Miten selvisitte masennuksesta? Tarvitsen toivoa että tästä voi parantua
Olen ollut korona-ajasta lähtien masentunut, mutta viime vuonna minuun iski myös fyysinen sairaus, josta toipumisessa on mennyt enemmän aikaa kuin tajusinkaan ja joka on pahentanut merkittävästi masennustani.
En ole työkykyinen ja olen joutunut luopumaan monesta harrastustoiminnasta, kun voimat eivät ole riittäneet. Olen jopa syrjäytynyt hieman, mikä oli järkytys tajuta. Fyysinen sairaus näkyy vielä hieman ulkoisesti minussa, enkä senkään vuoksi mielelläni näe muita ihmisiä. Tiedän, että ei pitäisi välittää asiasta, mutta en voi sille mitään.
En tajua, miten saan enää elämästä kiinni, kun kaikki on mennyt. Entisestä iloisesta, vilkkaasta ja aktiivisesta itsestäni ei ole jäljellä mitään. En kehtaa palata tällaisena ihmisten pariin. Samalla tiedän, että eristäytyminen pahentaa tilannetta, mutta olen jotenkin jumissa ja lukossa asian kanssa.
Miten te olette nousseet tästä suosta, saaneet masennuksen kuriin, jaksaneet alkaa järjestää kaikki asiat, ajatella positiivisesti, pitäneet yllä jotakin toivoa?
Suuri kiitos kaikille, jotka jaksavat avata omaa kokemustaan!
Kommentit (22)
Oma masennukseni lähti laantumaan ja lopulta parani kokonaan, kun hakeuduin ohjattuun aloittelijoiden kuntosali- ja liikuntaryhmään. Sain siellä sosiaalisia kontakteja, muut olivat lähes samassa jamassa ja huomasin etenkin kuntosaliharjoittelun potkivan hyvää oloa tuovia välittäjäaineita hermostossa liikkeelle.
Aluksi kaikki liikkuminen oli kamalaa n. kuukauden joogaa ja pilatesta lukuun ottamatta (näitä oli jompaa kumpaa n. kerran viikossa), mutta treeni toi vahvan olon ja itsevarmuuttakin. Aloin myös syödä terveellisemmin ja suunnilleen kahdeksassa kuukaudessa olin ns. normaali.
Tietysti toipuminen riippuu myös masennuksen syistä, joista itselläni suuriin juurisyihin kuuluivat hiukan väkivaltainen lapsuus, yksinäisyys ja olematon itsetunto. Tällöin liikkuminen ihmisten ilmoilla auttoi yllättävän paljon. :)
En ole selvinnyt mutta masennuslääkkeet auttoivat siinä määrin että masennus ei ole jatkuvasti ns "päällä" vaan taka-alalla. Pystyn käymään töissä mutta siinäpä se. Mitään en vapaa-aikana jaksa tehdä ja odotan aina vain lomia ja viikonloppuja. Saikulla en (onneksi) ole nykyisen lääkityksen aloittamisen jälkeen joutunut olemaan töistä ollenkaan. Masennusta ja ahdistusta mulla yläasteelta alkaen. N35
Minä olen seurannut hyvin läheltä läheisen ihmisen masennusta. Vakava masennus vuosia. Myös ulkoinen vammam joka näkyy. Syrjäytynyt ja syrjäytyneen näköinen. Joka päivä pelkäsin, että hän tappaisi itsensä.
Minä näin ulkopuolisena näin ensimmäisen toivon, kun hän lopetti tilanteiden ja muiden ihmisten arvottamisen ja arvostelemisen. Se kertoi siitä, että hän oli lopettanut myös itsensä arvostelemisen ja arvottamisen. Hän oli siis hyväksynyt itsensä ja tilanteensa. Seuraavaksi hän sisäisti, kuinka tärkeää on läsnäolon taito ja hän oppi meditoimaan. Tämän jälkeen hän alkoi liikkumaan, siis käymään kävelemässä. Se nopeutti muutosta.
