Miten muistat päiväkodin henkilökuntaa, jos muistettavia on monta?
Meillä on nyt sellainen tilanne, että lasten päiväkodissa on vakituisesti kuusi aikuista, lisäksi harjoittelija ja sijainen tosi usein. Haluaisin muistaa kaikkia tasapuolisesti. Oma pikkulahja kaikille tuntuu hassulta - en murehdi niinkään rahanmenoa kuin sitä, että kaikki eivät kuitenkaan ole edes yhtä aikaa paikalla, ja tulee kamala ruljanssi huolehtia, että kaikki saavat pakettinsa.
Meillä on kuitenkin kaksi lasta tuossa päiväkodissa ja suklaarasia tuntuu vähän köyhältä muistamiselta. En kuitenkaan nyt keksi oikein mitään fiksumpaakaan. Mites on?
Kommentit (3)
kahvipaketti, keksejä, teetä, suklaata, jotain itseleivottua... jne.
Testattu ja hyväksi havaittu!
Tuo jouluvalojuttu on kiva, mutta en taida enää tänä jouluna tehdä sitä, kun meidän päiväkodissa ei ole joulunaikaan ketään ja nyt se ehtisi olla enää muutaman päivän. Olen vähän myöhässä tässä. Pidän mielessä ensi vuotta ajatellen! =)
joku jouluvalojuttu päiväkotiin, esim. pöydälle tai ikkunaan laitettava. Siitä olisi iloa pitkäksi aikaa. Itse olen päiväkodissa töissä ja tollanen olisi mukava saada yhteiseksi. Kaikki syötäväkin on ihanaa, mutta sitä kertyy tosi paljon ennen joulua...