Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein ajattelet kuolemaa?
04.04.2024 |
Synkkyyteni saattaa tarttua tekstistä, älä lue jos haluat säästää itsesi siltä.
Haluaisin kuulla muiden ajatuksia, vaikka tiedän, että tämä tuskin on normaalia. Itselläni se on mielessä joka päivä, tarkemmin ajatellen suurimman osan ajasta. Tuntuu siltä, etten edes selviäisi ilman esimerkiksi äitiäni. Tavallaan hirvittää ajatuskin itsestäni vaikka keski-ikäisenä, sillä tuntuu siltä, että tulen ajan myötä voimaan entistä huonommin. En jaksa uskoa, että saisin tulevaisuudessa enää uusia pysyviä, merkityksellisiä ihmissuhteita.
Opiskelen ja urheilen, näen välillä kavereita. En enää halua menettää toimintakykyäni niin kauan kuin täällä olen. Välillä ajattelen, miten kukaan voi tässä maailmassa ylipäätään olla onnellinen tai nauttia mistään, kun edessä on niin paljon vääjäämätöntä kärsimystä. Arvostan luonnon kauneutta, mutta tulen siitä nykyään surulliseksi, sillä mieleeni tulevat hyvät muistot tekevät oloni niin haikeaksi, että sattuu. Aika menee vuosi vuodelta nopeammin. Vain nykyhetkessä sillä ei olisi merkitystä, mutta nykyhetkessä en enää voi elää. Kuitenkin rakastan elämää kaikkine arkisine asioineen, osittain siksi tämä sattuukin niin paljon.
Mainittakoon myös, että minulla diagnosoitiin pakko-oireinen häiriö 14-vuotiaana, tällä hetkellä olen 21. Siihen liittyvä ahdistus tuntuu pahimmillaan sietämättömältä ja on vienyt toimintakykyni muutaman kerran. En ole saanut sopivaa terapiaa, sillä joko pakko-oireiden hoitoon erikoistuneilla psykoterapeuteilla ei ole ollut tilaa tai en ole itse jaksanut käyttää energiaa sopivan terapeutin etsimiseen. Toimivaa terapiaa olisi, mutta Suomessa pakko-oireisen häiriön hoito on takapajuista, joten sen saaminen on kohtuuttoman vaikeaa.
Kommentit (29)
Lähes joka päivä, olen 64 v ja olen työelämässä vielä vuoden verran. Olen nähnyt omien vanhempieni kuoleman, joten en sitä pelkää mitenkään. Olen tehnyt kantaan hoitotahdon ja elinluovutustestamentin.
Mietin, että asiat pitäisi nyt saada hoidettua niin, että jälkikasvulla olisi sitten helpompaa ja minun asiat järjestyksessä kun kuolen. Isäni jälkeen tyhjennettiin omakotitalo, kolme jätelavallista kaatarille, sitä hommaa en halua lapsilleni.
Paljon on vielä vain ajatuksen asteella. Pitäisi tehdä testamentti ja pitäisi tehdä vihkonen mihin kirjaisi kaikki ne kymmenet salasanat eri järjestelmiin. Pitäisi kertoa tai kirjoittaa johonkin minkälaiset hautajaiset haluaa tai haluaako. Rahaa koitan jakaa jo nyt eläessäni niin paljon kuin liikenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen kuolemaa koko ajan. Olen sairastunut parantumattomaan syöpään.
Jep. Vanhemmat oon kantanu hautaan ja pari muuta sukulaista..ite ny 57 ja kyllä tuo viikatemies on tullu mieleen..42 vuotta ollu työelämässä..ensin kesäpoikana ja sitte oikeissa töissä. Ny alkaa selkä antaan periksi ja palleatyrä vittuilee..mutta positiivinen luonne ja muut asiat elämässä hyvin niin ehkä joskus eläke koittaa..purrasta huolimatta.
Päivittäin. Olen vasta parikymppinen mutta olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut teini-iästä saakka. Elämä on niin raastavaa. Kuolema on lohduttava ja rauhoittava ajatus ja tavallaan odotankin sitä. Ajatuksena myös mielenkiintoinen. Lupasin kuitenkin itselleni ja mielessäni läheisilleni, etten itse elämääni tule päättämään. On täällä vielä jotain nähtävää ja koettavaa. On paljon aikaa olla kuolleena.