Hänellä tähän muutokseen meni monta vuotta, koska hän oli niin pohjalla, että ajatteli, ettei mistään olen mitään hyötyä. Hän ei edes suostunut lukemaan mitään. Sinulle minä neuvon, että lue. Tässä kolme kirjaa, joita minä suosittelen lämpimästi. Lue nämä kirjat sataan kertaan, niin usein, että osaat ne unissasi:
Anthony deMello: Havahtuminen
Tara Brach: Ehdoton hyväksyminen
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
Tsemppiä sinulle! Sieltä ON mahdollista nousta!
Rajasin ulos elämästäni kontrolloivan ja narsistisen äitini. Otin avioeron koska olin tietty ottanut puolisoksi sitten samanlaisen...Muutin toiseen kaupunkiin, vaihdoin työpaikkaa ja otin koiran.
Elämä muuttui sataprosenttisesti parempaan. Muuta se minkä voit, hyväksy se mitä et voi. Älä märehdi menneessä tai huonossa.
Vierailija kirjoitti:
Itse sanoin heipat masennuslääkkeitä n 20v sitten. Elämään kuuluu ylä ja alamäkiä,aina ei tartte olla kivaa. Se miten sä ajattelet ratkaisee asian. Jääkö Ajatukseen kiinni vai antaako mennä ohi
Ajatukset muokkaa meidän elämää pitkälti.
Listaa asioita ylös josta olet kiitollinen, mieti mitä positiivista elämässä on
Mua auttoi podcastit Dr Joe dispenza, lukemindpower,Jay shetty jne
Onko sinulla NYT juuri tässä hetkessä kaikki hyvin?
Kiitos vastauksesta ja ajatuksistasi!
Niin, ehkä olo helpottuisi, jos ikään kuin perustavanlaatuisesti hyväksyisi ajatuksen, että elämässä vain on parempia ja huonompia aikoja. Ehkä sitä jotenkin ajattelee, että se elämä on sitten kun on taas normaalissa kunnossa ja tuntuu että elää nyt jotakin epäelämää.
Miksi sitä pelkää myös niin paljon näyttäytyä ihmisille vähän rikkinäisenä? Ehkä sitä pelkää muiden säälivää ja kauhistunutta reaktiota, edes hyvällä sanottua ("voi raukkaa"/"susta näkee että on ollut rankkaa" /"voi ku oot kalpea ja hiljainen, mitä sulle on tapahtunut"). Vaikka luultavasti kukaan ei edes sano mitään. Mutta sekin masentaa, että otaksun heidän ajattelevan niin.
Ehkä pelkään sitä, että se reaktio tuo taas tajuntaan sen, miten huonossa kunnossa olen entiseen verrattuna, mikä vetää mielen taas matalaksi.
Ruokavalio, liikunta ja lepo. Kun on kunnon perusta, josta ponnistaa ei jää aikaa siihen itsesääliin.
Vierailija kirjoitti:
Oma masennukseni lähti laantumaan ja lopulta parani kokonaan, kun hakeuduin ohjattuun aloittelijoiden kuntosali- ja liikuntaryhmään. Sain siellä sosiaalisia kontakteja, muut olivat lähes samassa jamassa ja huomasin etenkin kuntosaliharjoittelun potkivan hyvää oloa tuovia välittäjäaineita hermostossa liikkeelle.
Aluksi kaikki liikkuminen oli kamalaa n. kuukauden joogaa ja pilatesta lukuun ottamatta (näitä oli jompaa kumpaa n. kerran viikossa), mutta treeni toi vahvan olon ja itsevarmuuttakin. Aloin myös syödä terveellisemmin ja suunnilleen kahdeksassa kuukaudessa olin ns. normaali.
Tietysti toipuminen riippuu myös masennuksen syistä, joista itselläni suuriin juurisyihin kuuluivat hiukan väkivaltainen lapsuus, yksinäisyys ja olematon itsetunto. Tällöin liikkuminen ihmisten ilmoilla auttoi yllättävän paljon. :)
Kiitos paljon vastauksesta! Oliko tuo liikuntaryhmä erityisesti mielenterveyskuntoutujille siis (vai muuten vain aloittelijoiden ryhmä)? Jos oli, mitä kautta löysit ryhmän?
