Teinien vanhemmat!
Salakuunteletteko, kun nuorenne puhuvat puhelimessa vaikka viikonloppusuunnitelmistaan? Jos eivät kerro teille ja epäilette mitä on suunnitteilla.
Kommentit (7)
Minun teineilläni on yksityielämä.
Meillä on myös molemmminpuolinen luottamus, he uskaltavat puhua asioistaan kotona.
Tiedän heidän kaverinsa ja missä porukassa kulkevat, kaverit käy meillä ja tuntuvat viihtyvän.
Olen tehnyt selväksi että aina saa ja pitää kotiin tulla, oli asia mikä tahansa. Yhden kerran tyttö oli jäänyt kiinni hasiksen poltosta, poliisi toi kotiin ja kutsui laitokselle keskustelmaan.
Mentiin ja tyttö häpesi silmät päästään. Jouduin sitten rauhoittelemaan että kukaan ei tämän elämän läpi mokaamatta pääse, ja pääasia että osaa hävetä. Sanoi että hävettää niin paljon kun sinä olet minuun luottanut ja näin mokasin.
Poika taas tuli kerran kännissä kotiin ja sammui vessaan. Sieltä hänet hoitelin omaan huoneeseensa ja petiiin. Aamulla puhuttiin asia selväksi eikä sen jälkeen ollut mitään ongelmaa. En voi väittää olleeni mikään seurakuntanuori itsekään, ja ihan kunnon kansalainen ja veronmaksaja minusta tuli.
En sano etteivätkö olisi rajoja kokeilleet, mutta kun siihen on ollut turvallinen mahdollisuus ei se kauaa ole jaksanut kiinnostaa.
Koulut on menneet hyvin, meillä on hyvät välit. Aina on ollut rajat mutta myös paljon rakkautta.
T: yksi sellainen kauhea yh-äiti
Kuka alle 60 v. suunnittelee viikonloppunsa puhelimessa puhuen?
Et ilmeisesti ole tekemisissä teinien kanssa :D Eivät todellakaan puhu puhelimessa.
Kyllä se on tähän asti tullut kotiin silloin kun on sovittu ja selvin päin. Fiksu ja hyvin kasvatettu nuori kun on.
Mä aina kaivan roskiksesta ne telex-viestipaperit.
No en todellakaan. Ei olisi hirveästi mahdollisuutta edes, koska 95 % teinin kommunikoinnista kavereiden kanssa tapahtuu Snapissa.