Lue keskustelun säännöt.
Vauvakuume, mutta pelkään olevani äärimmäisen huono äiti
04.12.2023 |
Lyhyesti: olen introvertti, tarvitsen paljon omaa aikaa, olen myös kokenut töiden vuoksi lievän burn outin, ja tuntuu että sen jälkeen uuvun ja kuormitun helposti.
Pelkään, että olen huono ja uupunut äiti enkä jaksa lasta. Etenkin, kun lapsi kasvaa kouluikään.
Kommentit (21)
Vauvaa vaatii vanhemman hoitoa, huomiota ja huolenpitoa eniten. Yövalvomisista ja vähällä unella pärjäämisestä puhumattakaan. Vauva aika on raskasta. Murkkuikäisellä pitäisi hyvinkin olla jo omatoimisuutta, mutta voi tosiaan voi olla melua, kavereita ja irtiottoa vanhemmista. Voi toki olla myös introvertti niin kuin sinäkin. Onkohan sinulla ketään ammattilaista kenen kanssa voisit jutella asiasta tai vaikka kaveri jolla on lapsia, joka voisi kertoa lapsiperheen arjesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvaa vaatii vanhemman hoitoa, huomiota ja huolenpitoa eniten. Yövalvomisista ja vähällä unella pärjäämisestä puhumattakaan. Vauva aika on raskasta. Murkkuikäisellä pitäisi hyvinkin olla jo omatoimisuutta, mutta voi tosiaan voi olla melua, kavereita ja irtiottoa vanhemmista. Voi toki olla myös introvertti niin kuin sinäkin. Onkohan sinulla ketään ammattilaista kenen kanssa voisit jutella asiasta tai vaikka kaveri jolla on lapsia, joka voisi kertoa lapsiperheen arjesta?
Ei oo kavereilla vielä lapsia, muutama yrittää kyllä lasta. Oon 30v.
Luota intuitioon ja jätä lapsi tekemättä. Elä omaa elämääsi juuri kuten haluat. Ota koira, kissa tai vaikka pupu :)
Introverttius ja lapsi ovat kyllä todella epäsopiva yhdistelmä valitettavasti, lapsi kun vie kaiken oman ajan ja rauhan. Raskainta itselleni on se 24/7 saatavilla oleminen. Kaikki oma pitää aina keskeyttää, kun lapsi tarvitsee jotain.
Vierailija kirjoitti:
:(
Onko täällä introverttiäitejä? Vauvan kanssa varmaan helpointa, mutta miten jaksaa koukuikäistä kavereineen, tai teiniä. Koulu, harrastukset, kaverit...
No ei todella ole vauvan kanssa helpointa. Ainoa helpompi siinä on, ettei tarvitse jatkuvasti kommunikoida muiden lasten, vanhempien, opettajien, harrastusihmisten, jne. kanssa eikä nurkissa juokse koko ajan lasten kavereita myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kumppania? Jos on niin ehdottomasti sekin osallistuu, ja että lepo mahdollistuu. Jos sitä omaa aikaa ei tule niin siinä kohtaa ei mikään työperäinen burnout tunnu enää missään.
Oman eron jälkeen isä on lasten lähivanhempi. Mulla ei voimat eikä psyyke riitä hoitamaan kahta lasta yksin, koska kuormitun niin helposti. Mulle on ihan sama jos joku tästä ajattelee että olisin huono äiti. Sentään tunnistan omat voimavarani että lapsilla on turvallinen ja hyvin jaksava äiti siinä kohtaa kun nähdään, enkä ala väkisin pusertamaan jotakin "yhteiskunnallisesti hyväksyttävää" oman jaksamisen kustannuksella.
Ja jos joku nyt mussuttaa että pitikö niitä lapsia tehdä ensinkään... eipä siinä kohtaa tullut mieleenkään että mikä tulee olemaan lopputulos parisuhteen kannalta.
Tämä toki on jälkiviisaana myös hyvä huomioida jos helposti kuormittuvana menee hankkimaan lapsia, että mitäs sitten jos käykin niin että tulee ero.
Millainen mies sinulla on ja miten hän suhtautuu ajatuksiin lastenhoidosta ja kotitöistä?
Omalla kohdallani neuvolan täti sanoi kauniisti jotenkin näin - olet riittävän hyvä äiti, jos kerran olet asiaa ymmärtänyt pohdiskella. (kun siis olin miettinyt mahdollista riittämättömyyttäni)
Jos päätät hankkia lapsen, unohda täydellisyyden tavoittelu ja pakkosuorittaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä koin että ensimmäiset kolme vuotta oli raskaimpia. Kun se lapsi tarvitsi seuraa ihan koko ajan. Ikinä ei saanut vaan olla omissa ajatuksissaan kun lapsi oli hereillä ja hän oli iholla koko ajan. Sitten se alkoi helpottaa. Ei mua haittaa ollenkaan että koululaisella käy kavereita pari kertaa viikossa, vetäydyn vaikka makuuhuoneeseen jos haluan olla yksin silloin. Lapsi on oppinut mun tavat ja antaa jo olla rauhassa :D
Ei introverttiys ole mikään tila, joka estäisi vanhemmuuden. Enemmän olisin huolissani empatiakyvyttömyydestä, jos sitä esiintyy. Silloin olisi vaikea luoda tarvittavaa symbioosia vauvan kanssa,
Mulla on yksi introvertti lapsi ja yksi ekstrovertti, ja ihan yhtä raskas se vauva-aika oli molempien kanssa. Enemmän introvertin kanssa saa olla huolissaan, että saako tarpeeksi kavereita, joten joutuu miettimään leikkitreffejä jne. Itse olen introvertti siis ja vaan onnellinen, jos lapset tuo kotiin kavereita, niin ehtii juoda kahvin rauhassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et taatusti ole maailman huonoin, kun sentään mietit etukäteen asiaa. On niitä muitakin introverttiäitejä. Äitiys vaatii totuttelua, mutta kyllä sitä vaan pärjää.