Minulla on ollut toistuvia masennuksia. Olen vaan pakottanut itseni liikkeelle ja näkemään ihmisiä. Hiljalleen on aina helpottanut. Yllättävän pitkään olen nyt pärjännyt ilman masennusta, mutta nyt on niin vaikea elämäntilanne (itsestäni riippumattomista syistä) että itken päivittäin. Taitaa masennus taas nostaa päätään. Minusta tuntuu, että ei tästä voi täysin parantua, ainakaan kun ei ole varaa terapiaan, ja elämä potkii päähän koko ajan.
Sun katsoa pitää ajatella positiivisen kautta, puputtaa parsakaalia ja käydä vähän juoksemassa korttelin ympäri ja sitten vaan niinku alat toimia kuten normi ihminen. Helppoa!
Tätä tasoa on myös ammattilaisten ohjeet. Elämme jotain esikeskiaikaa mt sairauksien hoidon osalta. Onnea vaan...
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio, liikunta ja lepo. Kun on kunnon perusta, josta ponnistaa ei jää aikaa siihen itsesääliin.
Se oli tosiaan se hetki kun nostin sen katseen sinne peiliin ja olin itselleni rehellinen. Ne arjen pienet rutiinit.
Minä en tiedä, päteekö tämä sinuun (koska masennuksia on erilaisia ja luulen, että niiden mekanismit ovat myös erilaisia eri ihmisillä) mutta kerron oman tarinani.
Minulla on siis taustalla pitkäaikaisia ongelmia, joista on kuitenkin selviydytty. Koulukiusaamistausta, syömishäiriö, oman lapsen pitkäaikaissairaus, jatkuvia taloudellisia haasteita. Näistä kumminkin siis taaperrettu läpi ja eletty ihan kohtuullista elämää, kunnes viime vuonna jouduin töissä pahasti huijatuksi (oli ihan laillinen sopimus paperilla allekirjoitettuna, mutta isompi firma vaan ilmoittaa, että he eivät aio pitää osaansa ja että ei kannata ämpyröidä, koska heillä on varaa parempaan lakimieheen kuin minulla) ja seurasi käytännössä masennus ja työuupumus. Kerron tämän siksi, että luulen masennuksen keston vaikuttavan toipumisen kestoon ja vaatimuksiin: minulla on siis sinua lyhyempi masennusjakso, mutta taustalla on ehkä sinua pitkäaikaisempia voimia syöviä tekijöitä. Valitse itse, mitä siitä ajattelet.
Joulun tienoilla tuo työpaikasotku lopulta asettui lopulliseen tilaansa ja tiedän nyt, että taloudellisesti selviän kaikesta huolimatta - en niin kuin pitäisi tai olisi oikeudenmukaista tai sovittua, mutta selviän kuitenkin. SIitä asti olen aktiivisesti nähnyt vaivaa toipuakseni. Olen nukkunut edelleen paljon. Olen vähentänyt niitä unilääkkeitä, mutta otan edelleen satunnaiessti jos tiedän, että edessä on jotain mitä varten pitää olla voimat kunnossa. Menee silti monta yötä, joskus pari viikkoakin peräkkäin, että en tarvitse. Yritän käydä joka päivä pienellä kävelyllä. En välttämättä pitkällä, mutta eds kilometrin tai pari. Liukkaus on kyllä siihen harmillista, kävely ei rentouta jos koko ajan pitää varoa joka askelta. Kuuntelen musiikkia. Jaan työni pieniin paloihin, joita teen parin kolmen tunnin jaksoissa, joiden välillä pidän tauon ja menen ulos (onneksi on työ, jota voi suunnitella itse). Syön paljon pieniä välipaloja, esim omenia tai porkkanoita, parsakaalia. Olen syönyt sitä, mitä keho tuntuu haluavan, omalla kohdallani se on ollut paljon kalaa ja kasviksia ja rasvaista juustoa, mutta ei juurikaan lihaa tai pastaa tai riisiä tai vastaavia.
