Voiko ystävälle sanoa, että alkaa olla liian sitovaa ystävyyttä?

Hän on yksinäinen. Ei se ole väärin, jos kaipaa seuraa.

Tuollainen on tukahduttavaa ja ahdistavaa, mutta en itsekään tiedä, miten tilanteesta pääsee eteenpäin. Yleensä tuollaiset ihmiset suuttuvat, jos yrittää ottaa asian puheeksi. Ghostaan ja valittelen kiireitäni, ettei tarvitsisi laittaa kokonaan välejä poikki vaan voisimme tavata esim. kerran kuukaudessa.

Hymyile vaan, äläkä kommentoi mitään. Se on nimittäin niin, että ei voi välttyä konfliktilta, jos alkaa sanoa toiselle, että ystävyys on liian sitovaa. Ihan ilmiselvästi se toisen mielestä ei ole. Hienotunteisuus on tärkeää ystävyydessä kuten myös rakkaudessa.

Ei tuo tule vähenemään. Kokemusta on monilta vuosilta. Lukiossa sain ystävän, jolla ei ollut harrastuksia eikä oikein muita kavereita kuin minä. Kun olin bänditreeneissä, hän tunki sinne mukaan kuuntelemaan. Jos olin viikonlopun reissussa, viimeistään sunnuntai-iltana hän soitti ja kysyi kaiken viikonlopusta. Tukahduttava on oikea sana kuvaamaan sitä tunnetta mikä siitä tuli. Hän haki samaan ammattikorkeaan kuin minä eikä onneksi päässyt, niin sai vähän välimatkaa. Kun aloin seurustella ja muutin avoliittoon, silloin vasta väheni se ystävän puskeminen. 

Entinen työkaveri oli tuollainen joka paikkaan tunkija. Käytiin yhdessä matkoilla viikko ulkomailla. Sen jälkeen minusta alkoi tuntua, että hän koko ajan kyselee, mitä tehdään seuraavaksi ja suunnitellaanko jo seuraavakin matka. Hän tuli myös töissä kysymään, mennäänkö kahvitauolle tai mennäänkö lounaalle. Ilmeisesti ei tullut edes mieleen, etten välttämättä halua juuri hänen kanssaan viettää kaikkia taukoja. Vastasinkin joitakin kertoja, että en ehdi vielä tauolle, mutta mene sinä vaan. Hän oli oikein hyvää seuraa ja hauskakin, mutta ehkä se vika oli vain minussa. Taidan olla suomalainen jurottaja, joka voi olla ystävä, mutta ei liian läheinen kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Entinen työkaveri oli tuollainen joka paikkaan tunkija. Käytiin yhdessä matkoilla viikko ulkomailla. Sen jälkeen minusta alkoi tuntua, että hän koko ajan kyselee, mitä tehdään seuraavaksi ja suunnitellaanko jo seuraavakin matka. Hän tuli myös töissä kysymään, mennäänkö kahvitauolle tai mennäänkö lounaalle. Ilmeisesti ei tullut edes mieleen, etten välttämättä halua juuri hänen kanssaan viettää kaikkia taukoja. Vastasinkin joitakin kertoja, että en ehdi vielä tauolle, mutta mene sinä vaan. Hän oli oikein hyvää seuraa ja hauskakin, mutta ehkä se vika oli vain minussa. Taidan olla suomalainen jurottaja, joka voi olla ystävä, mutta ei liian läheinen kenenkään kanssa.

Ehkä hän ajatteli että olette nyt hyviä ystäviä kun kävitte matkallakin yhdessä. Teillä oli vaan erilainen käsitys ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Hymyile vaan, äläkä kommentoi mitään. Se on nimittäin niin, että ei voi välttyä konfliktilta, jos alkaa sanoa toiselle, että ystävyys on liian sitovaa. Ihan ilmiselvästi se toisen mielestä ei ole. Hienotunteisuus on tärkeää ystävyydessä kuten myös rakkaudessa.

Tuppisuut suomalaiset ei puhu tuntemuksiaan, hymyillään vaan ja selän takana puhutaan pahaa. Tästä kokemusta myös työelämässä. Kuinka se nyt noin teki, kuiskitaan selän rajana, mutta ei päin naamaa kysytä mitään.

