Millainen on henkisesti vahva ihminen? Ja mikä tekee henkisesti vahvaksi?

Olen tähän jojoskus vastannut: ihminen, joka kompasteluidensa jälkeen kykee yrittämään uudestaan. Ei lannistu eikä jäötuleen makaamaa , vaan nousee takaisin pystyyn.

Toisia ihmisiä jalostaa kovat kokemukset ja he tietävät että pärjäävät. He eivät valita pikkuasioista ja vaikeudet he käyvät melko tyynesti läpi.

Toiset taas muuttuvat katkeiriksi marisijoiksi. Negatiivinen elämänasenne uuvuttaa.

Sellainen joka ei panikoidu helposti vaikeuksien tai pelottavien asioiden edessä, pysyy rauhallisena ja toimintakykyisenä. Kykenee tukemaan muita, säätelemään tunteitaan hyvin ja on sinnikäs uupumatta.

Henkisesti vahvaksi tekee osin perimä ja osin ympäristö. Hermostosta ja temperamentista on paljon kiinni ja myös tasapainoinen ja turvallinen lapsuus tarvitaan, tai korkeintaan kohtuullisesti ACE-kokemuksia. Ei siis hirveästi ole ihmisestä itsestä kiinni.

Luulin joskus olleeni. Selviydyin ja muistin olla ystävällinen toisia kohtaan. Tein paljon ja omat arvot olivat tiedossa. Olin kokenut paljon rankkoja juttuja ja nousin aina ylös. Se oli henkistä kasvua, sen tunsi ja näki koko elämässään. 

Sitten tapahtui se viimeinen niitti, monenlaista vastoinkäymistä lyhyeen aikaan ja se oli siinä. En enää ole noussut ja kaikki se paska sekä filosofinen maailmankatsomus sai jäädä pelkästään sinisilmäisen nuoren naisen illuusioksi. 

Seuraavana vuorossa on viimeinen näytös. 

Ei vello itsesäälissä tai yritä omien vastoinkäymisten avulla onkia sääliä, huomiota tms. 

Löytyy ihmisiä jotka ovat menettäneet kyvyn kävellä, mutta ovat silti säilyttäneet aktiivisuuden ja positiivisuuden... Ja sitten löytyy ihmisiä, joiden maailma menee nurin, jos maitopurkki ei aukea niin kuin sen pitäisi aueta. 

Kohtelee muita hyvin vaikka seisoo itse keskellä liekkien.

Vierailija kirjoitti:

Luulin joskus olleeni. Selviydyin ja muistin olla ystävällinen toisia kohtaan. Tein paljon ja omat arvot olivat tiedossa. Olin kokenut paljon rankkoja juttuja ja nousin aina ylös. Se oli henkistä kasvua, sen tunsi ja näki koko elämässään. 

Sitten tapahtui se viimeinen niitti, monenlaista vastoinkäymistä lyhyeen aikaan ja se oli siinä. En enää ole noussut ja kaikki se paska sekä filosofinen maailmankatsomus sai jäädä pelkästään sinisilmäisen nuoren naisen illuusioksi. 

Seuraavana vuorossa on viimeinen näytös. 

niin, meistä jokainen on murrettavissa, katkeamiskohta tulee toisilla vain myöhemmin. 

 

mutta: tämäkin menee ohi. Kaikki menevät. Niin hyvät kuin huonot tilanteet. Luonnonlaki. Kyllä sinä vielä nouset. Einsteininnsanoin: where is the will, there is the way. Tsemppiä sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Olen tähän jojoskus vastannut: ihminen, joka kompasteluidensa jälkeen kykee yrittämään uudestaan. Ei lannistu eikä jäötuleen makaamaa , vaan nousee takaisin pystyyn.

Niinpä muotisana: resilienssi. Usein jos olet huonoista oloista ja olet noussut sieltä jonkinlaiseen menestykseen niin resilienssiä löytyy, jos taas vanhemmat ovat olleet ns. curling vanhempia ja kohtaat aikuisiällä esteitä niin saatat lannistua. 

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka ei panikoidu helposti vaikeuksien tai pelottavien asioiden edessä, pysyy rauhallisena ja toimintakykyisenä. Kykenee tukemaan muita, säätelemään tunteitaan hyvin ja on sinnikäs uupumatta.

Henkisesti vahvaksi tekee osin perimä ja osin ympäristö. Hermostosta ja temperamentista on paljon kiinni ja myös tasapainoinen ja turvallinen lapsuus tarvitaan, tai korkeintaan kohtuullisesti ACE-kokemuksia. Ei siis hirveästi ole ihmisestä itsestä kiinni.

Perimästä en ole samaa mieltä sillä vahvat ihmiset tulevat erilaisista olosuhteista ja ihmisen omat valinnatkin ohjaavat kehittymistä. Paljon on ihmisestä itsestänsä kiinni. Tunnottomuus ei ole sama asia kuin henkinen vahvuus. 

Resilientti!

