Vainajien säilytystilat pursuilevat vainajia, hautajaiset lykkääntyvät ja työntekijänä tämä ärsyttää niin paljon!
Työskentelen hautajaisvarauksiin liittyvässä työssä ja olen nähnyt, kuinka hautajaiset ovat muuttuneet. Aiemmin omaiset varasivat hautajaiset pian kuoleman jälkeen. Hautajaiset menivät yleensä korkeintaan 2-3 viikon päähän. Ihmiset järjestivät asiansa niin, että pääsivät hautajaisiin. Nykyisin monet omaiset eivät saa enää aikaiseksi hautajaisten varaamista. Hautajaiset herättävät ikäviä ajatuksia, joten asiaa lykätään. Kun hautajaiset päästään varaamaan, niin alkaa valitus. Miksi ei ole vapaana tiettyä siunauskappelia juuri tiettynä lauantaina klo 12? Osalla hautajaiset menevät jopa lähemmäs parin kuukauden päähän, kun haluavat juuri lauantaiajan keskelle päivää. Toiset taas eivät meinaa saada sopivaa aikaa löytymään, kun ihmisillä on niin paljon "tärkeitä" menoja. Nämä menot ovat luokkaa lapsen koripalloturnaus, kaverin synttärit tms. Osa omaisista jää kokonaan hautajaisista pois noiden menojensa takia. Tekisi mieli sanoa, että nyt ihan oikeasti, kumpi on tärkeämpi, se koripalloturnaus/synttärit vai oman vanhempasi/sisaruksesi/muun sukulaisen tai ystävän hautajaiset. Ihmisillä on aivan hämärtynyt käsitys kuolemasta nykyisin, kun hautajaisistakin on tullut näin vaikea asia. Vainajien säilytystilat ovat ihan täynnä, kun näitä hautajaisia ei saada pidettyä. Tämä puolestaan aiheuttaa omat haasteensa.
Halusin tulla avautumaan, sillä nyppii tämä nykyinen kulttuuri niin paljon.
Kommentit (205)
Missä vaiheessa viranomaiset puuttuu tähän, itse tunnen yhden 4kk odottaneen...
Minä olen aina tarkoituksella järkännyt hautajaiset perjantaiksi, kun lähiomaisen hautajaispäivä on ainakin meidän työehtosopimuksessa palkallinen vapaapäivä. Näin saa vainajan pian haudan lepoon. Viikonloput on aina olleet varattuina viikoiksi eteenpäin.
Säännöksellä tuostakin päästään. Viimeistään parin viikon päästä hautaus, eikä omaisten mukaan mennä olipa läheisiä tai kaukaisia. Toinen olisi säilytysmaksun korotus.
Ap. hieno avautuminen. Vaihda alaa:) Kiitos ja näkemiin!
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
4 viikkoa meilläkin meni, 10 vuotta sitten, ruumiinavauskin vei aikansa. Yleensä mennyt vain 2 viikkoa.
Jos edesmennyt on halunnut papin siunauksen, niin sen voi suorittaa saman tien eikä odotella sukua paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina tarkoituksella järkännyt hautajaiset perjantaiksi, kun lähiomaisen hautajaispäivä on ainakin meidän työehtosopimuksessa palkallinen vapaapäivä. Näin saa vainajan pian haudan lepoon. Viikonloput on aina olleet varattuina viikoiksi eteenpäin.
Jos hautajaiset tulee, ne viikonloppujen varaukset viskataan huitsin nevadaan. Perjantai toki ok päivä jos sopii muillekin. Miten edes jaksaa ajatella jotain viikonloppumenoja jos läheinen kuollut?!
Vierailija kirjoitti:
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
Nuo ei ole ongelma, jos ei ole ehdottoman pakko saada hautajaisia tiettyyn aikaan tietylle päivälle.

Oon eri, mutta jos meillä on kirkko vapaana niin se meinaa, että pappi + kanttori + suntio on myös saatavilla. Hautajaisia voitaisiin järjestää keskellä viikkoa enemmänkin, mutta harva haluaa hautajaisia silloin.
t. kirkolla töissä
Mainio kirjoitus. Kuvaa hyvin nykyistä ihmisten saamattomuutta, haluttomuutta, kyvyttömyyttä ja osaamattomuutta. Tunteella ja fiiliksellä mennään. Omalle lapselleni olen vihjannut, että ns. entisajan maalaisjärkisillä on mellevät bisnesmahdollisuudet seuravat 20 vuotta kun perustaa sellaisen yleisen asioidenhoitotoimiston. Tyyliin Veikko Kilkenblad. Saamattomia asiakkaita riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
Nuo ei ole ongelma, jos ei ole ehdottoman pakko saada hautajaisia tiettyyn aikaan tietylle päivälle.
No kyllä se nyt vaan on ongelma, jos lähiomaiset ei esim saa vapaata keskelle arkea järkättyä, niin että pääsisi sinne tulemaan.