Mikä ongelma tuohonkin olisi ollut sanoa että et pyytänyt ketään mukaan koska halusit mennä yksin? Ei se kaveri välttämättä tajua että nimenomaan haluat mennä joskus yksin ja tarjosi seuraa hyvää hyvyyttään. Ahdistuminen tyhjästä on joku muotisairaus.

Vierailija kirjoitti:

Hymyile vaan, äläkä kommentoi mitään. Se on nimittäin niin, että ei voi välttyä konfliktilta, jos alkaa sanoa toiselle, että ystävyys on liian sitovaa. Ihan ilmiselvästi se toisen mielestä ei ole. Hienotunteisuus on tärkeää ystävyydessä kuten myös rakkaudessa.

Hiljaisuuden ja törkeän töksäyttämisen väliltä nimenomaan löytyy montakin ratkaisua, mikäli sitä kuuluisaa hienotunteisuutta löytyy.

Jotkut tarvii enemmän omaa aikaa ja tilaa kuin taas toiset tarvii enemmän sosiaalisuutta. Kannattaa sanoa kohteliaasti, että en juuri tällä viikolla jaksa nähdä vaikka tykkään viettää kanssasi aikaa (tms) 

Vierailija kirjoitti:

Entinen työkaveri oli tuollainen joka paikkaan tunkija. Käytiin yhdessä matkoilla viikko ulkomailla. Sen jälkeen minusta alkoi tuntua, että hän koko ajan kyselee, mitä tehdään seuraavaksi ja suunnitellaanko jo seuraavakin matka. Hän tuli myös töissä kysymään, mennäänkö kahvitauolle tai mennäänkö lounaalle. Ilmeisesti ei tullut edes mieleen, etten välttämättä halua juuri hänen kanssaan viettää kaikkia taukoja. Vastasinkin joitakin kertoja, että en ehdi vielä tauolle, mutta mene sinä vaan. Hän oli oikein hyvää seuraa ja hauskakin, mutta ehkä se vika oli vain minussa. Taidan olla suomalainen jurottaja, joka voi olla ystävä, mutta ei liian läheinen kenenkään kanssa.

Minustakin tällainen on raskasta, koska haluan pitää itselläni vapauden viettää taukoni kenen kanssa huvittaa ja milloin huvittaa. Ahdistaa muutenkin se, että pitäisi mennä käsikynkkää jonkun kanssa jatkuvasti  Minusta on myös vähän lapsellista ja epäkohteliastakin tuollainen bestistouhu työpaikalla, varsinkin sellainen että supatetaan salaisuuksia jossain kahvihuoneen nurkassa. Haluan pysyä sellaisesta erossa.

Mun mielestä ei kannata sanoa suoraan että ystävyyssuhde on liian sitova vaan kertoa että tykkäät tehdä asioita myös yksin ja perheen kanssa jne ja kuvailla omaa luonnettasi, tarpeitasi ja ajankäyttöä, elämäntilannetta ym. Toinen ei voi loukkaantua sellaisesta, mutta ystävyyssuhteen kommentoinnista taas voi helposti pahoittaa mielensä. Ystävä joko ymmärtää asian tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hymyile vaan, äläkä kommentoi mitään. Se on nimittäin niin, että ei voi välttyä konfliktilta, jos alkaa sanoa toiselle, että ystävyys on liian sitovaa. Ihan ilmiselvästi se toisen mielestä ei ole. Hienotunteisuus on tärkeää ystävyydessä kuten myös rakkaudessa.

Tuppisuut suomalaiset ei puhu tuntemuksiaan, hymyillään vaan ja selän takana puhutaan pahaa. Tästä kokemusta myös työelämässä. Kuinka se nyt noin teki, kuiskitaan selän rajana, mutta ei päin naamaa kysytä mitään.

Miten kokemuksesi mukaan tällaiset tilanteet hoidetaan ulkomailla?

