Miten kauan työpaikkakiusaamisesta toipuminen oikein kestää?
Puoli vuotta mennyt ja edelleen uupunut ja ahdistunut olo. Olen ollut poissa työelämästä tuon ajan ja vaihtanut paikkakuntaa.
Kommentit (3)
En tiedä. Vertailun vuoksi presidentin vaalien alla kävi selväksi, että osa ei ollut toipunut siitä, että presidentiksi valittu Stubb oli ollut kouluaikanaan koulukiusaaja, Ja tästä syystä hänet nähtiin ja koettiin olevan kiusaja tai aiankin potentiaalinen kiusaaja edelleen.
Kouluaikoinaan (reilumuutama vuosikymmen sitten) Stubb on ollut alaikäinen ja alaikäsienä sitä moni tekee enemmän ja vähemmän hölmöjä tekoja.
Itselleni oli aikanaan hämmennys ja järkytys havaittuani, että kiusatuksi voi tulla yhtä hyvin yliopistossa kuin myöhemmin työelämässä.
En tiedä miten kauan toipuminen kestää. Sen olen itse päättänyt, että katkeroitua en halua.Tai ainakin yritän välttää katkeroitumsta viimeiseen asti.
Vaikka syytä saattaisi olla niin koulukiusaamistausta kuin se, että en tajua miksi itselleni on ni-in vaikeaa löytää kumppania tai olla nyt korkeakoulutettuna työttömänä vuokrakämpässä möllöttämässä, johon on aika laiha lohtu, että v...u köyhäää mee töihin tai mitäs menit opiskelee väärää alaa....
Olipa vähän sekavaa muta ehkä sait jotain kiinni luajsti tsemppiä Ap!
Pitkään...