Miten selvisitte masennuksesta? Tarvitsen toivoa että tästä voi parantua
Olen ollut korona-ajasta lähtien masentunut, mutta viime vuonna minuun iski myös fyysinen sairaus, josta toipumisessa on mennyt enemmän aikaa kuin tajusinkaan ja joka on pahentanut merkittävästi masennustani.
En ole työkykyinen ja olen joutunut luopumaan monesta harrastustoiminnasta, kun voimat eivät ole riittäneet. Olen jopa syrjäytynyt hieman, mikä oli järkytys tajuta. Fyysinen sairaus näkyy vielä hieman ulkoisesti minussa, enkä senkään vuoksi mielelläni näe muita ihmisiä. Tiedän, että ei pitäisi välittää asiasta, mutta en voi sille mitään.
En tajua, miten saan enää elämästä kiinni, kun kaikki on mennyt. Entisestä iloisesta, vilkkaasta ja aktiivisesta itsestäni ei ole jäljellä mitään. En kehtaa palata tällaisena ihmisten pariin. Samalla tiedän, että eristäytyminen pahentaa tilannetta, mutta olen jotenkin jumissa ja lukossa asian kanssa.
Miten te olette nousseet tästä suosta, saaneet masennuksen kuriin, jaksaneet alkaa järjestää kaikki asiat, ajatella positiivisesti, pitäneet yllä jotakin toivoa?
Suuri kiitos kaikille, jotka jaksavat avata omaa kokemustaan!
Kommentit (24)
Kiitos kaikista tähän menneissä tulleista viesteistä! En olisi uskonut, että saan täällä näin ihania vastauksia, joiden kirjoittamiseen on paneuduttu niin paljon ja olette käyttäneet aikaanne minua auttaaksenne. Luen kaikki viestit huolella moneen kertaan läpi ja yritän sisäistää ohjeenne ja ajatuksenne.
Tuli niin lämmin mieli, ette uskokaan! Olen tällä hetkellä hyvin yksinäinenkin eikä minulla ole oikein sellaisia läheisiä, jotka osaisivat tällaisissa asioissa hirveästi tukea tai auttaa. Olisittepa täällä tukiäiteinä/-isinä vieressä nyt (joskus tuntuu, että ei ole ollut sellaista vanhempaa, jonka edessä voisi olla rikkinäisenäkin. Omissa vanhemmissani on omat hyvät puolensa, mutta tällaisissa asioissa he eivät ole koskaan oikein osanneet tukea).
Mutta suuresti kiitollinen olen teille etätukijoukoillekin! Alan nyt etsiä vinkkaamianne kirjoja, ohjelmia yms.,mutta palaan takaisin keskusteluun vähän myöhemmin!
5 vuotta masennusta takana, tänä vuonna n. viimeisen vuoden aikana, olen huomannut parantuneeni. Ihanaa! <3
Auttoi masennuslääke (brintellix). Auttoi kaikkien sosiaalisten medioiden poistaminen ja kännykän käytön rajoittaminen max. 1h / päivä. Toisaalta Youtubesta on löytynyt paljon oikeasti hyödyllisiä videoita ja podcastejä, joista osalla on oikeasti ollut suuri rooli parantumisessa. Auttoi kognitiivinen psykoterapia 1v. ja psykologin luona käyntejä yhteensä n. 3v. Tärkeää on ollut myös laadukkaan unen priorisointi. Olen koko ajan myös koittanut jotenkin roikkua ns. normaalissa elämässä. Koittanut harrastaa jotain ja käydä töissä, joita onneksi itselle on riittänyt, vaikka sairaslomaa on ollut tuon tuostakin.
En uskonut, että edes voisin parantua, mutta niin taisi kuitenkin käydä. Aurinko loistaa jälleen.
Toisaalta ajattelen, että lapsuuden kokemusteni jälkeen masennus oli tavallaan pakko talsia läpi. Keho löi tilttiin, kun olin kärsinyt kroonisista peloista ja stressistä sen 18 vuotta. Piti kohdata vaikeat tunteet ja hyväksyä se, että olen masentunut. Oikeastaan siitä alkoi polku parempaan, kun lakkasin juoksemasta pakoon ja yrittää nopeuttaa parantumista. Se ottaa aikansa. Valo voittaa vielä. Itsensä pitää hyväksyä kokonaan, virheineen ja synkkyyksineen. The way out is in.
Vierailija kirjoitti:
5 vuotta masennusta takana, tänä vuonna n. viimeisen vuoden aikana, olen huomannut parantuneeni. Ihanaa! <3
Auttoi masennuslääke (brintellix). Auttoi kaikkien sosiaalisten medioiden poistaminen ja kännykän käytön rajoittaminen max. 1h / päivä. Toisaalta Youtubesta on löytynyt paljon oikeasti hyödyllisiä videoita ja podcastejä, joista osalla on oikeasti ollut suuri rooli parantumisessa. Auttoi kognitiivinen psykoterapia 1v. ja psykologin luona käyntejä yhteensä n. 3v. Tärkeää on ollut myös laadukkaan unen priorisointi. Olen koko ajan myös koittanut jotenkin roikkua ns. normaalissa elämässä. Koittanut harrastaa jotain ja käydä töissä, joita onneksi itselle on riittänyt, vaikka sairaslomaa on ollut tuon tuostakin.
En uskonut, että edes voisin parantua, mutta niin taisi kuitenkin käydä. Aurinko loistaa jälleen.
Toisaalta ajattelen, että lapsuuden kokemusteni jälkeen masennus oli tavallaan pakko talsia läpi. Keho löi tilttiin, kun olin kärsinyt kroonisista peloista ja stressistä sen 18 vuotta. Piti kohdata vaikeat tunteet ja hyväksyä se, että olen masentunut. Oikeastaan siitä alkoi polku parempaan, kun lakkasin juoksemasta pakoon ja yrittää nopeuttaa parantumista. Se ottaa aikansa. Valo voittaa vielä. Itsensä pitää hyväksyä kokonaan, virheineen ja synkkyyksineen. The way out is in.
Ja hetkinen! Pahoittelen, että viestissä korostan sitä, että pidin kiinni työstä ja harrastuksista, kun alussa juuri kerroit, että niistä on pitänyt terveyssyistä luopua. Kuitenkin uskon, että pienikin linkki muihin ihmisiin auttaa. Itseasiassa uskon, että jopa netissä kirjoittelu voi joskus olla se linkki! Tai joku harvoin harrastettava juttu. Masentuneena menin jotenkin tosi sisäänpäin... ja aloin näkemään muut ihmiset jännän kaihoisan linssin läpi. Ja koko maailman jotenkin pelottavampana / negatiivisempana. On tärkeää kyseenalaistaa omien aivojen luomia tarinoita ja yrittää nähdä maailma sellaisena kuin se on, tavallaan neutraalina / mysteerinä / valoisana.
18 - lainaus ei toimi.
Olet oikeassa. Kaikki muutos lähtee hyväksymisestä. Carl Jungin sanoin: what you resist, it persists. Hän on myös sanonut: we cannot change anything untila we accept it.
Siksi linkkasin sinulle Tara Brachin kirjan. Hyväksyminen ei ole helpooa, mutta hän on opettaa, miten siihen voi päästä. Toki on muitakin hyviä linkkejä, yhdelle kolahtaa toinen kirja paremmin kuin joku toinen. Siihen pääsee myös anteeksiannolla, eli antamalla itselleen anteeksi. Mutta siis: ehdotan, että aseta hyväksyminen tavoitteeksesi.
4