Mahdunko rv15 vielä ennen raskautta ostettuun hääpukuun?
Edellisestä raskaudesta on jo 10 vuotta, joten en muista miten silloin turposin. Muistaakseni tissit kuitenkin suureni jo alkuvaiheessa.
Mahtuisitko sinä 15 raskausviikolla?
Kommentit (13)
Olen hoikka ja esikoista odottaessani toisella kuulla en mahtunut mittatilaustyönä tehtyyn hääpukuun. Onneksi oli saumanvaraa ja 10cm päästettiin yläosasta.
Mulla myös tissit kasvoi 1-2 kokoa heti alkuunsa...mutta paino alkoi nousta ja vatsa näkyä noin puolessa välissä raskautta. Toki se on niiiin yksilöllistä. mutta jos ei ns.turhia kiloja tule niin uskon että mahdut. Toki riippuu millainen hääpuku...joustaako,onko just istuva,kiree yms... pidetään peukkuja :)
Puku on jo tilattu eikä sitä voi enää perua, häihinkin niin vähän aikaa.. ja raskaus tuli nyt vähän yllätyksenä, en uskonut että näin vanhana heti tärppäisi.
Tosin minulla oli hyvin tyköistuvat puku. Tosin vähän löysemmässäkin olisi tehnyt tiukkaa.
jos rintojen kohdalla olisi ollut edes pikkuisen tilaa. Maha alkoi ensimmäisessä raskaudessa kasvamaan juuri noiden viikkojen jälkeen.
Toisessa raskaudessa en todellakaan :(
Mulla 2 ekaa raskautta oli sellaisia että masua rupes vasta n. puolessa välissä.
Nyt tää kolmas pullahti heti ekoilla viikoilla esiin ja olen muuten hoikka ja ollut aina. Jokainen raskaus on erilainen.
Just ja just saumavara riitti siihen, että saatiin levennettyä puku päälle. Lähtöpaino oli 54 kg ja rinnat ja vatsanseutu turposi lähes välittömästi.
Jos puvussa on nyöritys takana (ja se tosiaan vähän löysyttää pukua) niin kuulostaa aika hyvältä. Ja toisaalta voit jo selvitellä sopivaa ompelijaa, jos pukua pitää muokata.
Itellä on nyt menossa viikot 19+1 ja sovitin sattumalta eilen pikkujouluvaatteita. Viime tammikuussa ostettu mekko oli tiukahko eli epämukava hengittää, mut vetskari meni hyvin kiinni ja muutekin mekko olis istunut. Pari vuotta vanha pikkumusta meni hyvin kiinni ja totesinkin, että turhaa ostin mammamekon, ku vanhallakin olis pärjänny.
Vyötärölle on kyllä tullu 15 senttiä lisää ja oon siirtynyt yhtä kokoa suurempiin rintaliiveihin ja muutenkin äitiysvaatteisiin.
On siis vähän mallista kiinni eli jos mekko olisi ihon myötäinen eikä joustaisi, niin en enää saisi päälleni puettua.
..mutta tiukkaa teki. Riippuu varmaan tyypistä, mut mulla masu kasvaa ihan superäkkiä!
Olisin laittanu ystäväni häihin hääpukuni tänä kesänä, jos se olisi mahtunut. Olin rv14 eikä mahtunut. Toki riippuu ihmisestä ja siitä millainen puku on, mutta yleensähän ne ovat aika tyköistuvia vyötäröstä...
Olisit laittanut oman HÄÄPUKUSI ystäväsi häihin? :O
Eikös se morsian nyt ole kuitenkin ainoa kenen kuuluu hääpukuun somistautua? :D
Ehkä mä vaan käsitin jotain väärin :D
Olisin laittanu ystäväni häihin hääpukuni tänä kesänä, jos se olisi mahtunut. Olin rv14 eikä mahtunut. Toki riippuu ihmisestä ja siitä millainen puku on, mutta yleensähän ne ovat aika tyköistuvia vyötäröstä...
Olisit laittanut oman HÄÄPUKUSI ystäväsi häihin? :O Eikös se morsian nyt ole kuitenkin ainoa kenen kuuluu hääpukuun somistautua? :D Ehkä mä vaan käsitin jotain väärin :D
on hääpukuja ja hääpukuja
Mikä on ero?
Mikä on siis ero sinun hääpuvullasi minkä meinasit laittaa ystäväsi häihin ja ystäväsi hääpuvulla? Koska jos nyt puhut vaan juhlamekosta niin käytä oikeaa termiä kiitos.
Olisin laittanu ystäväni häihin hääpukuni tänä kesänä, jos se olisi mahtunut. Olin rv14 eikä mahtunut. Toki riippuu ihmisestä ja siitä millainen puku on, mutta yleensähän ne ovat aika tyköistuvia vyötäröstä...