En enää väistä ihmisiä, mutta en myöskään mene iltajuhliin tms, jos voin niitä välttää (kaikkia ei työn takia voi) koska ne väsyttää liikaa monena seuraaavana päivänä. Alkoholia en ole koskaan tykännyt käyttää silloin kun ei ole valmiiksi hyvä olo, enkä ole vielä aloittanut. Sen sijaan olen yrittänyt lukea kirjoja - sekä ammatillisia johtamisoppaita että hupikirjoja. Hupikategoriassa on vain vaikea valita oikeanlaisia kirjoja, sillä ne eivät saisi olla masentavia - ei siis mitään yhteiskunnallista, ajankohtaista, vakavaa tai syvällisesti pohtivaa ja kantaaottavaa. Tällä hetkellä parasta tavaraa ovat historialliset dekkarisarjat, Agatha Christie, Patricia Wentworth jne. Nämä käy myös te-sarjoina ja elokuvina, mutta edelleen pitää olla varovainen - ei mitään nordic noiria tai komisariokoskisia tai ankeita toivottomia huumemafiaongelmia käsitteleviä jenkkisarjoja tähän nyt, eikä missään tapauksessa mitään bisnesimperiumiohjelmia, vaan ihan silkkaa puhdasta ja siistiä eskapismia.
VIime viikonloppu oli nyt ensimmäinen kerta vuoteen, kun meni kokonainen päivä, ettei v!tuttanut. Alan siis toipua. Olen alkanut suunnitella, että pitäisi varmaan siivota. En tietenkään pysty lupaamaan että tämä jatkuisi - ja varmasti tulee takaiskuja. Mutta suunta on ylöspäin.
Voimia ja tuuria sinunkin yritykseesi!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut toistuvia masennuksia. Olen vaan pakottanut itseni liikkeelle ja näkemään ihmisiä. Hiljalleen on aina helpottanut. Yllättävän pitkään olen nyt pärjännyt ilman masennusta, mutta nyt on niin vaikea elämäntilanne (itsestäni riippumattomista syistä) että itken päivittäin. Taitaa masennus taas nostaa päätään. Minusta tuntuu, että ei tästä voi täysin parantua, ainakaan kun ei ole varaa terapiaan, ja elämä potkii päähän koko ajan.
Ja itsellänikin on luonnollisesti epävakaat lapsuuden perheolot taustalla. Perusturvan puutetta. Olen huomannut, että saan ihan uudella lailla virtaa ja elämäniloa, kun joskus harvoin joku on ns. olemassa minua varten. Kun joku huomaa minut, välittää minusta, auttaa minua tai suhtautuu minuun lempeästi. Näitä hetkiä on harvassa, sillä olen valitettavasti ympäröinyt itseni kylmillä ihmisillä. Olisinpa tajunnut reflektoida lapsuuttani aiemmin, niin olisin hankkinut erilaisia ystäviä, puolison jne. Toki toivo elää, että joskus vielä saan normaaleja välittäviä ihmisiä elämääni. Huonosta puolisosta sentään sain otettua eron.
Vierailija kirjoitti:
Sun katsoa pitää ajatella positiivisen kautta, puputtaa parsakaalia ja käydä vähän juoksemassa korttelin ympäri ja sitten vaan niinku alat toimia kuten normi ihminen. Helppoa!
Tätä tasoa on myös ammattilaisten ohjeet. Elämme jotain esikeskiaikaa mt sairauksien hoidon osalta. Onnea vaan...
Täähän onkin mielenkiintoinen kommentti- mieluummin uhriudut kuin yrität jotain? Miltä se masennus sua suojaa kun mieluummin sen alle jäät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sanoin heipat masennuslääkkeitä n 20v sitten. Elämään kuuluu ylä ja alamäkiä,aina ei tartte olla kivaa. Se miten sä ajattelet ratkaisee asian. Jääkö Ajatukseen kiinni vai antaako mennä ohi
Ajatukset muokkaa meidän elämää pitkälti.
