Lue keskustelun säännöt.
Koiranpentu pilasi elämäni! :(
25.12.2010 |
Joo-o, kamalalta ja huvittavalta otsikko kuulostaa, mutta tältä minusta tuntuu päivittäin!!
Mies hankki viikko sitten meille koiranpennun, olin alusta pitäen ajatusta vastaan koska olen koirille allerginen ollut pienestä pitäen. Mies vain ajoi asiaansa läpi, kuukausia puhui koiran hankkimisesta ja kyllästyin koko aiheeseen. Ilmoitin etten aio tulla koiraa hoitamaan ja saa jäädä mies sen kanssa tänne kotiin jos me muut haluamme jonnekin lähteä, minusta se vain rajoittaa elämää ja liikkumista. Tästä huolimatta mies meni ja koiran hankki. Kyseessä on ulkokoira joka nyt tulee tietysti olemaan sisätiloissa pentu-ajan, metsästystarkoitukseen vain hankittu.
Nyt olen viikon väkisin katsellut tuota koiraa ja hermoni ovat räjähtämispisteessä! Allergia-oireita ei tullut onneksi minkäänlaisia, ilmeisesti tuo rotu jostain syystä ei allergisoi juuri minua, koska saan hengenahdistusta ja ihottumaa muista koirista edelleen. En voi sanoa, että vihaisiin tätä koiraa, en. En vain ole siitä tippaakaan kiinnostunut, en osaa tehdä sen kanssa mitään enkä leperrellä tai silitellä yhtään. Yritin pari ensimmäistä päivää "telmiä" sen kanssa ja pussailla ja leperrellä, luulin oikeasti itsekin että tottakai kiinnyn moiseen ihanaan karvapalleroon. Siksi se varsinkin nyt vituttaa kun näin ei käynyt, ja minusta tunttu että koira pilasi elämäni seuraavat 10 vuotta eteenpäin!!! Onko kohtalotovereita, miten pääsen tästä yli ja kuinka kestän pentuajan? Luulisin, että kun koira kasvaa ja on suurimmaksi osaksi häkissään niin elo helpottaa edes osittain.
Kuulostan todella julmalta ihmiseltä, mutta en vain välitä eläimistä koska olen pienestä pitäen joutunut niitä varomaan allergiani takia. Siksi minusta kai on välinpitämätön niitä kohtaan tullutkin, koska on ollut pakko. Lapsena oli aivan kamalaa, kun ensin telmin eläimien kanssa ja sitten alkoi nousta iholle näppyä ja henkeä ahdistamaan. Kai välinpitämättömyydestä on tullut jonkinlainen suojelumekanismi, ettei tarvitse pettyä kun olo menee huonoksi. Rakastin lapsena kuitenkin kaikkia eläimiä, siksi niin pahalta tuntuikin että ne tekee minulle huonon olon ja kuitenkin ovat niin ihania
Kommentit (71)
erittäin normaali ihminen. Sulla on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä omien lapsien suojelu, ja silloin on ihan normaalia, että koira, oma ja rakaskin, näyttäytyy ensisijaisesti uhkana lapselle ja siitä on vaikea välittää. Mä suorastaan inhosin omaa koiraani kun lapseni syntyi, yhtäkkiä tuntui että meillä asuu likainen ja arvaamaton petoeläin eikä hyvin koulutettu, kiltti koira.
Mun mielestä teidän tilanne on oikeasti kestämätön. Sulla ei ole aikaa kouluttaa koiraa ja koirasta tulee koko ajan vaikeampi kun se kasvaa. Kymmenviikkoinen penti on vielä niin helppo ettei sitä voi verratakaan esimerkiksi vuoden vanhaan, fyysisesti vahvaan koiraan jolla on nollaluokan keskittymiskyky ja jonka kanssa on tekemistä vaikka pitäisi siitä kuinka.
Ei myöskään ole hyvä ennuste, että sä pelkäät koiraa. Jossain vaiheessa koira testaa rajojaan, ja sä todennäköisesti vaistomaisesti väistät murisevaa tai irvistelevää koiraa vaikka kuinka yrittäisit peittää pelkosi.