Kyllä voit. Parempikin jos sanot suoraan. Muuten toinen kyselee samaa aina. Paitsi jos ei muista aiempaa myöhemmin, ehkä sanoo. Ellei sitten mene eri teille jos on noin erilainen käsitys, että toinen kysyy aina miksi miksi. Halusiko hän niin paljon konserttiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen työkaveri oli tuollainen joka paikkaan tunkija. Käytiin yhdessä matkoilla viikko ulkomailla. Sen jälkeen minusta alkoi tuntua, että hän koko ajan kyselee, mitä tehdään seuraavaksi ja suunnitellaanko jo seuraavakin matka. Hän tuli myös töissä kysymään, mennäänkö kahvitauolle tai mennäänkö lounaalle. Ilmeisesti ei tullut edes mieleen, etten välttämättä halua juuri hänen kanssaan viettää kaikkia taukoja. Vastasinkin joitakin kertoja, että en ehdi vielä tauolle, mutta mene sinä vaan. Hän oli oikein hyvää seuraa ja hauskakin, mutta ehkä se vika oli vain minussa. Taidan olla suomalainen jurottaja, joka voi olla ystävä, mutta ei liian läheinen kenenkään kanssa.

Minustakin tällainen on raskasta, koska haluan pitää itselläni vapauden viettää taukoni kenen kanssa huvittaa ja milloin huvittaa. Ahdistaa muutenkin se, että pitäisi mennä käsikynkkää jonkun kanssa jatkuvasti. Minusta on myös vähän lapsellista ja epäkohteliastakin tuollainen bestistouhu työpaikalla, varsinkin sellainen että supatetaan salaisuuksia jossain kahvihuoneen nurkassa. Haluan pysyä sellaisesta erossa.

Erehdyin kerran pyrkimään ruokalassa tällaiseen bestispöytään istumaan ja vastauksena oli tyly "meillä on tässä vähän juttu kesken". Voisi kuvitella, että kyseessä oli yläkoulun ruokatauko, mutta ihan aikuisten työpaikassa oltiin :D Menin sitten yksinäni tyhjään pöytään.

Minulla on myös tarve pitää etäisyys jopa lähimpiin ystäviin. Kerran viikossa tapaaminen olisi ihan liian rankkaa. Teen työtä sosiaalialalla ja olen arkipäivisin 7 tuntia asiakkaiden kanssa. Sosiaalinen kuormittavuus on henkisesti voimavaroja syövää. Viikonloppuisin olen miehen ja isojen lasten kanssa kotona, teen hyvää ruokaa, käyn saunassa, joskus avantouinnilla. Uusi harrastus on viikonloppuaamujen kuntosali. Menen klo 8, kun ei la tai su ole juuri ketään salilla. Eräs tuttu salilta kysyi, aletaanko käydä yhdessä ja sovitaan aika, ja voidaan tsempata toisiamme. Hän ei tykkää käydä, jos ei ole ketään muuta siellä. Minä vastasin rehellisesti, että juuri siksi menen vkl-aamuisin, kun saa olla rauhassa. Laitan usein nappikuulokkeet korviin ja jos joku tai joitakin muita tulee, en kiinnitä mitään huomiota. Joutavaa small talkia en harrasta, koska töissä saa puhua ihan riittävästi.

Mulla on eräs ystävä, joka kyselee, miksi et pyytänyt mukaan. Tuli tuosta konsertista mieleen. Kun oli nähnyt minusta kuvia pikkujouluissa fb:ssa, eka kysymys oli, miksi sä et pyytänyt mukaan. Valitti pitkän litanian, kun kukaan ei pyydä pikkujouluihin. No ei kai pyydä, jos ne on ihan toisen porukan omat juhlat.

Näennäisesti molemmilla voi olla muita ystäviä ja perhe, mutta totuus voikin olla se, että ei ole.

 

Tunnen ihmisiä, jotka pystyvät luettelemaan vaikka 10 ystävää, mutta jos tarkemmin kyselee, milloin olette tavanneet, niin siitä voi olla kuukausia. Ja itsekin aikoinaan olin liitossa, jossa toisella oli omat sitovat harrastukset. Hän saattoi lähteä pe-iltana reissuun ja palata su-iltana. Harrastukset vei enemmän aikaa kuin parisuhde. Varmaan on niitäkin ihmisiä, jotka ei löydä yksin mitään tekemistä ja koko ajan pitää olla joku toinen ihminen viihdykkeenä. Arvelisin silti, että ripustautuminen kertoo useammin yksinäisyyden kokemuksesta.

Hirveä ystävä.

No voi sanoa, että tykkää käydä konserteissa yksin.