Listaa asioita ylös josta olet kiitollinen, mieti mitä positiivista elämässä on
Mua auttoi podcastit Dr Joe dispenza, lukemindpower,Jay shetty jne
Onko sinulla NYT juuri tässä hetkessä kaikki hyvin?
Kiitos vastauksesta ja ajatuksistasi!
Niin, ehkä olo helpottuisi, jos ikään kuin perustavanlaatuisesti hyväksyisi ajatuksen, että elämässä vain on parempia ja huonompia aikoja. Ehkä sitä jotenkin ajattelee, että se elämä on sitten kun on taas normaalissa kunnossa ja tuntuu että elää nyt jotakin epäelämää.
Miksi sitä pelkää myös niin palj
Ajattelet noin, koska ajattelet itsestäsi noin. Elämä on nyt. Tässä hetkessä. Liikunta on aina hyväksi, mä oon tehny niin että oon käyny kävelyl yöpuku vaatteiden alla,hiukset paskasena. Mitä väliä mitä muut ajattelee,kun teen oman hyvinvoinnin eteen töitä vaikka kuin rikkinäisenä.
Laita lempimusaa soimaan, tee lempiruoka. Älä välitä mitä muut ajattelee,elä elämääsi. Hyväksy rajoitukset mutta älä anna niiden olla sun elämän esteenä. Kirjoita! Tää on tärkeää,sillä näin sä huomaat kuinka edistyt. Auttoi itsellä.
Jos jollain on muuten linkata joku hyvä kehon rentoutusharjoitus, niin olisin kiitollinen. Hirveät ahdistukset ja stressit päällä, ja yritän välttää tämän menemistä masennukseen asti. T. Ei ap
Vierailija kirjoitti:
En ole selvinnyt mutta masennuslääkkeet auttoivat siinä määrin että masennus ei ole jatkuvasti ns "päällä" vaan taka-alalla. Pystyn käymään töissä mutta siinäpä se. Mitään en vapaa-aikana jaksa tehdä ja odotan aina vain lomia ja viikonloppuja. Saikulla en (onneksi) ole nykyisen lääkityksen aloittamisen jälkeen joutunut olemaan töistä ollenkaan. Masennusta ja ahdistusta mulla yläasteelta alkaen. N35
Minulla on ollut pidempään vastaava tilanne (hommat pysyneet suunnilleen kasassa, mutta vapaa-aika mennyt käytännössä nukkuessa), mutta nyt tuo fyysisen sairauden mukaan tuleminen vei tuonkin edes jonkinlaisen toimintakyvyn nolliin.
Minullakin on pitkään jatkunutta masennustaustaa ja jonkin verran olen oppinut sen kanssa elämään. Mutta nyt ensimmäistä kertaa on sellainen tilanne, että tilanne on niin huono, että "vanhat keinot" eivät enää toimi. On pelottavaa, kun kaikki alkaa lipsua käsistä, ei vain ole voimia edes niihin töihin enää.
Osin toipumistani hidastaa varmaan juuri se, että tämä monien asioiden kasaantuminen ja olon romahtaminen on ollut lähes traumatisoiva kokemus. On tunne, että ei enää hallitse elämäänsä, kun tutut rutiinitkin romahtavat. Ehkä liioittelen, mutta tunnen olevani jonkinlaisessa shokissa. Kaikki on valunut käsistäni, minulla ei ole elämässä enää mitään. Tiedän, että pitäisi aktiivisesti yrittää hillitä näitä katastrofiajatuksia
Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen seurannut hyvin läheltä läheisen ihmisen masennusta. Vakava masennus vuosia. Myös ulkoinen vammam joka näkyy. Syrjäytynyt ja syrjäytyneen näköinen. Joka päivä pelkäsin, että hän tappaisi itsensä.