Eikä muuten tarvitse olla edes kyse mistään tietystä kellonajasta 🙄. Vaihda alaa, kun on noin paska asenne tuohon hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina tarkoituksella järkännyt hautajaiset perjantaiksi, kun lähiomaisen hautajaispäivä on ainakin meidän työehtosopimuksessa palkallinen vapaapäivä. Näin saa vainajan pian haudan lepoon. Viikonloput on aina olleet varattuina viikoiksi eteenpäin.
Jos hautajaiset tulee, ne viikonloppujen varaukset viskataan huitsin nevadaan. Perjantai toki ok päivä jos sopii muillekin. Miten edes jaksaa ajatella jotain viikonloppumenoja jos läheinen kuollut?!
Vainaja ei ole ollut tarpeeksi läheinen, jos muut asiat menevät hautajaisten edelle. En ymmärrä, miksi sellaisten ihmisten ylipäätään pitäisi osallistua hautajaisiin. Omat vanhempani kun kuolivat, hautajaisiin oli tunkemassa vaikka ketä ja iso osa sellaisia, jotka eivät olleet edes tekemisissä heidän kanssa vuosikausiin. Jos et pidä yhteyttä eläessä, ei tarvitse tulla haudalle itkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
Nuo ei ole ongelma, jos ei ole ehdottoman pakko saada hautajaisia tiettyyn aikaan tietylle päivälle.No kyllä se nyt vaan on ongelma, jos lähiomaiset ei esim saa vapaata keskelle arkea järkättyä, niin että pääsisi sinne tulemaan.
Eikä muuten tarvitse olla edes kyse mistään tietystä kellonajasta 🙄. Vaihda alaa, kun on noin paska asenne tuohon hommaan.
En ole aloittaja. Kyllä jokainen saa järkättyä aikaa, jos haluaa. Kyllä töissäkin ymmärretään tällaiset asiat.
Vähän riskillä joutuu hautausajan varaamaan, jos tehdään kuolinsyyn tutkinta. Siitä kun ei voi olla etukäteen varma, milloin hautauslupa tulee. Kahden viikon päähän ei missään tapauksessa kannata varata, kuukausi saattaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
Oon eri, mutta jos meillä on kirkko vapaana niin se meinaa, että pappi + kanttori + suntio on myös saatavilla. Hautajaisia voitaisiin järjestää keskellä viikkoa enemmänkin, mutta harva haluaa hautajaisia silloin.
t. kirkolla töissä
Olen sama. Se että teillä on tuollainen tapa, ei tarkoita että se olisi muuallakin. Luulisi kirkon työntekijän sen tietävän.
Esim meilläpäin ne hautausajat ovat ennen kaikkea riippuvaisia siitä, milloin on nämä välttämättömät työntekijät vapaana yhtä aikaa. Kirkkoja ja kappaleita kyllä riittää vaikka naapureillekin. Siellähän ne tönöttää ison osan ajasta tyhjillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se hautajaisajan varaaminen kun ei riipu vain siitä varaajasta 🤦🏻. Jos oikeasti olet tuolla alalla, niin luulisi sinun tietävän sen. Sinne hautajaisiin, kun tarvitaan mm pappi, suntio ja kanttorikin paikalle. Ja näitä jos ja kun ei ole riittävästi, niin ei se hautaaminenkaan niin nopeasti järjesty.
Nuo ei ole ongelma, jos ei ole ehdottoman pakko saada hautajaisia tiettyyn aikaan tietylle päivälle.No kyllä se nyt vaan on ongelma, jos lähiomaiset ei esim saa vapaata keskelle arkea järkättyä, niin että pääsisi sinne tulemaan.
Eikä muuten tarvitse olla edes kyse mistään tietystä kellonajasta 🙄. Vaihda alaa, kun on noin paska asenne tuohon hommaan.
En ole aloittaja. Kyllä jokainen saa järkättyä aikaa,
Ei ole saanut. Älä jauha paskaa pelkällä mutullasi.
Mistä sinä sen noin tarkkaan tiedät, mikä kelläkin on esteenä?? Enkä tiedä mikä sun "ennen" oli, mutta ennen sukulaiset asui lähellä toisiaan, nyt voidaan olla ihan hajallaan ympäri Suomea tai jopa maailmaa. Jopa se kahden viikon päähän vapaan järjestäminen töistä ym. valmistelu voi olla työlästä, kun täytyy varata myös aikaa matkustamiseen ja yöpymispaikka. Tämä on hankalaa ihan jo rippi-, ylppäri- ym. sukujuhlia järjestäessä. Helppohan niiden on osallistua, jotka voi vaan "piipahtaa" samalta paikkakunnalta tai lähialueelta. Muistan kyllä, kun omaa sukulaista oltiin hautaamassa jo viikon päästä ja kauempana olevat läheiset sukulaiset nosti metelin, ettei millään onnisti tulla paikalle niin pian. Seuraava vapaa-aika olikin sitten vasta kuukauden päähän.
Tosiaan kuten joku jo tuolla sanoikin, että hautajaisia ei saa edes pitää ennen kuin on saanut hautausluvan.
joko helpotti avautuminen?