Lue keskustelun säännöt.
Koiranpentu pilasi elämäni! :(
25.12.2010 |
Joo-o, kamalalta ja huvittavalta otsikko kuulostaa, mutta tältä minusta tuntuu päivittäin!!
Mies hankki viikko sitten meille koiranpennun, olin alusta pitäen ajatusta vastaan koska olen koirille allerginen ollut pienestä pitäen. Mies vain ajoi asiaansa läpi, kuukausia puhui koiran hankkimisesta ja kyllästyin koko aiheeseen. Ilmoitin etten aio tulla koiraa hoitamaan ja saa jäädä mies sen kanssa tänne kotiin jos me muut haluamme jonnekin lähteä, minusta se vain rajoittaa elämää ja liikkumista. Tästä huolimatta mies meni ja koiran hankki. Kyseessä on ulkokoira joka nyt tulee tietysti olemaan sisätiloissa pentu-ajan, metsästystarkoitukseen vain hankittu.
Nyt olen viikon väkisin katsellut tuota koiraa ja hermoni ovat räjähtämispisteessä! Allergia-oireita ei tullut onneksi minkäänlaisia, ilmeisesti tuo rotu jostain syystä ei allergisoi juuri minua, koska saan hengenahdistusta ja ihottumaa muista koirista edelleen. En voi sanoa, että vihaisiin tätä koiraa, en. En vain ole siitä tippaakaan kiinnostunut, en osaa tehdä sen kanssa mitään enkä leperrellä tai silitellä yhtään. Yritin pari ensimmäistä päivää "telmiä" sen kanssa ja pussailla ja leperrellä, luulin oikeasti itsekin että tottakai kiinnyn moiseen ihanaan karvapalleroon. Siksi se varsinkin nyt vituttaa kun näin ei käynyt, ja minusta tunttu että koira pilasi elämäni seuraavat 10 vuotta eteenpäin!!! Onko kohtalotovereita, miten pääsen tästä yli ja kuinka kestän pentuajan? Luulisin, että kun koira kasvaa ja on suurimmaksi osaksi häkissään niin elo helpottaa edes osittain.
Kuulostan todella julmalta ihmiseltä, mutta en vain välitä eläimistä koska olen pienestä pitäen joutunut niitä varomaan allergiani takia. Siksi minusta kai on välinpitämätön niitä kohtaan tullutkin, koska on ollut pakko. Lapsena oli aivan kamalaa, kun ensin telmin eläimien kanssa ja sitten alkoi nousta iholle näppyä ja henkeä ahdistamaan. Kai välinpitämättömyydestä on tullut jonkinlainen suojelumekanismi, ettei tarvitse pettyä kun olo menee huonoksi. Rakastin lapsena kuitenkin kaikkia eläimiä, siksi niin pahalta tuntuikin että ne tekee minulle huonon olon ja kuitenkin ovat niin ihania
Kommentit (71)
Mutta ei tulisi mieleenkään sanoa sitä ääneen kenellekään ulkopuoliselle. Jotain itsesuojeluvaistoa mulla sentään on. On ihan ok. sanoa ettei yleiseti tykkää muiden lapsista, mutta jos erehdyt sanomaan ettet tykkää muiden lemmikkieläimistä, olet epänormaali ihmishirviö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystytte puhumaan kaikesta, mutta et voi kertoa mitään, mistä miehesi voisi pahoittaa mieltään? Minusta nyt kuulostaa siltä, että et haluakaan päästää vihastasi eroon. Jos päästät koiran vähänkään lähellesi, niin saattaisit ihan huomaamattomasti vaikka vähän kiintyä siihen?
Mutta en halua puhua tästä asiasta, koska rakastan miestäni ja tiedän että nämä koirat ovat hänelle todella tärkeitä. Tiedän myös että jos oikein häntä painostaisin, hän luopuisi koirista koska rakastaa minua niin paljon. Minä kuitenkin rakastan häntä liikaa painostaakseni häntä tässä asiassa -> umpikuja! Minä kärsin tästä asiasta, mutta teen sen koska rakastan miestäni. Tosin en aio näiden koirien jälkeen enää silmukkaa kaulaani laittaa...
Mutta ymmärrän hyvin, jos joku ei. Onhan niistä vaivaa, lisäksi paskattaminen julkisille paikoille nostaa verenpainetta kenellä tahansa, joka on ikinä astunut koirankakkaan. Karvanlähtö ärsyttävää, haukunta vituttavaa jne. Uskollisina ja ystävällisinä olentoina ne ovat kuitenkin ihastuttavia omalla tavallaan.
