Montako lahjaa kukin lapsenne saa teiltä?
Meiltä saavat 3 kpl/nenä. Kummeja ei ole, lahjoja antavat meidän lisäksemme lähinnä isovanhemmat.
Kommentit (18)
ja kaikki muut (kummit,isovanhemmat)
ovat hankkineet sen 1 per nenä :)
(3 lasta)
lisäksi isovanhemmilta, kummeilta ym. suunnilleen 5 lahjaa joka lapselle
ei saa meiltä, vaan minulta...kaks nuorinta saa molemmat kolme ja esikoinen taitaa saada neljä. Isänsä ostaa kaikille yhdet ja oma äitini ja isäni yhdet...eli yhteensä n. 7 lahjaa saa kukin yhteensä.
Lego-pakkaukset ja kirjat.
Lahjoja tulee lisäksi isovanhemmilta, kavereiltamme sekä lasten sediltä ja enoilta. Kummeja ei ole. Lapsemme ovat kumpaankiin sukuun ainoat lapsenlapset ja tänä vuonna paketteja on kummallekin ehkä 12 kpl. Viime vuonna oli enemmän ja lapset kyllästyivät avaamaan niitä.
sen lisäksi tulee PALJON lahjoja muiltakin. Liikaa minusta, mutta isovanhemmat menettävät aina kontrollin kaupassa (etenkin minun vanhempani).
Mutta paketoin ne ostokset, jotka olisimme muutenkin tarpeellisena matkaa varten ostaneet. Emme siis todellakaan osta leluja, niitä on nyt jo liikaa.
Paketoitua tulee pari, kolme lahjaa näitä tarpeellisia. Sitten pieni meneekin jo unten maille, ja aikuiset saavat useamman.
Lapsi saa minulta noin 15 lahjaa. Isovanhemmilta varmaan noin 10 sekä kummeilta n.5 lahjaa. Koskaa ei ole kyllästynyt avaamaan lahjoja vaikka on ollut enemmänkin.
kirja, cd, karkkia ja kaksi lelua.
Yhteiseksi saavat lautapelin ja rattikelkan.
Sukulaisilta tulee 8-10 pakettia kummallekin.
sitten kummeista ja isovanhemmilta siten, että lahjoja tulee yhteeänsä n. 10 kpl. Tämä riittää hyvin. Vauva 7 kk saa varmastikin vähemmän. Emme esim. itse ole ostaneet hänelle mitään.
toisen arvo 300€. Kummeilta ja mummeilta ja äidiltänsä saa sitten n 5pakettia.
Pienemät saavat 7 lahjaa, rahaa noihin meni 400/nuppi. Kummeilta ja mummeilta tulee sitten vielä 4-5 lahjaa kummallekin.
saavat meiltä kukin 3-4 omasta mielestään kivaa lahjaa, lisäksi pehmeitä tai hyödyllisiä paketteja n 3 jokaiselle. Lisäksi kummien ja sukulaisten paketit.
3 lahjaa/lapsi, lisäksi lahjat kummeilta ja isovanhemmilta (joista toiset innostuivat ja lahjoja on heiltä lähes 10/lapsi, opeta siinä lapsille, ettei kaikkea haluamaansa saa -kun saa vielä vähän enemmänkin).
Noin 6-8 per nenä, lahjan saavat lisäksi kummeilta ja mummilta. Osa lahjoista itse tehtyjä.
En ymmärrä lapsia jotka kyllästyvät avaamaan lahjoja.
Lapsi saa minulta noin 15 lahjaa. Isovanhemmilta varmaan noin 10 sekä kummeilta n.5 lahjaa. Koskaa ei ole kyllästynyt avaamaan lahjoja vaikka on ollut enemmänkin.
Meidän 9-kuinen saa ihan yhden ikioman paketin,
ei taida vielä olla ymmärrystä lahjan saamisesta tai antamisesta... Tosin kaikille ei sellaista taida koskaan kehittyäkään, kun joka syntymäpäivä ja joulu täytyy olla enemmän PAKETTEJA kuin edellisenä...
Yksi on toivelelu. Toinen on kirja. Kolmas on jokin tarpeellinen vaate, joka olisi pitänyt ostaa kuitenkin, mutta laitan pakettiin ihan siksi, että lapsista on kiva aukoa paketteja. Jokainen lapsi saa varmaankin n 8 lahjaa, kun lasketaan mukaan isovanhempien ja kummienkin paketit.
+ lisäksi vielä isovanhemmilta ja sukulaisilta.
Puuhakirjan ja taskulampun.