Lue keskustelun säännöt.
Koiranpentu pilasi elämäni! :(
25.12.2010 |
Joo-o, kamalalta ja huvittavalta otsikko kuulostaa, mutta tältä minusta tuntuu päivittäin!!
Mies hankki viikko sitten meille koiranpennun, olin alusta pitäen ajatusta vastaan koska olen koirille allerginen ollut pienestä pitäen. Mies vain ajoi asiaansa läpi, kuukausia puhui koiran hankkimisesta ja kyllästyin koko aiheeseen. Ilmoitin etten aio tulla koiraa hoitamaan ja saa jäädä mies sen kanssa tänne kotiin jos me muut haluamme jonnekin lähteä, minusta se vain rajoittaa elämää ja liikkumista. Tästä huolimatta mies meni ja koiran hankki. Kyseessä on ulkokoira joka nyt tulee tietysti olemaan sisätiloissa pentu-ajan, metsästystarkoitukseen vain hankittu.
Nyt olen viikon väkisin katsellut tuota koiraa ja hermoni ovat räjähtämispisteessä! Allergia-oireita ei tullut onneksi minkäänlaisia, ilmeisesti tuo rotu jostain syystä ei allergisoi juuri minua, koska saan hengenahdistusta ja ihottumaa muista koirista edelleen. En voi sanoa, että vihaisiin tätä koiraa, en. En vain ole siitä tippaakaan kiinnostunut, en osaa tehdä sen kanssa mitään enkä leperrellä tai silitellä yhtään. Yritin pari ensimmäistä päivää "telmiä" sen kanssa ja pussailla ja leperrellä, luulin oikeasti itsekin että tottakai kiinnyn moiseen ihanaan karvapalleroon. Siksi se varsinkin nyt vituttaa kun näin ei käynyt, ja minusta tunttu että koira pilasi elämäni seuraavat 10 vuotta eteenpäin!!! Onko kohtalotovereita, miten pääsen tästä yli ja kuinka kestän pentuajan? Luulisin, että kun koira kasvaa ja on suurimmaksi osaksi häkissään niin elo helpottaa edes osittain.
Kuulostan todella julmalta ihmiseltä, mutta en vain välitä eläimistä koska olen pienestä pitäen joutunut niitä varomaan allergiani takia. Siksi minusta kai on välinpitämätön niitä kohtaan tullutkin, koska on ollut pakko. Lapsena oli aivan kamalaa, kun ensin telmin eläimien kanssa ja sitten alkoi nousta iholle näppyä ja henkeä ahdistamaan. Kai välinpitämättömyydestä on tullut jonkinlainen suojelumekanismi, ettei tarvitse pettyä kun olo menee huonoksi. Rakastin lapsena kuitenkin kaikkia eläimiä, siksi niin pahalta tuntuikin että ne tekee minulle huonon olon ja kuitenkin ovat niin ihania
Kommentit (71)
Onko tunne sama, kun silloin kun sait pikkusisaruksen lapsena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rotuun katsomatta
siksi minullakin niitä kaksi kappalein, samaistun rotuun :))
Koirista "pitäminen" ei ole enää aikuisten asia. Lapset saattavat pitää, jos aikuisella ei ole ihmisiä, joista pitää tms., joiden kanssa olla, on koirien kanssa puuhaava kovin säälittävä tapaus.
Koirista pitämisen pakko, sosiaalinen velvollisuus, koska koiraihmiset vihaavat niitä ihmisiä, jotka eivät heidän kullanmurusaan rakasta ja palvo, on kuin keisarin uudet vaatteet.
Harva koirista pitää, on vain esitettävä niin, ettei joudu koiraihmisten käsittämättömien vihanpurkausten kohteeksi.
Koiraihmisille kun koira on ihmistä arvokkaampi. Oma koira muita ihmisiä arvokkaampi.
se nyt pilasi elämäsi, jos et kerran kiinnitä siihen mitään huomiota? Olkoot miehen, jos ei sinua kiinnosta.
Voi herranjumala
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sua vallan hyvin!!
itsekäs ukko sulla!
ja jos et pidä koirasta, mutta et edes joudu hoitamaan sitä, niin miten se nyt muka pilaa elämäsi? Ja parisuhteenne on aika mielenkiintoinen... Tuollainen päätös täytyy ehdottomasti tehdä yhdessä. Minua säälittää eniten se koira! Sä vihaat sitä ja sun mies meinaa pitää sitä pelkäästään kopissa? Kyllä metsästyskoiran kanssa täytyy puuhata kaikenlaista ja ulkokoirien kanssa täytyy puuhata paljon - nekin tarvitsevat lauman! Tosi surullista, jos koira otetaan vain metsälle mukaan, miten sillä kuntokaan kestää, kun vaan osa vuodesta on tarpeellinen? Surullinen tilanne teillä, ei päädy hyvin, jos ette nyt juttele kunnolla ja kumpikin tekee hieman kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies kanssa ajoi läpi koiranhankinnan. Väsytystekniikalla sai mut loppujen lopuksi syylistämällä lupaamaan että hanki sitten se vitun koira jos se niin iso asia on.