Mä edelleen ehdotan että palauttakaan koira kasvattajalle - nyt se vielä ehtii saada hyvän uuden kodin ja sopeutua sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun koira esim tarttuu sukkaan, niin en osaa tehdä muuta kun huutaa apua ja sanoa irti. Mies tuumasi ettei olisi arvannut että olen näin avuton, no daa, en ole koskaan ollut koirien kanssa niin miten voisin osata niitä käsitellä. Koira kun söi tyttöni hiuspinnin, menin aivan paniikkiin ja huusin vain et tulkaa ottamaan se pois siltä. En tosiaan uskalla itse näppiäni sen suuhun pistää tai en edes tajunnut ettei se kuole siihen pinniin. Olen siis aivan käsi koirien kanssa, ja en edes halua opetella niitä tuntemaan tai lue mitään koulutusohjetita koska EN HALUA. Lapsellista sarmaan mutta näin on.
Minulle olisi riittänyt pieni ihmisvauvamme, ja esikoinen. Tämän viimeksi tänään miehelleni kerroin. Minua suututtaa, kun kaikki aika mitä mies viettää koiran kanssa on lapsiltamme poissa, vauvaa en voi edes lattialle laskea koska koira menee heti iholle. hyvästi äkkilähdöt mihinkään reissuun, kun koiraa ei voi jättää yksin. Ajattelen jo vuosien päähän kaiken, mitä koirasta seuraa negatiivisessa mieless. Vanhuuden myötä tulevat sairaudet ja eläinlääkärikulut jne... En yksinkertaisesti näe mitään hyvää tästä itselleni, esikoisen vuoksi olen kuitenkin hiljaa, koska hän on todella kiintynyt pentuun ja se on ihan luonnollista ja ihanaa seurata miten voi jokin merkitä pienelle ihmiselle niin paljon. Surettaa vain lähinnä oma kohtaloni, miten elämäni voi näin radikaalisti kärsiä viattomasta luontokappaleesta, ilmeisesti olen jollain tasolla tunnevammainen ihminen :(
Ap
nyt oikein selvinnyt, että miksi sä ap toistat monta kertaa, että sussa on vikaa ja että sä oisit tunnevammainen ihminen? Mikään ei viittaa siihen. Ensinnäkään sä et voi osata olla luonnollisesti koiran kanssa jos et koskaan, varsinkaan lapsena, ole saanut sitä harjoitella. Äärimmäisen pieni osa ihmisistä on luonnostaan sellaisia, että ymmärtävät koiran elekieltä ja osaavat ohjata ja kouluttaa sitä tuosta vaan, jos eivät koskaan ole saaneet siihen harjoitusta. Sä tuskin esimerkiksi vaistomaisesti ymmärrät koiran elekieltä ja tiedät mitä se tahtoo, mikä voi aiheuttaa paljon väärinymmärryksiä sinun ja koiran välillä - koirahan kun ei tajua sua senkään vertaa kuin sinä sitä. ;)
Toisekseen, sun miehesi on tehnyt väärin. Täysin väärin. Ei sitä voi mitenkään selitellä. Kuten kirjoitin aiemmin, en koskaan suostuisi siihen että meille tulee lemmikki jos kaikki eivät sitä halua - saisin suorastaan paskahalvauksen jos mies puoliväkisin painostamalla toisi meille koiranpennun. Ei koira ole mikään pikkujuttu, vaan vaikuttaa jokapäiväiseen elämään paljon.
Komanneksi kaikki noi sun ajatukset tulevaisuudesta on ihan realistisia, ei mitään ylireagointia. Vaikka koira on häkkikoira, siitä on paljon vaivaa. Siitä lähtee karvaa, tulee sotkua, melua, vaivaa. Sillä voi olla oikeasti kamalia kehitysvaiheita jolloin se tuhoaa tavaroita, ei tottele, uhmaa sua, eikä sitä voi pitää samassa tilassa lattialla olevan vauvan kanssa ilman että joku on vahtii sitä jatkuvasti. Mä olen kestänyt oman koirani vaikeat vaiheet, sairastelukierteet ja siitä oikeasti aiheutuvan melko suuren vaivan koska pidän koirista. En koskaan ois jaksanut sitä jos en olis eläinrakas ihminen.
41 & 44
kaikki maailman koirat on ihania, rotuun katsomatta sillä ne eivät ole riesoja, eikä muita sellaisia.
Lapset on syntyessään rumia, ihan minhin tahansa nähden minä rakastan koiria ja ne on ihmisten parhaita ystäviä!
Inhoan lapsia (ei ihan oikea sivu jotenkin päädyin tänne kuin etsin koiranpentuja jne.)
Kuka helvetti haluaa pilata elämänsä vinkuvilla paviaaneilla. En ole katkera tai mitään, mutta olen aina inhonnut lapsia 10 v ylöspäin alkaa olla jo siedettäviä kunhan on jo käytöstavat hallussa.
