa 🤣
ap
Eikö tuossa nyt ole vähän isommastakin ongelmasta kyse kuin hygieniasta. Et saa mitään palkkiota uhriutumisesta tai uhrautumisesta. Elämäsi valuu hukkaan. eri
Yök..yöök..Sano jo moro ja näkemiin..Yöööök
Joskus hygieniatavat on kotoa opittu, ja niitä on vaikea muuttaa. Et myöskään voi rakkaudella parantaa ketään. Jos keskusteluyhteyttä ei ole, kirjoita sille viesti.
Mieti myös mitä itse saat moisesta suhteesta. Oletko vain koska toivot olevasi tärkeä? Suhteet on monimutkainen kudelma toiveita, pelkoja ja odotuksia. Niin paljon rakkautta hukkaan heitetään.