Ja voin sanoa että olen katunut luapustani JOKA HELVETIN PÄIVÄ siitä asti!!! ja tästä on nyt aikaa 3 vuotta.
En pysty tuntemaan mitään muuta kuin vihaa tuota koiraa kohtaan koska mielestäni se on vääryydellä meille tunkeutunut. (meillä on myös toinen koira ennestään ja hänestä en tunne samoin) Tällä uudella koiralla ei myöskään ole minkäänlaisia käytöstapoja ollut koskaan. Alusta asti se söi kaikki lasten lelut ja kengät ym. nykyään se varastaa kaikki ruoat niin pöydiltä kuin lasten lautasilta ja jopa kädestä. Mua oikeesti vituttaa kun se tulee keittiöön ja alkaa nuoleskella pöydän reunat ja hyppii pöydille etsimään jotain varastettavaa.
Olen miehelleni sanonut sen sata kertaa että kouluttaa koiran jottei se varastelisi, itse en aio hommaan ryhtyä koska vihantunteeni ovat niin suuret koiraa kohtaan, etten yksinkertaisesti voi edes kehua sitä jos se jotain oikein tekee. Tällä hetkellä koirallamme on porttikielto keittiöön, ainakin silloin kun itse olen kotona.
Joku varmaan ajattelee musta että olen ihan seko tjn. mutta en voi tunteilleni mitään...
Sulla vasta kummallinen maailmankuva on...hohoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asut kieroutuneessa maassa, jsosa koiria palvotaan ihmisten yli.
Tai muuten koiraihmiset katsovat sinua kuin haluaisivat tappaa sinut heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunteitanne siihen koiraan?!!! Eihän se sille mitään voi, että teillä menee miehen kanssa huonosti! Onhan se nyt selvää, että jos kukaan ei koiraa kouluta tai se kiinnosta ketään, niin ei siitä voikaan tulla hyvää koiraa. Mutta sehän on teidän vika. Eikä se vihantunne johdu siitä koirasta, vaan siitä, että ette osaa ratkoa tällaisia erimielisyyksiä puolisoidenne kanssa! Olette todella säälittäviä. On se kumma, jos yksi eläin voi pilata koko elämän, ei taida kovin kummonen elämä teillä olla.
(ja minunkin läheisissä on useita sellaisia ihmisiä), on joko allergisia tai lapsena joutuneet koiran puremaksi. Kuitenkaan kaikki allergiset (edes vaikeasti allergiset) tai purrut ihmiset eivät inhoa tai pelkää koiria, osa tekee kaikkensa saadakseen niitä itselleen.
Jos itse kärsit siitä, ettet pidä koirasta, niin ei siinä auta muu kuin koittaa käydä läpi sitä mikä se tunne on, joka koirasta tulee, mistä se johtuu, milloin se on alkanut, ja mitä sille voisi tehdä. Jos on pahasti allerginen, totta kai oppii varomaan koiria, ja varmaan siinä kehittyy jonkinlainen defenssi ettei tunnu niin pahalta se että tätä se nyt on loppuelämä. Mutta jos teillä nyt on koira, jos siitä ei sinulle tule allergiaoireita, niin mitä hyötyä on siitä inhosta kiinni pitämisessä?
Turha sille koiralle on olla vihainen, jos se ei ole teiltä lähdössä. Ukollesi voisit ollakin, jos olet kertonut selvästi ettet koiraa halua.
Sen lisäksi että koitat mielessäsi käydä tuota ajatusmaailmaasi läpi, ehkä kannattaa viettää aikaa koiran kanssa, jotta siitä tulee sinulle enemmän yksilö kuin "se koira". Pentu on otollisessa iässä oppimaan kaikenlaista hauskaa leikin varjolla, ja sen kanssa on vielä palkitsevaa puuhata koska yleensä pentu on ulkonakin ihmisen perässä kulkevaa sorttia, eikä nenä vielä vie sitä niin paljon hajujen perässä.