Tämä lapsi inho voi johtua kun olin koulussa vähänpä oli kavereita, koska rakastin eläimiä ja muut pitivät minua outona tms.
Silloin ainoita ystäviäni oli meidän perheen koirat (joita oli 3-4) 3 oli ennenkuin saatiin se neljäs rakas koira. ( 2 ulko metsästys koiraa joitka oli sekoituksia) yksi kääpio näyttely koira ja yksi iso näyttely koira.
esim niin moni koira on pelastanut ihmisen hengen!!!!
Se voisi olla sinä jos metsästys koira pelastaisi sinut, sanoisitko häntä tyhmäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna ajan kulua ja ota rauhallisesti, kyllä se siitä. Aika erikoinen ratkaisu tosin mieheltäsi tuoda koira taloon kun olet allerginen...
Mä oon myös kissa-allergikko, mutta siedän yleensä pitkäkarvaisia rotuja. Esim persialaisista en saa oireita vaikka altistus olisi pidempiaikainen.
Me ollaankin harkittu, että hankittaisiin seuraavaan isompaan asuntoon kissa mun allergiasta huolimatta.
Kissalta olisi pääsy kielletty vanhempien makuuhuoneeseen ja sitten tietty hankitaan muutama ilmanpuhdistin (pari itseasiassa onkin jo entuudestaan).
Että mies ei ole nähnyt kokonaisuutta, ja on hankkinut koiran vaimonsa mielipiteestä ja terveydestä piittaamatta.
Itse olen oikein kissaihminen, mutta mieheni on allerginen, ja olen hyväksynyt että voin ottaa kissan vain jos jään leskeksi nuorena. Enkä missään nimessä toivo sitä!!!!! (En ottaisi kissaa enää 80-vuotiaana)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...tuommoiset päätökset kuten koiran hommaaminen on tehtävä yhdessä, eikää vain että toinen päättää. Kuinka ihmeen vässyköitä te ootte ku annatte toisen tehdä tuommoisen ratkaisun teidän tahtomatta?? Itse olen 2:den koiran onnellinen omistaja ja en vihaa ihmisiä jotka eivät koirista pidä( viittaan ku tuolla lukee että ihmisten on pakko tykätä koirista)jokainen tykkää mistä tykkää, eipä mua ole koskaan haitannu. Ja te vässykät jotka olette antaneet periksi puolisolle hommata eläin jota ite ette voi sietää, niin oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka paljon tämä eläin kärsii?? se kuitenkin vaistoo ym ym...
Mutta joka tapauksessa, hyvää tätä vuotta kaikille!
että toiset pitävät koirista? Eihän se ole teiltä pois? Ei kenenkään tarvitse pitää minun koirista, mutta miksi te vihaatte minun koiriani? En todellakaan tyrkytä niitä kenellekään vieraalle, ihan itse niitä hoidamme ja niistä huolehdimme. Kyllä se ongelma nyt on se, että teillä ei perheessä nämä arvot kohtaa... Silloin pitää miettiä, mikä kompromissi toimii teidän perheen kohdalla. Mutta älkää nyt tuhlatko energianne vihaamalle tuiki tuntemattomien koiria?! Mä voin vaikka vannoa, että mä en tulisi toimeen koiravihaajan kanssa monestakaan syystä, mutta mikä se mua liikuttaa, kun ei mun tarvitse aikani teidän kanssa tuhlata? Miksi teidän asenne liikuttaisi minua mitenkään? En ymmärrä.
niille jotka vihaavat lapsia. Jotkut vaan tykkäävät koirisa ja toiset lapsista. Ei sille mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vaadit että koira annetaan takaisin. Tuolla ylempänä joku koira-asiantuntija kertoi että kaupat voi vielä perua.
Sanot miehelle että jok osinä tai koira. Mies valitkoon.
Varmaan toistan sitä siksi, että mieheni mielestä sitä olen. Ja alan uskoa siihen itsekin, miten en voi kiintyä pieneen karvapalleroon? En osaa miehelleni edes selittää, mitä tunnen. Minun sisällä tuntuu kuin kiehuisi koko ajan, ja en voi sanoa sanaakaan koska pelkään että räjähdän ja alan huutamaan tuosta koirasta. Minä en siis tosiaankaan vihaa koiraa, korostanm myös sitä ettei kukaan kuvittele että kaltoinkohtelen sitä tai sillä olisi täällä huonot oltavat. Ja sitten mies kuitenkin on niin onnellinen koirasta, että tuntuu julmalta etten minä välitä hänen onnestaan tavallaan.
