Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein ajattelet kuolemaa?
04.04.2024 |
Synkkyyteni saattaa tarttua tekstistä, älä lue jos haluat säästää itsesi siltä.
Haluaisin kuulla muiden ajatuksia, vaikka tiedän, että tämä tuskin on normaalia. Itselläni se on mielessä joka päivä, tarkemmin ajatellen suurimman osan ajasta. Tuntuu siltä, etten edes selviäisi ilman esimerkiksi äitiäni. Tavallaan hirvittää ajatuskin itsestäni vaikka keski-ikäisenä, sillä tuntuu siltä, että tulen ajan myötä voimaan entistä huonommin. En jaksa uskoa, että saisin tulevaisuudessa enää uusia pysyviä, merkityksellisiä ihmissuhteita.
Opiskelen ja urheilen, näen välillä kavereita. En enää halua menettää toimintakykyäni niin kauan kuin täällä olen. Välillä ajattelen, miten kukaan voi tässä maailmassa ylipäätään olla onnellinen tai nauttia mistään, kun edessä on niin paljon vääjäämätöntä kärsimystä. Arvostan luonnon kauneutta, mutta tulen siitä nykyään surulliseksi, sillä mieleeni tulevat hyvät muistot tekevät oloni niin haikeaksi, että sattuu. Aika menee vuosi vuodelta nopeammin. Vain nykyhetkessä sillä ei olisi merkitystä, mutta nykyhetkessä en enää voi elää. Kuitenkin rakastan elämää kaikkine arkisine asioineen, osittain siksi tämä sattuukin niin paljon.
Mainittakoon myös, että minulla diagnosoitiin pakko-oireinen häiriö 14-vuotiaana, tällä hetkellä olen 21. Siihen liittyvä ahdistus tuntuu pahimmillaan sietämättömältä ja on vienyt toimintakykyni muutaman kerran. En ole saanut sopivaa terapiaa, sillä joko pakko-oireiden hoitoon erikoistuneilla psykoterapeuteilla ei ole ollut tilaa tai en ole itse jaksanut käyttää energiaa sopivan terapeutin etsimiseen. Toimivaa terapiaa olisi, mutta Suomessa pakko-oireisen häiriön hoito on takapajuista, joten sen saaminen on kohtuuttoman vaikeaa.
Kommentit (29)
Minä ajattelen kuolemaa joka päivä. Olen ajatellut lapsesta saakka.
Nyt olen 72-vuotias.
Elämän ääriviivat ja arvo piirtyvät kuolemaa vasten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleman ajattelu on tuttua mulle, oon ajatellut itsemurhaa, miten sen tekisin, sitten luovuin siitä suunnitelmasta kokonaan, se ei ole mulle enää vaihtoehto koskaan. Sitten aloin ajatella sitä kuoleman hetkeä. Ja nykyään ajattelen lähinnä sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ajattelen myös muiden kuolemia, miten hoidan asiat, miten jaksan tehdä kaiken jos tilanteita tulee. Sitten mietin omaa kuolinsiivousta. Aika hidas olen tekemään, siirrän aina eteenpäin, mutta ajattelen että pitäisi tehdä, joka päivä mietin.
Yritä olla ajattelematta asioita joihin et voi vaikuttaa. Elä päivä kerrallaan.
Nyt ajattelen sitä kosovolaista tyttöä joka taistelee hengestään, jos hän kuolee, viekö enkelit taivaaseen. Olisiko hänelle parempi nyt kuolla vai ei ja miten hänen omaiset jaksavat. Mietin myös kuollutta poikaa, millainen hän oli ja missä hän on nyt.
Mietin miltä tuntuu tulla ammutuksi. Kerran koinkin sen unessa, se ei ollut kivaa, kuoleman hetki tuntui kauhealta. En usko että se todellisessa elämässä on yhtä kauheaa. Silti pelkään kuolemaa, koska olen pelkuri. Siksi kai ajattelen kuolemaa niin paljon.
Eipä tartte politikkojen oikkuja sen jälkeen sietää eikä veroja maksaa. Kaikki paska jää tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen kuolemaa päivittäin,Olen suunnitellut itsemurhaakin johtuen siitä että olen niin väsynyt elämääni. Minulla on ollut masennusta yli 20 vuotta,Sen takia on jäänyt koulut kesken,Olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä ja jäänyt asunnottomaksikin.
Minulla on niin paljon taakkaa elämässäni tällä hetkellä että olen ajatellut olisiko kuolema parempi vaihtoehto. Nuorempana en ajatellut kuolemaa sen kummemmin,Nämä ajatukset tulivat vasta kun lähestyin keski ikää.
Näihin synkkiin ajatuksiin auttaa pitkät kävelylenkit luonnossa tarkkaillen lintuja ja kevään merkkejä ja musiikin kuuntelu.