En oikein ymmärrä kun nykyään kukaan ei saa inhota mitään. Kaikesta tulisi tykätä, onko se enää luonnollista? Entäs jos kaiken hyväksyminen/kaikesta pitäminen onkin luonnotonta ja jopa vaarallista ihmisen itsesuojeluvaiston suhteen?
ihan totta. Olen samassa asemassa sinun kanssasi siinä mielessä että mies haluaisi koiran (metsästykseen kans) mutta minä en. En vaan jaksa koska lapsia on kuusi ja tuntuu että kaikki energiaa menee muutenkin. Koira lisäisi vain mun stressiä ja sitoisi meidät vielä enemmän. Ollaan tästä keskusteltu monta kertaa kahdeksan vuoden aikana, enkä ole antanut perikisi. Olen tehnyt selvää että kun koiraa astuu taloon se on alamäki ja mä lähden, olen aivan varma että niin tekisinkin. Koiran hankkiminen on sentään sen verran suuri päätös joka vaikuttaa koko perheeseen että on tärkeätä että kaikki ovat siinä samaa mieltä ja puhaltavat yhteen hiileen. Onneksi mun mies on sen tajunnut, olen pahoillani että sun ei. Tuosta ei hyvää seuraa.
nähty puistossa; koira metsästää lapsia, mutta ei haluta laittaa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koirat ovat erityisen vaarallisai pienille lapsille. koirat saavat kuitenkin olla vapaana silloinkin, kun ne erityisesti vaarantavat lasten turvallisuutta. Omistajilta tuntuu puuttuvan harkinta, tai he eivät välitä lapsista. Vain oma koira on kaikki kaikessa.
Ottaisitko itse asumaan luoksesi vuohen? Rotan? Monille ihmisille koira ei ole yhtään sen mukavampi asuinkumppani kuin käärme. Ei koirista tarvi pitää ja ei siinä ole mistään "tunteiden siirtämisestä" kyse. Fakta on, että koira on eläin ja ei se kaikissa herätä mitään tunteita paitsi ärsytystä, kun on pakko olla samassa seurassa.
tunteitanne siihen koiraan?!!! Eihän se sille mitään voi, että teillä menee miehen kanssa huonosti! Onhan se nyt selvää, että jos kukaan ei koiraa kouluta tai se kiinnosta ketään, niin ei siitä voikaan tulla hyvää koiraa. Mutta sehän on teidän vika. Eikä se vihantunne johdu siitä koirasta, vaan siitä, että ette osaa ratkoa tällaisia erimielisyyksiä puolisoidenne kanssa! Olette todella säälittäviä. On se kumma, jos yksi eläin voi pilata koko elämän, ei taida kovin kummonen elämä teillä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koirat ovat erityisen vaarallisai pienille lapsille. koirat saavat kuitenkin olla vapaana silloinkin, kun ne erityisesti vaarantavat lasten turvallisuutta. Omistajilta tuntuu puuttuvan harkinta, tai he eivät välitä lapsista. Vain oma koira on kaikki kaikessa.
olen ilmeisesti outo, koska rakastan lapsiakin... ;)
voi olla, mutta harkinta puuttuu. Tai rakkautesi ei ole aitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse inhoan koiria ja jos mies hommaisi koiran, minä ottaisin lapset ja lähtisin.
voi olla, mutta harkinta puuttuu. Tai rakkautesi ei ole aitoa.
Terveisin 10 (pari muutakin kirjotusta oli minulta, mutten muista numeroita)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en haluaisi koiraa riesakseni. Jotenkin se vaan lipeää niin, että kun isäntä ei enää jaksa hoitaa ja olla kiinnostunut koirastaan, niin emäntäpä se on joka jaksaa muonittaa ja lenkittää koiran. Huoh.
Otan osaa!
Kuule kyllä se ap menee niin että UKKOSI on elämäsi pilannut hankkimalla sen koiran. Ei se koira itsestään teille sisälle kävellyt ja majoittunut taloon.
Suoraan sanottuna vituttaa tyhmät ämmät jotka laittavat koiran syyksi sen että ne on hankittu taloon johon joku ei sellaista halua. Näitä "elämänpilaaja koiria" on eläinsuojeluyhdistykset pullollaan tai rääkättyinä ja kidutettuina jossain pihan perällä narun jatkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On väärin, että miehesi ottaa teille koiran, jos ei sitä hoida yksin.
Ei eläin voi olla perheessä, jossa se saa vain sen mikä on pakko tehdä eläimen eteen.
Mun miehellä on ollut kissa ja minä sen kissan ruuat ja laatikon siivosin, kun mies rupesi laistamaan asiasta, kun tulin hänen kotiinsa asumaan.
Eläin aina koko perheen kauppa ja kaikkien on sitä haluttava, ei vain yhden.
Koiralle uusi koti, johon sen haluaa koko perhe.
Mutta ei tulisi mieleenkään sanoa sitä ääneen kenellekään ulkopuoliselle. Jotain itsesuojeluvaistoa mulla sentään on. On ihan ok. sanoa ettei yleiseti tykkää muiden lapsista, mutta jos erehdyt sanomaan ettet tykkää muiden lemmikkieläimistä, olet epänormaali ihmishirviö.
Onpa sinulla ikävä mies, että ajatteli vain, mitä itse haluaa. Kyllä koira on sen verran iso juttu, että olisihan voinut olla, että koko mies olisi jäänyt sinulta ottamatta, jos tällä olisi ollut koira kun tutustuitte.
Ymmärrän sinua täysin.