Vaikeaa on, kaipa sitten elämä meni siihen että 10 vuoden suhde joka on parantunut kuin viini vanhetessaan niin kaatui tähän, etten ole valmis asumaan enää koiran kanssa saman katon alla. Harmi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaisitko itse asumaan luoksesi vuohen? Rotan? Monille ihmisille koira ei ole yhtään sen mukavampi asuinkumppani kuin käärme. Ei koirista tarvi pitää ja ei siinä ole mistään "tunteiden siirtämisestä" kyse. Fakta on, että koira on eläin ja ei se kaikissa herätä mitään tunteita paitsi ärsytystä, kun on pakko olla samassa seurassa.
Hauska siksi että minä oikeasti tykkään sekä (kesy)rotista että vuohista! Haluan vielä joskus muuttaa maalle että saan pihaan vuohen, ja tällä hetkellä on lemmikkinä kesyrottia.
On meillä koirakin, vaikken ole mikään erityisen koiraihminen.
Se on yksi vaihtoehto. Kun olet luvannut koiran miehelle, niin elät sen lupauksen kanssa. Kunhan koira kasvaa se muuttaa ulos, muistaakseni jossain viestissäsi niin luki. Mies vastaa hoidosta ja pidät siitä kiinni. Mies maksaa koiran kulut, tulipa niitä sitten millaisia tahansa.
Elä kuin koiraa ei olisikaan. Mistä tahansa harrastuksesta tulee aina kuluja ja ellette nyt ihan köyhyysrajalla elä, niin koira ja metsästys ei lienee kalleimmasta päästä harrastuksia.
Elämä koiran kanssa olisi varmasti myös helpompaa, kun alkaisit ajatella sitä enemmän esineenä. Mitä vähemmän huomioit koiraa, sen paremmin sekin jättää sinut rauhaan. Ja jokainen äiti osaa kasvattaa koiraakin. Mikäli onnistut käsittelemään pelon tunteesi. Tiedät itsekin järjellä, ettei pentua tarvitse pelätä. Tuskin edes aikuista koiraa tarvitsee pelätä, erittäin harva koira on aggressiivinen omistajilleen.
Voisit jopa paremmin hyväksyä koiran tulevaisuudessa, mikäli lakkaa ajattelemasta asiaa liikaa. Ja koiran pito on vain rivi järjestelykysymyksiä, kuten elämä yleensäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että mies ei ole nähnyt kokonaisuutta, ja on hankkinut koiran vaimonsa mielipiteestä ja terveydestä piittaamatta.
Itse olen oikein kissaihminen, mutta mieheni on allerginen, ja olen hyväksynyt että voin ottaa kissan vain jos jään leskeksi nuorena. Enkä missään nimessä toivo sitä!!!!! (En ottaisi kissaa enää 80-vuotiaana)
yhtään mitään koirista, kun sellaisen teidän tilanteesen osti vastoin sinun toivetta, allergiaa ja teillä on pieni vauva!!! Toi on ihan katastrofaalinen tilanne, ei päädy hyvin. MUTTA sun mies teki väärin, ei se koira. Se koira ei pilaa sun elämää, vaan se, että sun mies tekee tuollaisia päätöksi ajattelematta seurauksia ja kuuntelematta sua yhtään. Mä alan epäillä tätä kanssa provoksi, vaikka aika surullisia koiratapauksia kyllä löytyy... Kuka kasvattaja edes myy teille pentua, jos vaimo on sitä vastaan, reagoi täysin avuttomasti ja on 2kk vauva? Ei taida olla koira luotettavalta kasvattajalta... Mutta onneksi koiralla on jo opetettu istumaan, eli on koulutettu, hah! Pentua on erittäin raskasta kouluttaa, kun on ihan pieniä lapsia, se vaatii todella paljon aikaa ja sitoutumista ihan koko perheeltä! Voi apua sanon minä.
oli kun pentu tuli taloon. Tuntui että tuli aivan hurjasti lisää duunia. pottakoulua koiralle, vahinkojen siivoamista jne.
Kaduin monta kertaa koko koiraa. Miutta nyt kun koira on isompi ja siitä on oikeasti "hyotyä" -> lapset tykkää, koira on meidän rikkaimuri :D ja tietenkin vahti ominaisuudet.
mitä kamalaa muka voi tapahtua, jos sä näytät kuinka vihainen ja loukkaantunut olet siitä, ettei sinun mielipidettäsi ole kunnioitettu näin tärkeässä asiassa? Saahan sinusta tuntua juuri niin pahalta kuin nyt tuntuu. Ei kukaan voi tulla sanomaan että tunnet väärällä tavalla ja sun pitäisi tuntea siitä syyllisyyttä.