Joka päivä. Yritän kestää kasassa mutta elimistö ei jaksa mun perässä oikein ja ilmottelee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka päivä. Henki voi lähteä milloin vaa.
Aina kun kuolen ajattelen, että taas sitä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Never, nyt elän.Elämä on ihmisen parasta aikaa.Eläkää tekin.Kyllä täältä jokainen lähtee vuorollaan,siitä ei tarvitse stressata.Sitten on vielä parempaa.It's getting better and better all The Time.Luottakaa Jumalaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen kuolemaa joka päivä. Olen ajatellut lapsesta saakka.
Nyt olen 72-vuotias.Elämän ääriviivat ja arvo piirtyvät kuolemaa vasten.
Tässä on varmasti paljon eroja ihmisten välillä, jotkut miettivät luonnostaan enemmän, toiset eivät juurikaan. Kuoleman ajatteleminen itsessään ei mielestäni olekaan huono asia, tosin nämä jatkuvat kuolema-ajatukset tuntuvat liian raskailta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla ajattelematta asioita joihin et voi vaikuttaa. Elä päivä kerrallaan.
Tämä ei valitettavasti ainakaan itselläni toimi. Jos kiellän ajatukseni, sullon samalla tunteeni painekattilaan. Ne eivät kuitenkaan häviä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen kuolemaa päivittäin,Olen suunnitellut itsemurhaakin johtuen siitä että olen niin väsynyt elämääni. Minulla on ollut masennusta yli 20 vuotta,Sen takia on jäänyt koulut kesken,Olen tehnyt pelkkiä pätkätöitä ja jäänyt asunnottomaksikin.
Minulla on niin paljon taakkaa elämässäni tällä hetkellä että olen ajatellut olisiko kuolema parempi vaihtoehto. Nuorempana en ajatellut kuolemaa sen kummemmin,Nämä ajatukset tulivat vasta kun lähestyin keski ikää.
Näihin synkkiin ajatuksiin auttaa pitkät kävelylenkit luonnossa tarkkaillen lintuja ja kevään merkkejä ja musiikin kuuntelu.
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti voit hakea apua vaikka päivystyksestä, jos itsemurhavaara on todellinen.
Luonnolla on ihmeellinen vaikutus mieleen, hyvä että kykenet nauttimaan siitä, nykyhetkestä. Huomista ei kuitenkaan kenellekään ole taattu. On vaan niin helppoa joko haikailla menneitä tai murehtia tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ajattelen sitä kosovolaista tyttöä joka taistelee hengestään, jos hän kuolee, viekö enkelit taivaaseen. Olisiko hänelle parempi nyt kuolla vai ei ja miten hänen omaiset jaksavat. Mietin myös kuollutta poikaa, millainen hän oli ja missä hän on nyt.
Mietin miltä tuntuu tulla ammutuksi. Kerran koinkin sen unessa, se ei ollut kivaa, kuoleman hetki tuntui kauhealta. En usko että se todellisessa elämässä on yhtä kauheaa. Silti pelkään kuolemaa, koska olen pelkuri. Siksi kai ajattelen kuolemaa niin paljon.
Tuo ampuminen on uskomattoman surullinen tapaus jokaisen osapuolen kannalta. Ei sille oikein löydä edes sanoja, lapsiakin vasta.
Et ole pelkuri, koska pelkäät kuolemaa. Täysin luonnollista.
Kuoleman ei pitäisi ylipäätään olla tabu. Jos sitä vain miettii yksin mielessään, tuntuu se helposti entistä uhkaavammalta. Välillä tuntuu siltä, että ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta. Ennen se tapahtui usein kotona perheen lähellä ja oli luonnollista, että läheiset esimerkiksi huolehtivat vainajan käsittelemisestä. En tarkoita että tuohon pitäisi palata, mutta nykyään jopa kuolemasta puhumista saatetaan vältellä viimeiseen asti.
Paljon. Aina odottaen ja lämmöllä. Sairastan etenevästi ja kivuliaasti. Kuolema on armahdus.
Vierailija kirjoitti:
Melkeinpä usein mielessä. Syöpä.
Olen pahoillani. Toivottavasti se on hoidettavissa.
Olen 74 ja toki ajattelen kuolemaa tai lähinnä elämästä poistumista toiseen ulottuvuuteen. Mutta kukaties, voin elää vielä sata vuotiaaksi.
Kuolema on aina ollut lähellä, olen menettänyt lapsesta asti jo niin monta läheistäni.
Ajattelen usein. Aina kun haen lääkkeitä apteekista tekee mieli ottaa niillä yliannostus. Mulla kuitenkin on alakoululainen lapsi joten ei auta kuin elää.
Ajattelen kuolemaa lähinnä hautajaisissa. Minulla on diakgnosoitu keskivaikea masennus, joten sinuna kävisin lääkärin juttusilla.