Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Perheensisäinen adoptio ilman biologisen isän suostumusta

Vierailija
28.11.2023 |

Meillä on meneillään adoptioprosessi, missä mieheni adoptoi vanhimman lapsemme. Meillä on myös kaksi yhteistä lasta. Mies on ollut myös vanhimman lapsen elämässä siitä asti kun tämä oli taapero ja lapsi kutsuu häntä isäksi. Biologista isää kutsuu nimellä. Biologiseen isään lapsella ei ole mitään yhteyttä koska biologinen isä ei halua tavata, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Biologinen isä on nähnyt lapsen viimeksi tämän ollessa noin vuoden, nyt lapsi on kohta jo koululainen.

Ongelma adoptiossa on kuitenkin se että biologinen isä vastustaa adoptiota. Tavallaan osasin odottaa sitä että vastustaa, vaikka sitten ihan vaan periaatteesta. Biologinen isä on tällä hetkellä isä vain juridisesti, +biologisesti, hän ei ole lapsen huoltaja eikä myöskään osallistunut lapsen elatukseen ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta. Erosimme aikoinaan lapsen isän arvaamattoman ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Tiedän että perheensisäinen adoptio voidaan tietyissä tilanteissa vahvistaa myös silloin vaikka biologinen isä vastustaa adoptiota, mikäli adoptio on lapsen edun mukaista. Voisiko tämä olla sellainen tilanne?

Kommentit (82)

Vierailija
1/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille että alkaa maksaa elareita jos ei kerran luovu huoltajuudesta.

Kuka ne tähän mennessä muuten on maksanut?

Vierailija
2/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Biologinen isä ei ole lapsen huoltaja, mutta hän vastustaa perheensisäistä adoptiota. Elareita ei ole maksanut kukaan, vaan minä ja mies ollaan yhdessä vastattu myös vanhimman lapsen elatuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katso minilex tai vastaava. Pykäliä löytyy. Alkaako bioiskä hankalaksi ts tulee oven taakse uhkailemaan? 

Sitten miettisin asiaa. Hylkäämiskokemus voi aiheuttaa kaikkee.

Vierailija
4/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hakekaa adoptiota, teidän tapaus kuulostaa siltä että se teille lapsen edun mukaista tullaan myöntämään.

Vierailija
5/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Katso minilex tai vastaava. Pykäliä löytyy. Alkaako bioiskä hankalaksi ts tulee oven taakse uhkailemaan? 

Sitten miettisin asiaa. Hylkäämiskokemus voi aiheuttaa kaikkee.

Löytyy kyllä, mutta ne on kovin tulkinnanvaraisia. Lain mukaan adoptio voidaan vahvistaa jos se on "lapsen edun mukaista". Ja sitäpä tässä pohdin, että miten se etu sitten nähdään.

Adoption myötä lapsella olisi yhden vanhemman sijaan kaksi hänen elämässään läsnä olevaa juridista vanhempaa.

Vierailija
6/82 |

Teidän puolella on vahvasti faktoja siitä että lapsi on vuosia asunut teidän kanssanne, isän ongelmat ovat tiedossa. Adoptio antaa lapselle oikeuden olla tasavertainen (myös oikeus perintöön) sisarpuolten kanssa, jos heitä on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perheen sisäisessä adoptiossa keskeinen seikka lapsen edun toteutumista arvioitaessa on, että adoptoivan henkilön ja lapsen välillä voidaan katsoa syntyneen lapsen ja vanhemman välinen suhde.

Vierailija
8/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan joskus lukeneeni tapauksesta missä adoptio vahvistettiin vaikka biologinen isä vastusti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko muilla kokemusta?

Vierailija
10/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin viette lapselta oikeuden periä bioisä ja bioisovanhemmat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein usko että onnistuu. Bioisä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltainen lasta kohtaan tms. Pelkkä välinpitämättömyys ei vielä ole riittävä peruste ja toisekseen jos hän vastustaa adoptiota niin se tarkoittaa että hän haluaa pysyä juridisena isänä. 

Vierailija
12/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Silloin viette lapselta oikeuden periä bioisä ja bioisovanhemmat. 