Kannattaa burn out kuitenkin ottaa silleen huomioon, ettei yritä elää mitään ideaalielämää, vaan perusasiat kuntoon riittää perheen hyvinvointiin. Pystytkö madaltamaan omia standardejasi ja lykkäämään omia unelmiasi tarvittaessa?
Kuormittaahan tuo, pikkulapsiarki, erityisesti ekan lapsen kohdalla, kun tulee niin paljon uutta koko ajan vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olisin introverttinä ja muutenkin herkkänä ihmisenä varmasti todella jaksamaton äiti. Olen myös aina tiennyt etten halua lapsia enkä pysty henkisesti olemaan kenenkään äiti, mutta pelkäsin myös että näin kolmekymppisenä tulee joku vauvakuumehullutus yhtäkkiä minullekin :D Mutta ei ainakaan vielä ole tullut, eikä se kyllä käytännössä mitään muuttaisi. Varmasti sinullakin menee tuo kuume ohi jos et oikeasti äidiksi halua (tämä jäi aloituksessa vähän epäselväksi).
Tosi hienoa että pohdit asioita etukäteen. Toki sitten jos teet väärän valinnan saattaa jälkikäteen kaduttaa entistä enemmän. Kannattaa tarkkaan pohtia omia voimavaroja, jaksamista, resursseja jne...
Itse ryntäsin vanhemmuuteen takki auki ilman riittävää itsetuntemusta ja itsereflektointia ja eihän siitä sitten mitään ole tullut. Omat lapsuudentraumani aktivoituivat synnytyksen jälkeen eli jälki on ollut rumaa.
Itselläni tosin introverttiyden lisäksi paljon muitakin ongelmia kuten masennusta, yliherkkyyttä, matala stressinsietokyky, empatiakyvyttömyyttä, kroonista unettomuutta, ahdistusta ja burn-out. Jos nyt nykytiedon valossa saisin päättää uudestaan lähtisinkö vanhemmuuteen, kieltäytyisin ehdottomasti kunniasta. Lapsi täyttää kohta kymmenen, eli vielä on lusittavaa jäljellä.
Jokainen lapsi ansaitsisi tulla rakastetuksi enkä minä sitä pysty tarjoamaan omalle lapselleni kun itseltänikin puuttuu kokemus siitä mitä rakkauden tunne tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minusta lapset ovat elämässä parasta ja se lapsi on sinun omaa perhettä. Kyllä se vaan on ihan eri asia kuin kaverin lapsi tai joku muu sukulainen.
Jos haluat lapsen, niin luota siihen, että asiat järjestyvät. Ja lapsellahan on kaksi vanhempaa.
Ja yli 50% suomalaisista on joka tapauksessa introvertteja. Ihan tavallista täällä.
Vierailija kirjoitti:
Luota intuitioon ja jätä lapsi tekemättä. Elä omaa elämääsi juuri kuten haluat. Ota koira, kissa tai vaikka pupu :)
Mutta mulla on vauvakuume! Se ongelma tässä onkin. Haluaisin lapsen :( en vaan usko, että oisin hyvä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:(
Onko täällä introverttiäitejä? Vauvan kanssa varmaan helpointa, mutta miten jaksaa koukuikäistä kavereineen, tai teiniä. Koulu, harrastukset, kaverit...
No ei todella ole vauvan kanssa helpointa. Ainoa helpompi siinä on, ettei tarvitse jatkuvasti kommunikoida muiden lasten, vanhempien, opettajien, harrastusihmisten, jne. kanssa eikä nurkissa juokse koko ajan lasten kavereita myös.
Tota just tarkoitin, et vauvan kanssa voi pesiä, mutta lapsen kasvaessa tulee toi kommunikointi ja kaikki muu mitä kirjoitit.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olisin introverttinä ja muutenkin herkkänä ihmisenä varmasti todella jaksamaton äiti. Olen myös aina tiennyt etten halua lapsia enkä pysty henkisesti olemaan kenenkään äiti, mutta pelkäsin myös että näin kolmekymppisenä tulee joku vauvakuumehullutus yhtäkkiä minullekin :D Mutta ei ainakaan vielä ole tullut, eikä se kyllä käytännössä mitään muuttaisi. Varmasti sinullakin menee tuo kuume ohi jos et oikeasti äidiksi halua (tämä jäi aloituksessa vähän epäselväksi).
No nyt vauvakuumeen myötä haluaisin lapsen. Oon aikaisemmin sysännyt ajatuksen lapsesta syrjään. Nyt jotenkin ajatus lapsesta on ihana... paitsi en tiedä jaksaisinko äitiyttä lainkaan.
:(
Onko täällä introverttiäitejä? Vauvan kanssa varmaan helpointa, mutta miten jaksaa koukuikäistä kavereineen, tai teiniä. Koulu, harrastukset, kaverit...