Minä näin ulkopuolisena näin ensimmäisen toivon, kun hän lopetti tilanteiden ja muiden ihmisten arvottamisen ja arvostelemisen. Se kertoi siitä, että hän oli lopettanut myös itsensä arvostelemisen ja arvottamisen. Hän oli siis hyväksynyt itsensä ja tilanteensa. Seuraavaksi hän sisäisti, kuinka tärkeää on läsnäolon taito ja hän oppi meditoimaan. Tämän jälkeen hän alkoi liikkumaan, siis käymään kävelemässä. Se nopeutti muutosta.
Hänellä tähän muutokseen meni monta vuotta, koska hän oli niin pohjalla, että ajatteli, ettei mistään olen mitään hyötyä. Hän ei edes suostunut lukemaan mitään. Sinulle minä neuvon, että lue. Tässä kolme kirjaa, joita minä suosittelen lämpimästi
Lämmin kiitos viestistäsi, tuli ihan kyynelet silmiin, ihana kun jaksoit vastata ja tsempata!
Hyviä neuvoja oli viestissäsi. Luen sen huolella vielä useamman kerran (kuten muutkin ketjun viestit!).
Erityisesti tuo toipumisen alkuun liittyvä kokemuksesi sai ajattelemaan ("Minä näin ulkopuolisena näin ensimmäisen toivon, kun hän lopetti tilanteiden ja muiden ihmisten arvottamisen ja arvostelemisen. Se kertoi siitä, että hän oli lopettanut myös itsensä arvostelemisen ja arvottamisen. Hän oli siis hyväksynyt itsensä ja tilanteensa").
Ehkä toipuminen voisi lähteä itselläkin kunnolla alkuun, kun tyynesti hyväksyisin tilanteen ja rauhoittuisin. Että nyt vain on tällainen vaihe elämässä ja jaksaa luottaa siihen, että niitä parempiakin päiviä tulee. Että elämä on tällaista ja tällainen tilanne voi tulla uudestaankin ja se pitää sitten taas vain elää läpi päivä kerrallaan.
Dr Russel Kennedy YouTube on selittänyt hyvin ahdistuksen syyt jne
Vierailija kirjoitti:
Rajasin ulos elämästäni kontrolloivan ja narsistisen äitini. Otin avioeron koska olin tietty ottanut puolisoksi sitten samanlaisen...Muutin toiseen kaupunkiin, vaihdoin työpaikkaa ja otin koiran.
Elämä muuttui sataprosenttisesti parempaan. Muuta se minkä voit, hyväksy se mitä et voi. Älä märehdi menneessä tai huonossa.
Kiitos sinullekin vastauksesta!
Niin, pitäisi ehkä osata rohkeasti tehdä muutoksia niihin asioihin, jotka huonontavat omaa elämänlaatua ja joihin voisi jotenkin vaikuttaa.
Pitäisi ylipäätään rohkaistua siitajayyelemaan, että elämä jatkuu ja asiat järjestyy. Olen saanut kaiken pidettyä jotenkin kasassa tähän asti, niin meinaan lamaantua, kun ei enää pysty siihen.
Ehkä joskus jopa olen kiitollinen siitä, että tilanne meni näin huonoksi ja oli pakko tehdä isoja muutoksia elämään, jotka saattavat jatkossa edistää hyvinvointia.
Ja totta, pitäisi olla märehtimättä menneessä. Yritän skarpata tässä ja ajatella positiivisemmin!
Itse sanoin heipat masennuslääkkeitä n 20v sitten. Elämään kuuluu ylä ja alamäkiä,aina ei tartte olla kivaa. Se miten sä ajattelet ratkaisee asian. Jääkö Ajatukseen kiinni vai antaako mennä ohi
Ajatukset muokkaa meidän elämää pitkälti.
Listaa asioita ylös josta olet kiitollinen, mieti mitä positiivista elämässä on
Mua auttoi podcastit Dr Joe dispenza, lukemindpower,Jay shetty jne
Onko sinulla NYT juuri tässä hetkessä kaikki hyvin?