Olet arvokas rikkinäisenä ja heikkonakin. Älä kuuntele empatiakyvyttömien sairaita lätinöitä. Jos kärsit, hae apua. Jo mieto lääkitys tekee usein ihmeitä. Jos tuntuu että ongelmana on enemmän viha ja katkeruus niin älä anna sille valtaa. Universumin mittakaavassa kukaan muukaan ei ole yhtään mitään. Sinulla on vain tämä yksi elämä joten katso se läpi? 

Vierailija kirjoitti:

Luulin joskus olleeni. Selviydyin ja muistin olla ystävällinen toisia kohtaan. Tein paljon ja omat arvot olivat tiedossa. Olin kokenut paljon rankkoja juttuja ja nousin aina ylös. Se oli henkistä kasvua, sen tunsi ja näki koko elämässään. 

Sitten tapahtui se viimeinen niitti, monenlaista vastoinkäymistä lyhyeen aikaan ja se oli siinä. En enää ole noussut ja kaikki se paska sekä filosofinen maailmankatsomus sai jäädä pelkästään sinisilmäisen nuoren naisen illuusioksi. 

Seuraavana vuorossa on viimeinen näytös. 

Ei se tarkoita sitä että sinä et olisi vahva henkisesti. Ei elämä ole mutkatonta eikä pelkkää voiton juhlaa. Joskus selkäkin katkeaa hetkeksi tai ihminen menee aivan rikki tai palasiksi. Hän korjaa itseänsä. Hän viisastuttaa itseänsä ja vahvistuu. Henkinen vahvuus on myös vastuunottoa, vastuunkantokykyä. Jokainen oppii omien mutkiensa kautta. Henkisesti vahva ihminen ei alista muita. Onnea sinullekin elämääsi. 

Se on vain sitä, ettei enää ole kuplaa jonka voisi puhkaista. Mutta ei mikään takaa, että löytää itsensä silloin jostain hyvästä paikasta.

Vierailija kirjoitti:

Kohtelee muita hyvin vaikka seisoo itse keskellä liekkien.

Kyllä, vahvat ihmiset eivät halua muille pahaa tai olla ilkeitä vain omien vastoinkäymistensä vuoksi.

ei kilpaile muita vastaan, arvostaa itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka ei panikoidu helposti vaikeuksien tai pelottavien asioiden edessä, pysyy rauhallisena ja toimintakykyisenä. Kykenee tukemaan muita, säätelemään tunteitaan hyvin ja on sinnikäs uupumatta.

Henkisesti vahvaksi tekee osin perimä ja osin ympäristö. Hermostosta ja temperamentista on paljon kiinni ja myös tasapainoinen ja turvallinen lapsuus tarvitaan, tai korkeintaan kohtuullisesti ACE-kokemuksia. Ei siis hirveästi ole ihmisestä itsestä kiinni.

Perimästä en ole samaa mieltä sillä vahvat ihmiset tulevat erilaisista olosuhteista ja ihmisen omat valinnatkin ohjaavat kehittymistä. Paljon on ihmisestä itsestänsä kiinni. Tunnottomuus ei ole sama asia kuin henkinen vahvuus. 

Eihän lapset ole vanhempiensa klooneja vaan neuroottiselle vanhemmalle saattaa syntyä kylmähermoinen lapsi ja toisinpäin. Ei sitä voida ainakaan vielä ohjailla. Ja jos sattuu perimään yliaktiivisen sympaattisen hermoston ja päälle vielä tulee traumatisoiduksi, niin nuo kokemukset ohjaavat pelkojen kautta tuleviakin valintoja aikuisiällä. Silloin ei siis voida puhua ihmisen itse vapaasti valinneen jotain, koska lähtökohdat ohjaavat todennäköisyyksiä voimakkaasti. Poikkeuksia tietysti löytyy aina, myös sattuman johdosta.

Vierailija kirjoitti:

Olet arvokas rikkinäisenä ja heikkonakin. Älä kuuntele empatiakyvyttömien sairaita lätinöitä. Jos kärsit, hae apua. Jo mieto lääkitys tekee usein ihmeitä. Jos tuntuu että ongelmana on enemmän viha ja katkeruus niin älä anna sille valtaa. Universumin mittakaavassa kukaan muukaan ei ole yhtään mitään. Sinulla on vain tämä yksi elämä joten katso se läpi? 

Häh, yritin tukea itsetuhoisia puhuvaa ja sitä alapeukutetaan..miksi?

Vastoinkäymisten voittaminen

Vähät välittää mitä muut ajattelevat ja menee eteenpäin omin ajatuksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vähät välittää mitä muut ajattelevat ja menee eteenpäin omin ajatuksin. 

Ei pidä paikkaansa. Henkisesti vahva ihminen ei ole minäminä-ihminen. Minäminä-ihminen ei myöskään murru, koska hän on kehittänyt itselleen kuoren, jotta ei murtuisi. Oikeasti henkisesti vahva voi murtua, koska hän on inhimmilinen, mutta hän kuitenkin nousee takaisin jaloilleen.