Perimisoikeus siirtyy adoptiovanhempaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provoa pukkaa...

Vierailija
14/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko että onnistuu. Bioisä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltainen lasta kohtaan tms. Pelkkä välinpitämättömyys ei vielä ole riittävä peruste ja toisekseen jos hän vastustaa adoptiota niin se tarkoittaa että hän haluaa pysyä juridisena isänä. 

Vanhemmassa voidaan osoittaa vikoja ja puutteita hyvinkin äärimmäiseen saakka, eikä häneltä viedä huoltajuutta. 

Lapsella voi olla vain kaksi juridista huoltajaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko että onnistuu. Bioisä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltainen lasta kohtaan tms. Pelkkä välinpitämättömyys ei vielä ole riittävä peruste ja toisekseen jos hän vastustaa adoptiota niin se tarkoittaa että hän haluaa pysyä juridisena isänä. 

Bioisän mielipide ja haluamiset sellaisenaan ei ole mikään merkitsevä asia kun adoption vahvistamisesta päätetään. Päätös tehdään lapsen edun mukaan.

Ja tässä tapauksessa ei ole kovinkaan montaa asiaa mikä puoltaisi sitä että bioisä olisi edelleen juridinen isä. Hänellä ei ole ilmeisesti minkäänlaista suhdetta lapseen joten hänellä ja lapsella ei ole mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaistakaan suhdetta. Hän ei myöskään osallistu lapsen elatukseen millään tavalla. Mikä siis tässä olisi lapsen edun mukaista että hän olisi lapsen juridinen isä?

Vierailija
16/82 |

Tuollahan luki että bioisä ei ole huoltaja.

Vierailija
17/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin viette lapselta oikeuden periä bioisä ja bioisovanhemmat. 

Perimisoikeus siirtyy adoptiovanhempaan.

Niin siirtyy mutta toisesta suvusta ei saa enää mitään. Toisekseen isäpuoli pystyisi kyllä halutessaan myös testamenttaamaan lapselle. 

Vierailija
18/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keksi parempaa aihe oli tv. Jos sinulla ongelmia isät ja lapset? Parhaimman tiedon asioillesi saat käätymällä  Sosiaali virasto Lastensuojelu virkailijan puoleen.. 

Vierailija
19/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko että onnistuu. Bioisä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltainen lasta kohtaan tms. Pelkkä välinpitämättömyys ei vielä ole riittävä peruste ja toisekseen jos hän vastustaa adoptiota niin se tarkoittaa että hän haluaa pysyä juridisena isänä. 

Bioisän mielipide ja haluamiset sellaisenaan ei ole mikään merkitsevä asia kun adoption vahvistamisesta päätetään. Päätös tehdään lapsen edun mukaan.

Ja tässä tapauksessa ei ole kovinkaan montaa asiaa mikä puoltaisi sitä että bioisä olisi edelleen juridinen isä. Hänellä ei ole ilmeisesti minkäänlaista suhdetta lapseen joten hänellä ja lapsella ei ole mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaistakaan suhdetta. Hän ei myöskään osallistu lapsen elatukseen millään tavalla. Mikä siis tässä olisi lapsen edun mukaista että hän olisi lapsen juridinen isä?

Voihan isällä olla halua vielä tutustua lapseensa. Ei sitä sidettä ihan helpolla katkaista jos isä osoittaa kiinnostusta. Toisaalta taas se että isäpuoli adoptoisi ei varsinaisesti tuo mitään lisää lapselle. Samanlainen arki jatkuu oli isäpuoli juridinen isä tai ei. 

Vierailija
20/82 |
28.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin viette lapselta oikeuden periä bioisä ja bioisovanhemmat. 

Perimisoikeus siirtyy adoptiovanhempaan.

Niin siirtyy mutta toisesta suvusta ei saa enää mitään. Toisekseen isäpuoli pystyisi kyllä halutessaan myös testamenttaamaan lapselle. 

No voi että? Bioisällä joka ei osallistu lapsensa elatukseen tuskin on mitään mainittavaa perintöä tiedossa.

Sitäpaitsi, ihan yhtälailla se bioisä pystyy halutessaan testamenttaamaan lapselle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi yksi