Ero vai terapia?
Onko kukaan vastaavassa tilanteessa: Lapsi 1,5 vuotias ja parisuhde ihan kuralla... Heti lapsen synnyttyä kauheat riidat jotka jatkuneet tähän päivään asti. Mies ei olekaan arjessa sellainen kuin kuvittelin... ei oikein kestä lapsen haastavaa luonnetta ja huutaa hänelle helposti. Fyysistä läheisyyttä ei ole enää ollenkaan, seksiä ollut viimeksi kuukausia sitten, ja sekin säälistä. En rakasta miestäni enää, rakkaus alkoi hiipumaan lapsen syntymän jälkeen pikkuhiljaa. Jäädäkö tähän elämään onnettomana ja yrittää vaan kestää jotenkin... vai lähteäkö lapsen kanssa vuokralle, keikkätöitä tehden sukujen vihat niskassaan... ?
Kommentit (12)
Entä himoinnut? Kuinka kauan olet tuntenut hänet?
Jos suhde on pitkä ja kaksi ekaa kysymystä kyllä, niin yrittäisin kovasti suhteenne eteen. Täytyisi selvittää, että mikä lapsen syntymässä hiertää.
voihan sitä siten erota sen jälkeen
Ainakin ihastunut ja rakastunut ja himoinnut alussa, kyllä. Ehkä se ei sitten koskaan muuttunutkaan rakastamiseksi? En tiedä. Suhteemme on noin nelivuotinen vasta.
Jollain tapaa tuntuu että olen niin läheinen lapseni kanssa että mies ei ole koskaan päässyt kiilaamaan siihen väliin ja on vihoitellut mustasukkaisena siitä, mikä on saanut aikaan sen että olen alkanut inhoamaan häntä... ?
Puhuttu on paljon. Miehelle omista tunteista puhuminen on vaan todella vaikeaa. En koe rakkautta häntä kohtaan, niin ehkä lienee järjetöntä enää yrittää?
MITÄ MIES ON PUHUNUT SINULLE?
SINÄKÖ olet yksin parisuhteessa tai sinunko tunteet tässä on tärkeitä? Osaatko itse kuunnella mikä muille tärkeää?
6
Jollain tapaa tuntuu että olen niin läheinen lapseni kanssa että mies ei ole koskaan päässyt kiilaamaan siihen väliin ja on vihoitellut mustasukkaisena siitä, mikä on saanut aikaan sen että olen alkanut inhoamaan häntä... ?
Tai ainakin osan siitä.
Älkää nyt vielä erotko, kadut sitä vielä (nimimerkillä kokemusta on). Menkää terapiaan, puhukaa asioista.
Tuntuu että nykyään ihmiset ei PUHU asioista (huom! keskustelu ja nalkutus eri asia), hanskat isketään tiskiin heti kun ensimmäiset ongelmat parisuhteessa tulee.
Sitten vaan seuraava puoliso kehiin, uusia lapsia heti vääntämään ja hirveää säätämistä exien, nyxien, ja kaikkien lasten välissä. Ja kaikkein hirveintä lasten kannalta jos aikuiset vielä riidoissa keskenään.
Joten ei ihme että nykyään lapsilla niin paljon ongelmia kun vanhempien elämänhallinta on ihan kuralla.
Ei hän osaa mitenkään syväluotaavasti puhua tunteistaan, ja tekee paljon sitä että häipyy paikalta tai menee omiin askareisiinsa. Eipä siinä sitten paljon keskustella... En ole yksin parisuhteessa, ja koen että minulla on 50% vastuu tästä, ei 100%. Nyt tuntuu että harteilleni sysätään koko ajan se 100%. Kyllä minulle ovat minun tunteeni tärkeitä, tahdon elää niin että voin sanoa olevani rehellinen itselleni. Jos jään tähän suhteeseen näin, tekemättä mitään koen että huijaan sekä itseäni että miestä... ja kuinka kauan kestää liitto jossa ei ole seksiä eikä mitään fyysistä läheisyyttä? Tahtoisin elää miehen kanssa jota arvostan ja rakastan!
"NYT PUHUTAAN asiast selviksi tai aletaan suunnittelemaan eroa". Yleensä siinä vaiheessa ihmiset ns. heräävät.
Mutta itse voisit toki yrittää saadaa miestäsi mukaan lapsen hoitoon ja tekemään "perhejuttuja". Kirjoittamastasi päätellen mies on jäänyt/jätetty siitä täysin ulkopuoliseksi.
Missähän se sellainen mies olisi - siis jota voisit arvostaa ja rakastaa?
Kehottaisin myös tutkiskelemaan sitä oma käytöstä. Olet nyt käytännössä esittänyt kaikin tavoin, miten kaikki vika on muissa.
Missähän se sellainen mies olisi - siis jota voisit arvostaa ja rakastaa? Kehottaisin myös tutkiskelemaan sitä oma käytöstä. Olet nyt käytännössä esittänyt kaikin tavoin, miten kaikki vika on muissa.
Ai todellako? :D Missä kohtaa?
Tarkennan vielä että siis ero vai parisuhdeterapia? Itse käyn "terapiassa" tilanteemme vuoksi.