Vaikka mies hoitaisikin koiran ja sen tarpeet - kuka hoitaa asunnon siivoamisen koirankarvoista ja vaatteistanne?
siis annoit sitte ottaa teille koiran ilman sun tahtoa. Koira tai mikä tahansa elävä on aina,korostan aina koko perheen asia. En usko, että on olemassa perhettä jossa on koira,et yksi yksilö ei joutuisi koskaan hoitamaan sitä tavalla tai toisella. Mulla on kotona 9koiraa,tämä on siis totta niitä on 9 :). Minä olen ottanut kaikki koirat nimiini, koska jos tulee esim.ero haluan ne kaikki mukaani. Meillä menee niin, että se hoitaa kenellä on aikaa, eli koko perhe on sitoutunut niihin, eikä se aina niin helppoa ja kivaa ole. Koira ei vaan sitä tajua, että joku tykkää ja joku ei. Koiraa kusettaa ja nälättää niinäkin päivinä kun ei vakkari hoitaja ei kerkiä, tai jaksa hoitaa.
Jos oikeesti on allergiaa muuta pois, tai koira pois.
palauttaa koiran kasvattajalle. Mä olen koiraihminen ja minulla on koira, enkä koskaan ottaisi meille koiraa jos yksikin perheestä vastustaisi sitä - saati olisi allerginen.
Teillä on ap edessä isot kriisit koiran kanssa. Onko sulla käsitystä, millainen on vahvaluonteisen metsästyskoiran koulutus ja kuinka kamala murrosikä sillä voi olla? Teidän on pakko, molempien, kouluttaa sitä ja aktivoida sitä, koska muuten se haukkuu iltakauden häkissään ja teillä on naapurisopu koetuksella - puhumattakaan siitä että koira kärsii. Ilman peruskoulutusta metsästyskoiran päivittäinen lenkittäminen (joka, btw, tulee olemaan sinun hommasi aika usein) tulee olemaan todella stressaavaa, jos et johdonmukaisesti opeta sitä kulkemaan hihnassa ja ohittamaan toiset koirat haukkumatta ja vetämättä.
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka vielä 2000-luvulla hankkivat koiran "metsästyskäyttöön" ja antavat jotenkin ymmärtää, että tällä tavalla koirasta olisi vähemmän vaivaa kuin seurakoirasta. Ei ole. Metsästyskoira nimenomaan tarvitsee hyvän kontaktin omistajaansa, tai se ei toimi metsällä(kään). Kontaktin saa vain olemalla koiran kanssa paljon. Koiraa ei vaan voi säilöä sinne pihan perälle häkkiin, koska varsinkin nuorena sen pää ei kestä sitä tylsyyttä, virikkeiden ja liikunnan puutetta ja ikävää siitä että se on erossa omasta laumastaa.
Njoo, otsikko oli hieman jyrkkä, tarkoituksella sen tein että saa keskustelua aikaiseksi enemmän.
Ilmoitin kyllä alkup.viestissä, etten vihaa koiraa. En vain tunne sitä kohtaan yhtikäs mitään. Minulle riittää, kun silloin tällöin JOS ITSE HALUAN saan silittää hieman tuttavien koiria, mutta en sen enempää saati että pitäisin siitä että alkavat haistelemaan kaikkia paikkoja ja pistävät sen märän kylmän kuonon joka paikkaan. Mies on kyllä kouluttanut jo koiraa, osaa istua kun käskee ja ei tee enää niin paljon pisuja sisällekään, että koulutuksen puutteesta ei ole kyse tai ettei koiratsa muuten pidettäisi huolta. Ongelma on todellakin se että MIES ennemminkin pilasi elämäni 10 vuodeksi eteenpäin. koira on siihen toki syytön, enkä sitä kohtaan ole ilkeä koska minä ihan pelkään sitä. Oikeasti, miten voi pelätä pientä koiranpentua, näköjään onnistuu sekin :( Rapsuttelen sitä ja lepertelen silloin kun muut ei nää, ettei mies luule että saa alkaa sälyttämään koiran hoitoa minulle yhtään. Vaikea tilanne, minun on vain joko nieltävä kiukku tai muutettava pois kotoa. Nytkin mies on töissä, opetti esikoiselle koiran ruokinnan ja ulkoilutuksen koska minä en siihen ryhdy. Julma ihminen olen, mutta en yksinkertaisesti pysty luvata hoitaa asiaa jota en ole halunnut tänne, piste. :(
Mun ex-mies halusi koiran (kuulemma, että olisi edes joku joka häntä rakastaisi) ja koska talo ja tontti oli hänen, hän otti koiran. Minä olin silloin opiskelija ja hän töissä. Lupasi ja vannoi, että on kokonaan hänen projektinsa eikä mun tartte tehdä mitään. No, koiranruuat hankki, mutta kerran kun vittuuntuneena päätin jättää puolenkymmentä paskaa siivoomatta jotta mies saisi toteuttaa projektiaan, olin lähellä saada selkäsaunan. Erotessa oli kyllä enemmän ikävä koiraa kuin miestä :(