Tiedät varmasti itse parhaiten miten asian hoitaa, mutta tuon voit unohtaa, että sinun pitäisi erityisesti pitää koirasta, ja varsinkaan vain siksi että se on pentu ja söpö. Lapset ja lapsenmieliset pitävät pörröisistä ja suloisista otuksista automaattisesti ja ihastuvat niihin varauksettomasti, mut aikuiset harvemmin koska tajuavat eläimen mukana tulevan vastuun. Mä en ole koskaan ollut erityisen kiintynyt koiriini kun ne ovat olleet kymmenviikkoisia, vaikka olen hoitanut ne erinomaisesti. Kiintymys koiraan syntyy vasta vuorovaikutuksesta, siitä että oppii tuntemaan koiran. Mielestäni on vähän outoa, jos alkuperäistä kirjoittajaa on syyllistetty siitä, että miten hän voi olla pitämättä pennusta. Se tuntuu lähinnä manipuloinnilta ja painostamiselta.
41 ja mitä niitä nyt olikaan
yhtään mitään koirista, kun sellaisen teidän tilanteesen osti vastoin sinun toivetta, allergiaa ja teillä on pieni vauva!!! Toi on ihan katastrofaalinen tilanne, ei päädy hyvin. MUTTA sun mies teki väärin, ei se koira. Se koira ei pilaa sun elämää, vaan se, että sun mies tekee tuollaisia päätöksi ajattelematta seurauksia ja kuuntelematta sua yhtään. Mä alan epäillä tätä kanssa provoksi, vaikka aika surullisia koiratapauksia kyllä löytyy... Kuka kasvattaja edes myy teille pentua, jos vaimo on sitä vastaan, reagoi täysin avuttomasti ja on 2kk vauva? Ei taida olla koira luotettavalta kasvattajalta... Mutta onneksi koiralla on jo opetettu istumaan, eli on koulutettu, hah! Pentua on erittäin raskasta kouluttaa, kun on ihan pieniä lapsia, se vaatii todella paljon aikaa ja sitoutumista ihan koko perheeltä! Voi apua sanon minä.
Monta kertaa jo ap kirjoittanut ettei koiraa syytä.
Ja toisekseen, ei kaikki lähde koko perheen voimin hakemaan koiraa jos sellaisen hankkivat.
Pentu on ilmeisesti 10vko vanha, hyvä saavutus jo istumaan oppiminen, kertoo sen että joku sitä kouluttaa eikä vain anna temmeltää valtoimenaan.
Eiköhän jokainen tiedä että koira on elinikäinen projekti, vaikka koira osaakin kaiken, ei sitä kouluttamista passaa lopettaa.
Sehän tässä on tainnutkin olla ongelma, mies ottaa koiran ilman vaimon lupaa, koira kuitenkin on monen vuoden projekti. Ja vaimon allergia. Mikä ei onneksi ole puhennut pennun myötä.
Jaa-a, en tiedä mitä lie mies ja kasvattaja puhuneet, en ole tosiaankaan ollu tkasvattajan kanssa itse minkäänlaisessa yhteydessä. Mietin vain, miten pääsen tästä yli. Mies sanoi, että koira kärsii jos minä kohtelen sitä kuin ilmaa ja tajuaahan tuon kyllä että vaistoaahan sen etten siitä niin paljon välitä kuin muut. Sehän alkaa vihata minua ja käy oikeasti kinttuun kiinni vielä joku päivä.
Minä en epäile sitä, ettei mies koiran kanssa osaa olla. Varmasti kouluttaa ja hoitaa sen. Vituttaa vaan omasta puolesta suoraan sanottuna.
Niin ja siis tämä pentu on 10 viikkoa. Lisäksi puolustuksekseni kerrottakoon että meillä on myös 8vkoa vanha lapsi, jota ajattelin lähinnä keskittyä hoitamaan ja siksikin olin koko ajatusta vastaan ja en halua alkaa nytkään koiraa hoitamaan koska mies sen vastoin tahtoani hankki, hankkikoon sitten hoitajan poissa ollessaan koiralle. Onkohan minulla joku vinksahtuma päässä, etten välitä? Pitäskö tässä alkaa hoitoon hakutumaan vai voiko tällainen olla normaalia... Huoh.
AP