Toisaalta eihän se koiraa haittaa, vaikka sinä et siitä pitäisikään. Pääasia että koira hoidetaan hyvin. Joten jos tuntuu siltä että on vaan paras antaa ajan kulua, niin anna vaan. Koita vaan miehen kanssa neuvotella ne rajat, millä tavoin koira lemmikkinä teidän perheen elämään vaikuttaa, ja katso että mies hoitaa koiran asiallisesti ettei siitä tule sinulle hoidokkia. Uskoisin että maailmassa on aika paljon ihmisiä, joiden puolisot on raahanneet kotiin jos jonkinlaista elukkaa, eikä puolisolla ole mitään velvollisuutta niitä elukoita samalla tavalla rakastaa. (Kaikkien elämä kylläkin on helpompaa, jos koko perhe pitää eläimistä!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että toiset pitävät koirista? Eihän se ole teiltä pois? Ei kenenkään tarvitse pitää minun koirista, mutta miksi te vihaatte minun koiriani? En todellakaan tyrkytä niitä kenellekään vieraalle, ihan itse niitä hoidamme ja niistä huolehdimme. Kyllä se ongelma nyt on se, että teillä ei perheessä nämä arvot kohtaa... Silloin pitää miettiä, mikä kompromissi toimii teidän perheen kohdalla. Mutta älkää nyt tuhlatko energianne vihaamalle tuiki tuntemattomien koiria?! Mä voin vaikka vannoa, että mä en tulisi toimeen koiravihaajan kanssa monestakaan syystä, mutta mikä se mua liikuttaa, kun ei mun tarvitse aikani teidän kanssa tuhlata? Miksi teidän asenne liikuttaisi minua mitenkään? En ymmärrä.
Miehesi siis hankki koiran, vaikka sinä et halunnut ja olet vielä allerginen?? Kyllä eläimen hankinnan pitää olla koko perheen päätös ja jos ei ole, sitä ei hankita. Ymmärrän sinua hyvin.
Todellakin annat miehen hoitaa koiran ja myös hoitajan sille silloin kun ette ole paikalla. Mies lenkittää ja ruokkii.
Meidän suhteessa (minun ja mieheni) ei ole mitään vikaa. Rakastamme toisiamme ja pystymme puhumaan kaikista asioista (no melkein, en voi sanoa miehelleni suoraan että vihaan ko. koiraa koska tiedän että se musertaisi hänet täysin) ja kunnioitamme toisiamme.
Mutta, minä en ole koskaan ollut mikään koiraihminen. lapsuuden kodissanikin oli aina koira joka oli kyllä söpö ja sitä joskus jopa silittelin, mutta koskaan en päästänyt sitä huoneeseeni tai vapaaehtoisesti sitä hoitanut, koin sen enemmänkin rasitteeksi.
Nyt olenkin jo ilmoittanut miehelleni että kun näistä koiristamme aika jättää, en enää ikinä aio asua koiran kanssa saman katon alla. Mieheni ei kuulemma aio edes asiaa ajatella koska hänen mielestään en voi sellaista nyt päättää. Minä olen sitä mieltä että koska olen uhrautunut ja elänyt "elämäni parhaimmat vuodet" koirat riesanani ja luopunut paljosta (ykkösenä karvaton koti) niiden takia, on vuorostaan sitten mieheni vuoro tulla asiassa vastaan.
Mutta ei tulisi mieleenkään sanoa sitä ääneen kenellekään ulkopuoliselle. Jotain itsesuojeluvaistoa mulla sentään on.
On ihan ok. sanoa ettei yleiseti tykkää muiden lapsista, mutta jos erehdyt sanomaan ettet tykkää muiden lemmikkieläimistä, olet epänormaali ihmishirviö.
ettei erityisemmin pidä koirista/ ymmärrä niitä/ ole koskaan oikein tutustunut koiriin, kuin ilmoittaa agressiiviseen sävyyn vihaavansa niitä. Tuollainen vihaaja on minusta pelottava ihminen. Enkä kyllä ymmärrä yhtään ihmistä, joka julkisesti viestittää vihaavansa kaikkia muiden lapsiakaan. Ehkä kyse on siitä sävystä ja tavasta? Ja ylipäänsä siitä, miten suppeasti suhtaudutaan siihen, mistä muut saavat pitää ja mistä ei. Kyllä mua vaan pelottaa kaikenlaiset viha-ihmiset.
Pystytte puhumaan kaikesta, mutta et voi kertoa mitään, mistä miehesi voisi pahoittaa mieltään? Minusta nyt kuulostaa siltä, että et haluakaan päästää vihastasi eroon. Jos päästät koiran vähänkään lähellesi, niin saattaisit ihan huomaamattomasti vaikka vähän kiintyä siihen?
älä huoli, kyl mies välittää sinustakin :)