Joka päivä. Ahdistus on niin sietämätöntä että oman elämän päättäminen tuntuu ainoalta keinolta helpottaa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt usein kun on 90v äiti ja 2 tätiä 95v ja 96v. että milloinhan kuulee että joku kuollut..äiti vielä on itsenäinen, siivooja ja kauppapalvelu hommattu. Siskon kanssa käymme kylässä ja soitan pari kertaa viikossa miten voi.
Introverttina se ajatus on kulkenut mukana lapsuudesta asti. Ilmeisesti syntynyt väärään ympäristöön ja väärään aikaan. "Sosiaalisesti taitavat" ekstrovertit on aina huomanneet sulkea ulkopuolelle "vääränlaisena". Joskus kylläkin pienellä viiveellä.
Kaltaisilleni "ryhmädynamiikka" on kirosana. Ollut koulussakin, jossa ryhmätyöskentelyt oli pakollisia. Opin tosin jo silloin varhain, että hiljaisemmille kippaantuu ne suupalttien ja "ryhmätyöskentelypriimustenkin" tehtävät, jos aikoo saada hyvää tulosta aikaan. Niin se on ollut kymmenien työvuosieni aikana lähes poikkeuksetta.
Myös ajatustenvaihto kanssakulkioiden kanssa on jäänyt vähemmälle. Kun itseä ei niinkään kiinnosta ihmiset ja niiden tekemiset ja niiden tekemisten vatvomiset. Ja vielä vähemmän tuntemattomien. Julkkujen, tähtösten ja muiden. Olen siis asiaorientoitunut, ja lapsesta asti myös tiedonhalun siivittämänä oppinut tutustumaan asioihin ja ilmiöihin monipuolisesti ja monesta näkökulmasta. Kriittisellä, ja myös kyseenalaistavalla otteella. Eloisista ekstroverteista ei useimmiten saa keskustelun toista osapuolta. Pintaraapaisutiedon ja ihmishahmokiinnostuksiensa takia. Se on ollut vahvasti syrjäyttävä tekijä jo itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään välillä etten ehdi yhtään nauttia elämästä ennen kuin kuolen. 🙄 Tähän 35v asti on ollut tosi vaikea ja stressaava elämä, kun yhdestä haasteesta on lopulta selvinnyt on taas tullut turpaan. Nyt on terveyden kanssa pahoja ongelmia ja olen loputtomassa viranomaisrumbassa. Raha tiukilla, ja voimat taas melkein loppu. Voisi olla silti paljon pahemminkin. Sentään pahimmat kivut taitaa olla takanapäin, tosin siitäkään ei ole varmuutta. Se juuri että koko ajan kaikki on niin hemmetin epävarmaa, loputonta pyristelyä ja jaksaa jaksaa- itsensätsemppausta, ei päivänkään taukoa tästä kaikesta.
Tsemppiä kaikille joilla vaikeaa 🙏 Koitetaan kestää ja sinnitellä, kai sitä taas on otettava asenne että prkl ihan piruuttani en suostu vaipumaan täyteen epätoivoon
Ehkä on hyvä etsiä sitä missä ei kärsi, eläessä. Tai miten ei kärsi. Positiivisia ajatuksia etsiä aina kun meinaa joku nega iskeä, olla armollinen itselle ja muillekin. Ei kai mainitsemasi "hoito" poista ihmisten normaaleja tarpeita hyvään ympäristöön ja elämään. Moni ei olisi niin riippuvainen vanhemmasta, jos olisi riittävä raha, eikä pelkoja miten selviää rahallisesti. Suomessa on paljon herkkiä ihmisiä ja osalle sopisi oma rauha paremmin, kuin liian hektinen. Ellei ole eri sorttia. Ja jos on vaivoja usea, on vaikea kivussa selvitä. Sinulla on kyky ymmärtää muita ja se on paljon, koska olet asioiden ytimessä. Ehkä on vielä pintoja joilla voi kohdata ihmisiä, jonkun asian parissa tai some, mutta kehen luottaa ja miten paljon - on ihan toinen juttu.